tiistai 31. toukokuuta 2016

Ruusuisissa tunnelmissa



Ruusua kuvaillaan usein onnellisuuden kukaksi. Jostain syystä ruusun tuoksu kosmetiikassa ei ole kuitenkaan koskaan herättänyt minussa onnellisuuden tunteita. Ruusukimppu on eri asia: kukkasista tykkään ja niitä nuuhkin mielelläni. Joskus olen ehkä mielessäni ajatellutkin, että kunpa jokin kosmetiikkabrändi osaisi purkittaa vaikkapa vartalovoiteeseen juuri sen samanlaisen tuoksun, miltä aidot ruusutkin tuoksuvat. Tähän saakka en ole löytänyt yhtäkään sellaista tuotetta, mutta nyt The Body Shop osuu todella lähelle. 

The Body Shopin valikoimaan alkuvuodesta ilmestynyt British Rose -linja herätti minussa alkuun samanlaisen reaktion kuin kaikki muutkin ruusulta tuoksuvat vartalonhoitotuotteet: not for me. En halua tuoksulta ruusulta suihkun jälkeen, enkä halua suihkauttaa ruusun tuoksua ylleni parfyymin muodossa. Vaan odottakaapas - haluanpa sittenkin. Jos kaikki ruusuiset vartalovoiteet tuoksuisivat siltä, miltä The Body Shopin 24h vartalovoi, kyllä kuulkaas olisin minäkin kahminut ruusun tuoksuisia purkkeja ja sivellyt niitä iholleni paljon innokkaammin jo aiemmin. Kuvissa näette vielä lähes täysinäisen vartalovoin, mutta oikeastaan tilanne on jo niinkin "paha", että kaavin viimeisiä voiteen rippeitä purkin pohjalta. British Rose Instant Glow Body Butter on ollut tämän kolmikon ylivoimainen suosikkini ja ehkä yksi mukavammista vartalovoidelöydöistä tälle vuodelle. Enkä voi uskoa, että juuri kirjoitin noin.


Vartalovoi on juuri täydellisen kosteuttava ja sulavan kermainen. Ei liian jähmeää, vaan sopivan notkeaa. Se myös imeytyy iholle yllättävän nopeasti. Tuotetta suositellaan normaalista kuivalle iholle. Vartalovoi lupaa pientä hehkua iholle, mutta sanoisin, että jos hakusessa on kunnon "glow", silloin kannattaa ennemmin tarttua pumppupullossa tarjoiltavaan Instant Glow Body Essenceen. Nimensä mukaisesti se antaa iholle hohtoa. Ylilyönteihin se ei kuitenkaan sorru, joten emulsiomainen, kevyt voide menee mukavasti arkikäytössäkin ja kosteutustehot riittävät ainakin kesäiholle. Varsinkin jo hieman ruskettuneella iholla hohde näyttää varmasti kauniilta. Itselläni on kuitenkin vielä pikkuisen matkaa kesän kauniiseen rusketukseen.  


British Rose -linja tuoksuu erityiseltä ja ihan syystä: Englannin maaseudulla kasvatetut ruusut on poimittu käsin, ilmakuivattu ja infusoitu raikkaalla vuoristovedellä. Tällä uuttamisprosessilla The Body Shop saa ympäristöpalkintoja voittaneella maatilallaan kaikkein poikkeuksellisinta laatua olevaa ruusuvettä tuotteisiinsa. Vartalovoiteiden lisäksi British Rose -sarjaan kuuluu myös geelimäinen vartalonkuorinta, joka sisältää aitoja ruusun terälehtiä! Tuotteiden tuoksu on todellakin niin ainutlaatuinen, että sitä on jopa vaikea kuvailla. Mutta jos yrittäisin kolmella sanalla, sanoisin: kauneimpia ruusuja kastepisaroilla.

The Body Shop British Rose -tuotteet: Exfoliating Gel Body Scrub 250ml 22,50€, Instant Glow Body Essence 250ml 22,50€ ja Instant Glow Body Butter 200ml 19,50€. British Rose-linja sisältää myös kevään trendimeikkejä.

Ihastutteko te helposti ruusun tuoksuun? Entä oletteko tuoksutelleet näitä?








