Hampaat ovat aina olleet minulle tärkeä juttu. Ei vain sen vuoksi, että niitä tarvitsee ruuan pureskelemiseen, vaan koska kaunis hymy on aina kiinnittänyt muissa ihmisissä helposti huomioni. Nuorena tyttönä ihailin amerikkalaisten valkoista hymyä, vaikka nykyään tajuan, että joillakin amerikkalaisilla hampaiden valkaiseminen meneekin vähän liian pitkälle. Sinertävän valkoinen hymy ei ole se, mitä itse tavoittelen, vaan enemmänkin luonnollisen valkoinen hymy.

Hampaani ovat aina olleet aika suorat, mutta teini-ikäisenä peittelin paljon hymyäni, koska kulmahampaani kasvoivat hitaammin kuin muut hampaat. Pyysin kasiluokalla hammasraudat, vaikka hammaslääkäri sanoi, etten oikomista tarvitse. Lopulta minulle laitettiin neljäksi kuukaudeksi hammasraudat, ja toivoin niiden painavan kulmahampaitani alaspäin, jotta ne näyttäisivät pidemmiltä. Hieman se auttoikin, mutta ei hymyni vieläkään täydellinen ole. Mutta tarvitseeko sen ollakaan? Kuka ihannoi täydellistä legorivistöä? Minä ihailin joskus ja totta puhuen jopa ajattelin, että joskus hankin hammaslaminaatit, jotta hymyni olisi samanlainen kuin jenkkiläisillä. Silloin hampaat olivat minulle jopa hieman pakkomielle. Mutta viime vuosina olen oppinut hyväksymään hymyni. Ja jopa pitämään siitä.

Opiskellessani Jenkeissä 16-vuotiaana, käytin valkaisevaa suuvettä ja hammastahnoja. Ensimmäiseen hampaiden valkaisuun menin kuitenkin täällä Suomessa vasta nelisen vuotta sitten. Hintoja vertailtuani tartuin "hullunhalpaan" 100 euron tarjoukseen, ja hyödynsin vielä samaisen diilin kaksi vuotta sitten uudelleen. Vertaillessani eri paikkojen hintoja tehovalkaisulle, mietin, miten hinnat voivatkin erota niin paljon. Tottakai tekijöitä on monia, mutta vasta viime viikolla minulle selvisi, ettei hintaan vaikuta pelkästään se, tekeekö valkaisun suun terveydenhoitoalan ammattilainen vai tehdäänkö valkaisu kauneusklinikalla, sillä merkittävä ero on myös valkaisun tehokkuudessa. Lääkinnälliset valkaisuaineet ovat paitsi turvallisia hampaille, mutta myös paljon tehokkaampia kuin kosmeettiset valkaisuaineet, joiden käyttöön ei ole minkäänlaista pätevyysvaatimusta. Kun siis teettää hampaiden valkaisun alan ammattilaisella, voi olla varma, että valkaisuaineet ovat kliinisesti tutkittuja terveydenhuollon aineita. 


Kävin viime viikolla valkaisuttamassa hampaani GLOSSilla. Silloin vielä luulin jo kahden aiemman valkaisukertani olleen laservalkaisuja. Väärin. Sain hämmästyksekseni kuulla, ettei kauneusklinikoiden tarjoamassa valkaisussa ei käytetä laservaloa, vaikka puhuttaisiinkin laservalkaisusta. Tämä johtuu siitä, että vain suun terveydenhuollon ammattilaisilla on käytössään sertifioidut laserlaitteet, joissa laservalo on oikeaa, pitkää aallonpituutta. Sillä päästään vaikuttamaan syvemmälle kiillekerroksen läpi hammasluun pintaan saakka, jolloin saadaan kaikista tehokkain valkaisutulos. Tämä on olennainen seikka varsinkin silloin, jos hammasluu on todella on kellertävä. Tavallinen tallaaja ei myöskään välttämättä tiedä, että laservalo tuottaa kohorenttia valoa, joten oikea laservalo on aina kädessä pidettävä. Aiemmissa valkaisuissani valkaisun tekijä on kohdistanut valon epäsuorasti laitteesta ja väistynyt itse takavasemmalle odottelemaan valkaisukierroksen päättymistä. Tämäkin jo siis kertoo, ettei valonlähde ole voinut olla laser, vaan se on saattanut olla esimerkiksi UV-valo, joka lyhyen aallonpituutensa vuoksi pystyy vaikuttamaan hampaan valkaisemiseen vain kiilteessä eli uloimmassa kerroksessa.

