Kuinka monesti olet kuullut sanottavan, että sinä vastaat omasta onnestasi? Tai että kun tarpeeksi vahvasti uskoo johonkin, se myös toteutuu? Perinteisistä kauneustuulista poiketen, jaan teidän kanssanne tänään yhden tarinan elämästäni ja menneisyydestäni, joka liittyy noihin suuriin kysymyksiin.
Pidin nuorena tyttönä päiväkirjaa. Se oli ystäväni, jolle purin mielipahaani ankeassa lapsuudessa ja jaoin unelmiani paremmasta tulevaisuudesta. Kaiken pahan keskellä jokin osa minusta tiesi, että joskus elän toisenlaista elämää. Se oli lapsuudessani vain kipeästi toteutumistaan odottava toive, mutta maalailin ajatuksillani omaa tulevaisuuttani jo tuolloin, vaikka en vielä silloin ymmärtänyt oman suunnittelun ja uskon voimaa. Muistan kuitenkin päiväkirjani sivun, johon listasin tulevaisuuden toiveet. Asiat, joista ikään kuin kiitin etukäteen, ennen kuin ne olivat edes tapahtuneet. Yksi 12-vuotiaana listaamistani asioista oli, että halusin kielikurssille tai vaihto-oppilaaksi. Keräsin esitteitä, ja mainitsin ensimmäisen kerran asiasta äidilleni ollessani 7. luokalla. Äitini sanoi heti, että minun on turha alkaa jankuttamaan asiasta, koska meillä ei koskaan tule olemaan varaa mihinkään kielimatkoihin, saati sitten vaihto-oppilasvuoteen. Niihin aikoihin kokonainen vuosi Jenkeissä maksoi kolme kertaa vähemmän kuin nyt, joten summa olisi ollut ihan siedettävä. Mutta meidän perheelle se oli mahdoton.
Kului vuosi, kului toinen. En kuitenkaan luovuttanut, vaan otin asian esille säännöllisin väliajoin. 9. luokalla osallistuin kilpailuun, jossa yksi onnekas saisi kokonaisen vaihto-oppilasvuoden veloituksetta. Kävin jopa haastattelussa, joka tehdään yleensä siinä vasta siinä vaiheessa, kun ollaan jo päätetty lähteä vaihtoon ja aletaan laatimaan esittely-/hakupapereita kohdemaan perheille lähetettäviksi. Minulla ei ollut rahaa, eikä mitään suunnitelmaa vaihto-oppilasvuoden toteutumista varten. Olin vain päättänyt lähteä ja tahtoni oli luja.
En voittanut kilpailua, mutta sen sijaan minulle myönnettiin kaksi stipendiä, joita hain vaihto-oppilasvuottani varten. Niiden arvo ei kuitenkaan kattanut koko matkaa, joten vuoden rahoitus oli vielä täysin auki. Olin silti edelleen lähdössä. En suostunut luovuttamaan. Jatkoin uskomista.
Yhtenä kouluaamuna kävellessäni bussipysäkille, Fammoni oli tapansa mukaan aamukävelyllään. Niihin aikoihin hän oli vasta 79-vuotias, nyt hän täyttää kohta 92. Fammo käveli luokseni. Hän toivotti aina hyvää koulupäivää. Sinä aamuna hän kuitenkin kuiskasi: "Mia, sinä lähdet Amerikkaan".
Fammoni veli oli kuollut. Hän sai vähän perintöä, josta hän maksoi vaihto-oppilasvuoteni loppuosan. Asiat loksahtivat yhtäkkiä paikoilleen, vaikka en ollut tiennyt miten. En vain ollut lakannut uskomasta. Olin koko ajan toiminut kuin vaihto-oppilasvuosi olisi varma. Lopulta lähdin Jenkkeihin heti yläasteen jälkeen ja samalla muutin pois kotoa.
Tätä tarinaa en kuitenkaan kerro siksi, että kertoisin 12 vuotta sitten tapahtuneen asian. Paljon on tapahtunut tässä välilläkin, juuri niitä asioita, joihin en lakannut missään vaiheessa uskomasta. Tämän tarinan halusin kuitenkin jakaa teidän kanssanne, koska halusin kertoa oman kokemukseni siitä, miten suuri merkitys omalla uskolla ja asioiden "näkemisellä" eli visualisoimisella on tulevaisuuteemme. Aina näkymät eivät ole valoisat, välillä näkyy pelkkää mustaa. Mutta sitten jokin yksi asia taas muistuttaa, että tilanne ei ole toivoton. Ja kun näet ja tunnet toivoa, uskosi vahvistuu taas. Se ruokkii juuri sitä, mitä sinä oikeasti elämältäsi haluat ja tavoittelet. Sinun toiveitasi ja unelmiasi. Koska kaikki mitä elämältäsi oikeasti haluat, on sinun. Kun vain et menetä uskoasi.
Näiden, toivottavasti jotakuta rohkaisevan, sanojeni myötä ilmoitan, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen vihdoin lähdössä takaisin sinne, missä asuin vuoden, missä valmistuin ylioppilaaksi High Schoolissa. Pieneen kaupunkiin (tai oikeastaan kylään) Grand Canyonin lähellä. Lähden tiistaiaamuna aikaisella lennolla ja blogi hiljenee kolmeksi viikoksi. Mutta jos haluat seurata matkaani ja reissun kosmetiikkatuulia, olet tervetullut mukaani instagramin puolella.
Löydät minut instagramista nimimerkillä mia_beautyhighlights.
Katsotaan mitä kaikkea opin itsestäni matkan aikana, yksin. Tämä on juuri oikea hetki tehdä tämä matka, sillä oikea hetki elää on nyt, eikä huomenna. Silloin voi olla jo liian myöhäistä.
Täällä palataan taas elokuussa. Ihanaa kesää kaikille teille lukijoille!
Herättikö tämä teksti jotain ajatuksia? Uskotko oman uskon voimaan ja unelmiin? Onko unelmistasi jokin jo toteutunut?