*Tuotteet pr-näytteitä.
Share:

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Suolaista sunnuntain iloksi


Vihjaisin edellisessä postauksessa stressin vaikutuksista kehoon. Sen enempiä asiaan vielä uppoutumatta mainitsen, että olen joutunut aika lailla miettimään syömiseni uusiksi, jotta vointini olisi parempi ja elämä helpompaa. Ruokavaliomuutokset koskevat toki myös herkuttelua, jonka olen yrittänyt jättää vähän niukemmalle. Olen aina ollut herkkusuu ja oikeastaan enemmän sokerihiiri kuin suolaisten herkkujen ystävä. Kyllä sipsitkin ovat maistuneet, mutta irtokarkit ja kakkupalat sitäkin enemmän. Kauhulla muistelen sitä aikaa, kun irtokarkkeja piti saada joka päivä. Karkeista vieroittauduin jo vuosi sitten, enkä nykyään juurikaan edes kaipaa karkkia. Tänä päivänä syön ennemmin suklaata tai jäätelöä, kun herkkuhimo iskee. Tai sitten ostan pähkinöitä!




Sain ensimmäinen pussilliseni Nutisalin uusia kuivapaahdettuja cashew-pähkinöitä Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day'sta. Tokaisin jo heti maistatushetkellä, että nämä ovat ehkä parhaimpia pähkinöitä, mitä olen ikinä maistanut. Perinteiset maustamattomat cashew-pähkinätkin ovat hyviä, mutta jos kaipaa jotain extramaustetta, näissä on maku kohdallaan! Erinomainen maku johtunee siitä, että Nutisalin pähkinät on paahdettu ilman öljyä, mikä tekee pähkinöistä rouskuvan rapeita. Mausteitakin on siroteltu juuri sopivasti. Uutuusmakuja on kaksi: Pepper & Salt sekä Sourcream & Onion. Kuten kuvasta näkyy, oma suosikkini on jälkimmäinen makuvaihtoehto. Hintaa Nutisalin kuivapaahdetuilla uutuuspähkinöillä oli ainakin Citymarketissa 3,80 euroa. 

Nutisalin koko pähkinävalikoiman ja tuotteiden ravintoarvot löydät täältä.

Oletteko te enemmän suolaisen vai makean ystäviä? Onko kokemuksia Nutisalin pähkinöistä? 






*Ensimmäinen pähkinäpussi saatu blogin kautta.
Share:

torstai 26. toukokuuta 2016

Mitä stressi tekee kasvoille?



Stressi on iänikuinen ongelma, jota on vaikeaa karistaa, kun sen on kerran erehtynyt ottamaan kumppanikseen. Pieninä määrinä stressi on oikeastaan ihan hyvä asia; se pitää liikkeessä ja hyvän tahdin yllä. Silloin olo on aikaansaava ja energinen. Mutta jos stressi jää päälle, sillä alkaa olemaan paljon enemmän negatiivisia vaikutuksia. Olen viime aikoina kahminut itselleni niin paljon stressiin ja sen karistamiseen liittyviä opuksia, että jos tätä tahtia ahmin tietoa itseeni, voisin kohta alkaa pitämään luentoja stressin vaikutuksista. Esimerkkejä stressin vaikutuksista pystyisin helposti nappaamaan myös omasta elämästäni. Olen ollut stressin kanssa on-off-suhteessa oikeastaan koko elämäni, vaikka on ollut ajanjaksoja, jolloin olen luullut työntäneeni sen onnistuneesti sivuun.

Stressaaja-luonteeni johtuu aika paljon menneisyydestäni. Elämässäni on ollut niin paljon suuria koettelemuksia ja käännekohtia, että olen tottunut huolehtimaan ja murehtimaan. Sama super-stressaajapuoli löytyy minusta vieläkin, mutta viime kuukausina olen huomannut hetkittäin osaavani päästää irti ja rentoutua. Se on helpompaa, koska tällä hetkellä elämässäni tunnen olevani juuri siinä, missä pitääkin. Tähän on kuitenkin kuljettu erittäin pitkä, mutainen ja kivikkoinen tie. Joskus hetkellisesti, kun mietin mennyttä, en ihmettele enää yhtään, miksi stressitila on ollut minulla niin pysyvä ja hallitseva. Nyt olen kuitenkin keskittynyt kovasti siihen, että saisin balanssin myös kehoon. Oma kehohan on sellainen, joka ei hevillä unohda. Kun se tottuu johonkin tilaan, se jää usein päälle pidemmäksi aikaa, mitä itse stressaava ajanjakso tai tilanne todellisuudessa kestää. Stressin vaikutuksista kehoon tulen kirjoittamaan vielä myöhemmin erillisessä postauksessa, mutta nyt on aika keskittyä hetkeksi siihen, miten stressi näkyy iholla. 