Muissa valonlähteissä tarvitaan usein pidempiä valkaisukierroksia, jotta saadaan tuloksia. Aiemmassa paikassa valkaisukierros kesti aina 15 minuuttia ja kierroksia tehtiin kaksi peräkkäin. Laservalo on kuitenkin kaikista tehokkain valonlähde ja sillä ei tarvitse tehdä pitkiä valkaisukierroksia. GLOSSilla käydessäni yksi valkaisukierros oli ohi alle 10 minuutissa ja niitä tehtiin kolme. Olin todella huojentunut siitä, miten nopeasti valkaisu oli oikeasti ohitse. Edellisessä paikassa jopa hieman ahdistuin siitä, että olin pimeässä huoneessa eikä kukaan puhunut minulle vartin aikana sanaakaan. Kuola saattoi valua pitkin leukaa, mutta vartti oli kestettävä. Ja toinen vartti vielä päälle valkaisuaineen kirvellessä ikeniä. Valkaisujen jälkeen ei ikinä kehdannut hetkeen hymyillä, koska ikenetkin olivat vaalentuneet. Tämä oli kuitenkin valkaisun suorittajien mukaan aina normaalia. GLOSSilla tehdyssä valkaisussa ikenet suojataan ennen itse valkaisua suoja-aineella, joten valkaisu ei tuntunut tuskaiselta kuten ennen. Aika kului yllättävän nopeasti, sillä koko valkaisun ajan minulle juteltiin ja sain kuulla todella mielenkiintoisia asioita muun muassa siitä, mitkä kaikki asiat vaikuttavat hampaiden värjäytymiseen. Hampaat nimittäin värjääntyvät myös sisäisesti! 


Hampailleni tehtiin uusin tehovalkaisuhoito eli titaanioksidivalkaisu, joka soveltuu sensitiivisille hampaille eli myös sellaisille, jotka pelkäävät hampaiden vihlontaa. Hampaita valkaistiin sekä ylä- ja alariviltä 10 hammasta. Siitä olin erityisen kiitollinen, sillä aiemmassa valkaisussa hampaitani on valkaistu vain 8 molemmilta riveiltä. GLOSSilla ei haluta jättää hymyä "katkonaiseksi", vaan valkaistaan siksi koko hammasrivistö, myös ylähampaiden sisäpuolelta. 


Millaiset hampaat sitten GLOSSin tehovalkaisuilla sain? Juuri sellaiset, jotka halusinkin: puhtaan valkoiset. Hampaani olivat aiemminkin aika valkoiset, mutta nyt niistä tuli entistäkin puhtaammat. Moni valkaisukäynnilläni selvinnyt asia sai minut päättämään sen, että jatkossa valkaisen hampaani alan ammattilaisella. GLOSS lupaa sivuillaan, että heillä asiakas on turvallisissa käsissä ja se lupaus lunastettiin. Jos aikuisena havittelee suoria hampaita, mutta se tuntuu kustannuksena liian suurelta, minä vinkkaisin hampaiden valkaisusta, sillä olen sitä mieltä, että puhtaan valkoinen hymy voittaa jopa oikomisen. Sen jälkeen voi miettiä uudelleen, tarvitseeko niiden hampaiden kuitenkaan olla aivan täydelliset. Persoonallinen ja puhdas hymy vetoaa aina! 

GLOSSin löydät Helsingin Snellmanninkadulta 19-21 A katutasosta. Hinnat ja edut voit kurkata GLOSSin nettisivuilta. 

GLOSSin lasertehostetut hampaiden valkaisut sopivat ihan kaikille. Niin naisille kuin miehille, aina nuorista aikuisista ikäihmisiin. Ienvetäytymät, hampaiden kulumat, implantit, laminaattikuoret tai hampaiden oikomishoidon yhteydessä hampaiden sisäpuolelle asennetut retentiokaaret eivät estä hampaiden valkaisua. Jokaisella valkaisukierroksella esim. tummemmat kulmahampaat saavat myös maksuttoman lisäkäsittelyn parhaan valkaisutuloksen saamiseksi. Hampaat voivat vaaleta jopa 10 astetta. Hampaiden valkaisu tehdään laillistetun suuhygienistin toimesta.

Onko teille puhdas hymy tärkeä? Oletteko koskaan valkaisseet hampaitanne tai miettineet valkaisua?








*Valkaisu saatu yhteistyönä.

15 kommenttia:

  1. Itsekin olen kieltämättä pohtinut joskus hampaiden valkaisua ja viimeksi hammaslääkärissä käydessäni asiasta kysäisinkin - ko.hammaslääkäri oli sitä mieltä ettei valkaisua tarvitsisi enkä siihen sitten sen vuoksi lähtenytkään :D Ehkä jos joskus on ylimääräistä rahaa hassattavaksi niin voisin tuohon paremmin perehtyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus päädyt valkaisuun, kannattaa valita alan ammattilainen, ettei tarvitse kärsiä valkaisun aikana ja saa paremman lopputuloksen :) Nyt kun olen kokenut sekä kauneusklinikalla että suuhygienistillä tehdyn valkaisun, voin sanoa, että niissä on aivan järkyttävän suuri ero.

      Poista
  2. Haluaisin saada hampaani valkaistua, koska etenkin kulmahampaat tuntuu olevan tosi keltaiset, mutta onhan se sen verran tyyristä hupia, että tuskin sitä saan koskaan tehtyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alat laittamaan vaikka euron päivässä säästöön, niin alle vuodessa se raha on jo koossa :) Ja kannattaa tarkkailla myös tarjouksia! Valkaisua ei onneksi tarvitse kovin usein uusia. Ellei nyt sitten juo Pepsiä joka päivä :D Mä olen käynyt valkaisussa noin kahden vuoden välein ja käyttänyt sillä aikaa ylläpitoon valkaisevia hammastahnoja. Esim. Yotuelilla on hyvät tahnat.

      Niin ja noista kulmahampaista... Sain sellaisen käsityksen, että ne on monilla luonnostaan vähän kellertävämmät. Siksi musta on tosi hyvä, että GLOSSilla saa kulmahampaille sen maksuttoman lisäkäsittelyn, että niistä tulee yhtä puhtaan valkoiset kuin muistakin hampaista :)

      Poista
  3. Vau mikä hymy! Sulla on kyllä tosi nätit hampaat :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen postaus :) Itse olen valkaissut Crestin valkaisuliuskoilla. Olisi kyllä kiva kokeilla joskus oikein ammattilaisen tekemää valkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon vaan, että kannattaa! Alan ammattilaisen tekemä valkaisu on kyllä arvoisensa! :) Ihan eri tasoa kuin kosmeettiset valkaisut, joissa kävin aikaisemmin sen pari kertaa.

      Poista
  5. Ooh, nätti hymyhän sulla on :3 Mulla on oikeasti vinot hampaat ja kulmahampit etenkin kasvaa miten sattuu ja vaikka haaveilenkin suorasta hammasrivistöstä, niin kyllä puhtaan näköiset, valkoiset hampaat ovat tärkeämpää :) Jos joskus saan lopetettua tupakanpolton, niin ensimmäisenä säästäisin sauhuttelurahat hampaiden valkaisuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Vandaalia! <3 Aina en ole itse ollut sitä mieltä, mutta ehkä nyt alan jo olemaan ihan tyytyväinen hymyyni. Ja joo, kuten kirjoitinkin, olen niin samaa mieltä tuosta, että puhtaan valkoiset hampaat erottuu edukseen, vaikka hammasrivistö ei olisikaan täysin suora. Kuinka monella oikeasti edes on täydelliset hampaat, ellei sitten ole laitattanut laminaatteja joka hampaaseen ;)

      Tuohan olisi muuten hyvä porkkana, että kaikki tupakanpolttoon menevät rahat säästäisikin valkaisuun. Sullahan olisi summa hetkessä koossa! :D

      Poista
  6. Mulla on kanssa luonnostaan valkoiset hampaat. Mun mielestä jenkkien laminaattitekarit on ihan kamalia (teidän, että nekin voi tehdä luonnollisen näköisiksi, mutta jenkeissä ei luonnollisuutta harrasteta :P), onneksi et ole sellaisia mennyt laittamaan, koska sulla on musta ihana hymy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Jonna! <3 Joo, nyt kun näin jälkikäteen ajattelen, oon tosi onnellinen siitä, etten päästänyt mun pakkomiellettä leviämään ihan laminaatteihin asti :D

      Poista
  7. Ihana, kaunis hymy sulla! Ja wau, upean valkoinen lopputulos! Joskus vähän kriiseilin hampaistani, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä armollisempi olen :D Mullakin on suhteellisen valkoiset hampaat, mutta voisinkin kyllä hankkia tuota Yotuelia. Olen ollut huomaavinani, että ne ovat vähän päässeet tummunemaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! :) Tiedän mitä tarkoitat; mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin oppii hyväksymään itsensä ja olemaan tyytyväisempi niihin eväisiin, mitä itselle on annettu :D

      Poista
  8. Ahmin eilen joka sanan illalla myöhään luurilla sängyssä ja pakko oli tulla vielä kommentoimaan. Hampaat wau juuri sellaiset kauniin puhtaan valkoiset ja muutenkin omistat täydellisen hammasrivistön.

    Vakuutuin tuosta valkaisusta ja siis haluan mennä! On aika raikastaa omat hampulit, hampaat ja hymy on kaikki kaikessa, kun keho ja nassu rapistuu vierellä. :) Ja muutenkin kaunis hymy on vaan jotain ihanaa. :)

    On valkaistu vuonna 2008 ja muotit teetin ja se oli kotikäyttöön hammaslääkärillä tehtiin alunperin. Kesto oli tosi pitkä kyllä, vasta viimeisen vuoden aikana on tullut uudelleen valkaisutarve.

    Ihanaa päivää kaunotar. <3

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!