Tiesittekö, että joidenkin tutkimuksien mukaan, stressi voi kiihdyttää ikääntymistä jopa 10 vuodella? Erittäin järisyttävä muistutus siitä, mihin kaikkeen stressi pystyy. Stressi heikentää usein ihon luontaista puolustuskykyä, laskee sen antioksidanttitasoa ja nopeuttaa solujen ikääntymistä. Se kiihdyttää ihoon haitallisesti vaikuttavien hormonien tuotantoa, jolloin ihon uudistumis- ja puolustuskyky heikentyy. Monesti stressin aikana iho kuivuu ja muuttuu väriltään epätasaiseksi, punoittavaksi ja sameaksi. Lisäksi hienoisia juonteita ja epäpuhtauksia ilmaantuu helpommin. Stressitön elämäntapa ei siis ole yhtään yliarvostettua. Elämäntavoilla on suuri vaikutus myös ihoon. 


Oman elämänrytmin muuttaminen voi viedä aikansa, mutta ihonhoidon osalta stressintorjunnan voi aloittaa vaikka heti. Elizabeth Ardenilla on kolmikko, jolla pääsee hyvään alkuun. Flawless Future -tuotteet torjuvat stressiperäisen ikääntymisen aiheuttamia vahinkoja ihossa. Tuotteet muun muassa paikkaavat ihon keramiditasoja, joita stressi ja ikääntyminen laskevat. Keramidit tukevat ihon hyvinvointia ja kollageenin muodostumista, joten kun keramidien määrä ihossa vähenee, myös kollageenin tuotanto vähenee, minkä vuoksi iho alkaa veltostua ja saada juonteita. Tuotteet sisältävät ihon luontaisten keramidien kaltaista Ceramide Skin Identical Matrix -keramidiyhdistelmää, joka auttaa korvaamaan ihon menettämiä keramideja. Stressin merkkejä torjutaan myös edistyksellisen proteiiniyhdistelmän, lakritsiuutteen ja adenosiinin voimin, jotka nekin tukevat kollageenin muodostumista ihossa. Lakritsiuute on myös tehokas tasoittamaan ihonsävyä.


Stressin vanhentava voima mielessäni kaikuen olen viime viikkojen ajan tehnyt lähempää tuttavuutta Flawless Future -linjan tuotteiden kanssa, joiden kohderyhmään kuulun ilmiselvästi. Päivävoiteessa parasta on ollut se, että se tekee ihosta välittömästi heleämmän sisältämiensä soft focus -pigmenttien ja mica-kiilteen ansiosta. Tässä on siis erittäin hyvä ihon "herätysvoide" aamuun. Päivävoide sisältää kattavan SK30 aurinkosuojan sekä UVA- ja UVB-suojat. Flawless Future Powered by Creamide -silmänympärysgeeli on myös hyvä aamuherättäjä, sillä se viilentää ja raikastaa silmänympärysihoa heti. Tuubin kapeasta kärjestä on helppo annostella tuotetta. Tämä on yksi harvoista geelimäisistä silmänympärystuotteista, joista olen tykännyt. Yleensä testaamani geelimäiset silmänympärysvoiteet eivät ole onnistuneet häivyttämään tummuutta, mutta tämä geeli heijastaa valoa ja kirkastaa silmänalusia jo levityshetkellä. Eikä muuten ole liian kevyt meikin allakaan, vaikka sitä alkuun epäilin. 


Löydöistä paras on kuitenkin ollut sarjan yövoide. Sen kertoo tällä hetkellä myös purkin sisältö, sillä olen käyttänyt voidetta niin ahkeraan, että puoliväli on jo ylitetty. Se, mihin voiteessa ensimmäisenä ihastuin, oli tuoksu. Ihmettelin sen rauhoittavaa vaikutusta jo ensimmäisenä iltana. En oikein saanut "kiinni" tuoksusta, mutta huomasin sen, miten tyynnyttävä vaikutus sillä oli. Perehtyessäni voiteen ominaisuuksiin enemmän, sain kuitenkin tietää, että voide sisältää erityisen tuoksuteknologian, joka tyynnyttää aistit ja saa olon rentoutuneeksi. Haistan tässä ainutlaatuisessa tuoksussa hieman laventelia, mutta siinä on jotain muutakin. Pelkkä laventeli ei nimittäin saisi minua näin koukuttuneeksi. Tuoksu on pehmeä, sensuelli ja makea, mutta samaan aikaan siinä on jotain pientä mausteisuutta. Täydellinen tuoksu leijailemaan ilmassa, kun pistää pään tyynyyn ja alkaa nukkumaan. Kutsunkin tätä omaksi stressinlievitysvoiteekseni! Tuoksun lisäksi se saa myös ihon heräämään levänneenä ja valovoimaisempana. Voide saa siis minulta vahvan tykkäyksen ja suosituksen! 

Elizabeth Arden Flawless Future Powered Moisture Cream SPF30 ja Night Cream noin 57 euroa sekä Flawless Future Eye Gel 46 euroa. Silmänympärysgeeli on silmälääkärin testaama ja sopii myös herkälle iholle sekä piilolinssien käyttäjille.

Kärsittekö te koskaan stressistä? Entä onko teillä kokemuksia Elizabeth Ardenin ihonhoitotuotteista?








*Tuotteet lehdistönäytteitä. Sis. mainoslinkkejä.
Share:

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Dr. Hauschkan lumoava Comeback look



Sinä päivänä, kun listaan TOP5 suosikkisarjani luonnonkosmetiikan osalta, Dr. Hauschkalla on varma paikka viisikon joukossa. Hieman ehkä ironista, sillä Hauschka on yksi niistä sarjoista, joita kohtaan minulla oli aikoinaan suurimmat ennakkoluulot. Epäilin toki ylipäätänsäkin luonnonkosmetiikan tehoa, mutta Hauschkan kohdalla mietitytti myös tuoksumaailma, joka on aika yrttinen. Sen vuoksi jätinkin aikoinaan Hauschkat hyllyyn. Sittemmin kuitenkin annettuani sarjalle mahdollisuuden, ennakkoluuloni heittivät kuperkeikkaa ja tuotteiden teho meni yrttisyyden edelle. Enää en voisi kuvitella elämää ilman Hauschkaa, sillä minulla on sarjalta jo liian monia suosikkeja.

Ihonhoidon puolelta pidän erityisesti sarjan Puhdistusvoiteesta, Savinaamiosta, Kosteusvoiteesta ja Vartaloöljyistä. Hauschkan tehokuurit ovat myös hurjan tehokkaita ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. Olen siis löytänyt kasan ihonhoitosuosikkeja, mutta onpa värikosmetiikan puoleltakin jo tullut pari aarretta vastaan: Hauschkan aurinkopuuteri on ollut ehkä sarjan paras tuote, joka on peitonnut minulla jopa monet selektiiviset aurinkopuuterit. Sen lisäksi Hauschkalla on valikoimassaan aivan täydellinen luomiväripaletti, jossa kolahtaa kaikki: sävyt, tuoksu ja pigmentti. Meikki-ilot eivät kuitenkaan lopu tähän, sillä Dr. Hauschkan tämän kevään superyllätys on ollut Comeback look -kokoelma, joka sisältää suosituimpia kausimeikkituotteita vuosien varrelta.


Dr. Hauschka Poskipuna Duo, hinta 24€

Kuten blogissa on näkynyt, rakastan poskipunia. Sitä ilman ei synny minun meikkiäni. Ei siis varmaankaan yllätä, että tämä kaunokainen vuodelta 2009 kuuluu Comeback look -kokoelman suosikkeihini. Paletin ruusuiset sävyt kuvastavat sitä ideaalista poskipunan sävyä, joka sopii kenelle vain - myös poskipunaa arasteleville tai siihen vasta totutteleville. Sävyjä voi käyttää yhdessä tai erikseen. Tällä duolla onnistuu varmasti!


Dr. Hauschka Balancing Teint Powder, hinta 36€

Tämä kolmisävyinen puuteri tasoittaa ihon pieniä virheitä ja sävyeroja. Dr. Hauschkan kansainvälinen meikkitaiteilija, Karim Sattar, neuvookin käyttämään trion kaikkia sävyjä yhdessä sekoitettuna tasaisemman ihonsävyn luomiseksi. Ja vinkkihän toimii! Tällä saa ihon pinnan kauniin tasaiseksi ilman pakkeloitua olemusta. Puuterin sävyjä voi hyödyntää myös erikseen korostamiseen ja varjostamiseen. Alunperin tämä puuteri ilmestyi vuonna 2011, ja suuren suosion saavuttaneena se tuotiin nyt hetkellisesti takaisin. Olen siitä iloinen, sillä vuonna 2011 kiersin luonnonkosmetiikan kaukaa, mutta nyt tästä on tulossa yksi uusi Hauschka-lisä luonnonkosmetiikan eliittijengiini. Joudun varmasti ostamaan toisen tällaisen varastoon tulevaa ajatellen, sillä olen tähän jo nyt niin koukussa!


Dr. Hauschka Eyeshadow Trio, hinta 31€

Hauschkan luomivärit ovat todella laadukkaita ja silkkisiä. Tähän trioon on haluttu yhdistää kolme erilaista tekstuuria: helmeilevää, silkkistä ja mattaa. Hienostuneesti kimaltelevalla nudella saa paitsi hyvän pohjan luomivärille, mutta samalla se avaa katsetta, mikä on vaaleiden luomivärisävyjen valtti. Silkkinen helmiäisroosa antaa raikkautta kesämeikkiin, mutta jotta ilmeeseen saataisiin myös syvyyttä, mattainen suklaasävy on kolmantena täydentämässä kokonaisuutta. Luonnonkosmetiikassa on se ihanuus, että nämä sävyt myös hoitavat herkkää silmänympärysihoa erilaisilla kasviuutteillaan, kuten masmalolla, taikapähkinällä ja mustalla teellä. Tällä loihtii helposti raikkaan ja arkisemman meikin tai intensiivisemmän, mutta silti kesäisen juhlameikin. 


Kajal Eyeliner 08 taupe, hinta 16€ 

Käytän nykyään enää todella harvoin mustaa rajausta, sillä suosin enemmän värikkäämpiä ja pehmeämpiä rajauksia. Minusta ne tuovat kivasti särmää katseeseen ja silmien väriä paremmin esille. Dr. Hauschkan Kajal Eyelinerin sävy 08 taupe sopii kaikenvärisille silmille, sillä ruskeaan taittava tummanharmaa sävy on kauniin maanläheinen. Rajaus liukuu luomelle kuin unelma - ja myös pysyy! Rajausta saa vielä helposti pehmennettyä kynän smudge-applikaattoripäällä. Rajauskynän sisältämät marula- ja canolaöljyt hellivät herkkää silmänympärysihoa. Erinomainen luonnonkosmetiikan rajauskynä, suosittelen!


Huulipuna Novum 08 maple glow, hinta 19€

Comeback look -kokoelman huulipuna pitää huulet pehmeänä ja antaa marjaisan sävyn huulille. Tässä huulipunassa hoitavuus on arganöljyn, mehiläisvahan, mineraalipigmenttien ja rohtokasviuutteiden ansiota. Ohuen mallinen huulipuna on helppo levittää ja tuntuu huulilla miellyttävältä. Koska huulipuna korostaa huulten omaa sävyä, omilla huulillani sävy on hieman violettiin vivahtava. Tuoksu on yrttimäinen, mutta ei korostu liikaa.

Dr. Hauschka-jälleenmyyjät löydät täältäLuonnonkosmetiikan suosikkiverkkokaupassani Biodellyssä on myös laaja valikoima Dr. Hauschkaa.

Mitäs sanotte: Mikä tuotteista sai eniten kiinnostumaan? Onko teillä kokemuksia Hauschkan värikosmetiikasta?








*Tuotteet pr-näytteitä. Sis. mainoslinkkejä.
Share:

maanantai 16. toukokuuta 2016

Toimivaa terapiaa hiuksille



Hiustuotteita näkyy blogissani harvakseltaan, vaikka panostan hiustenhoitoon yhtä ahkerasti kuin ihonhoitoonkin. Testaan jatkuvasti erilaisia tuotteita löytääkseni uusia luottopurkkeja vanhojen vahvistusten joukkoon ja haluaisin esitellä hiustenhoitotuotteita enemmän, mutta ongelmani on se, että törmään valitettavan usein hiustuotesaralla pettymyksiin kuin iloisiin yllätyksiin. Siitä kertoo myös se, että viimeisen vuoden aikana olen löytänyt "vain" kaksi uutta sarjaa, joita käyttäessäni olen saanut olla tyytyväinen hiuksiini: Kérastase ja KEVIN.MURPHY. Käytän kyllä eri sarjoilta yksittäin monia tuotteita, kuten esimerkiksi hiuslakkoja ja öljyjä, mutta vaikeinta on löytää hiuksilleni täydellisesti sopivia shampoita ja hoitoaineita. Nyt saan kuitenkin taas pitkästä aikaa iloita hyvistä hiustenpesutuotteista, sillä tie tyytyväisiin hiuksiin käy nykyään myös Evon kautta.

Australialainen Evo tuli viime syksynä saataville Suomeen. Kuten jokainen kampaamobrändi, myös Evo haluaa erottua muista kilpailijoistaan. Se ei tee sitä pelkästään laadukkailla ja ylellisillä tuotteilla, vaan myös persoonallisilla ja minimalistisilla pulloilla, joista jokaisella on hauska nimi ja humoristinen kuvaus. Tällaiset tuotteet ovat todellakin kaivattua piristystä hiustuoterintamalle!


Persoonallisen otteen lisäksi Evo-tuotteet kunnioittavat luontoa ja kaikki pakkaukset ovat 100% kierrätettäviä. Brändi käyttää jopa kierrätettyä materiaalia markkinointimateriaalinaan aina, kun se suinkin on mahdollista. Eivätkä Evon erityisyydet jää tähän: tuotteissa ei käytetä mitään tarpeettomia, ylimarkkinoituja aineosia, kuvitteellista teknologiaa, myyttejä tai muita kikkoja, sillä Evo haluaa paljastaa vilpit ja pitää kauneusalan rehellisenä. Kun tuotteista karsitaan turhuudet, jäljelle jää vain tarpeelliset aineosat. Ja aina kun mahdollista, ne aineosat ovat myös luonnollisia. Tv-shopia lainatakseni "eikä tässä vielä kaikki": Evo-tuotteet ovat myös sulfaatittomia ja parabeenittomia, eivätkä sisällä dea, tea tai propyleeniglykolia. Tämän kaiken jälkeenhän tietysti toivoo, että tuotteet ovat yhtä loistavia kuin faktatkin?


Pörröisille, kuiville ja värjätyille hiuksille suunnatut The Therapist -linjan tuotteet antavat hiuksille etenkin kosteutta. Shampoo puhdistaa, korjaa ja kosteuttaa hiuksia tehden niistä helpommin käsiteltävät. Sulfaatiton koostumus ei vaahtoa kovin runsaasti, mutta minun mielestäni kuitenkin juuri sen verran, ettei osaisi arvata shampoon olevan sulfaaniton. Shampoo tuoksuu pullataikinamaiselta, hoitoaine enemmän mausteiselta - molemmat miellyttävällä tavalla. Hoitoaine on shampoon tapaan kosteuttava, korjaava ja silottava, mutta lisäksi molemmat tuotteet ehkäisevät värin haalistumista, silottavat pörröjä sekä palauttavat hiusten kiillon - ja jokainen lupaus myös toteutuu. Tuntuu, että olen iskenyt kultasuoneen, sillä kuten alkuun sanoin, harva tuote yltää samaan sävellajiin hiusteni kanssa. Evon terapia on kuitenkin tuottanut tulosta! Oma paksu ja pitkä tukkani voi tuntua välillä hankalalta, mutta oikeasti haluaisin olla päivittäin kiitollinen hiuksistani. Silloin olen, kun käytän oikeanlaisia hiustuotteita. 

Evo-sarjan tuotteet ovat saatavilla parturi-kampaamoista sekä IdHairin verkkokaupasta. The Therapist Calming Shampoon ja Conditionerin hinta 22 euroa (300ml). Tuotteista on saatavilla myös kätevät 50ml matkakoot, joilla voi aloittaa sarjaan tutustumisen.

Miten usein teette kullanarvoisia löytöjä hiusrintamalta? Onko teillä jo kokemuksia Evosta?









*Tuotteet lehdistönäytteitä.
Share:

torstai 12. toukokuuta 2016

Kauneimmat kevätpaletit


Joka kevät selektiivisten brändien julkaistessa uudet kokoelmansa, ihasteltavaa riittää monessa suunnassa. Silti aina joku erottuu joukosta. Viime vuonna ojensin kuvitteelliset pystit kevään kauneimmista paleteista Sisleyn ja Clarinsin upeille luomiväripaleteille, tänä vuonna YSL yllätti eniten. Paletteja katsoessaan ei tarvitse kovinkaan monella sanalla edes selittää miksi. 


Marmoroidun oloiset paletit ovat kuin taideteoksia. Omiin silmiini niiden kauneus on sitä luokkaa, että käytän niitä erinomaisena esimerkkinä siitä, miksi kosmetiikalla on niin nostattava ja ilahduttava vaikutus. Kaunista pakkausta käyttää ihan eri mielellä kuin rupuista pahvirasiaa! En ole koskaan elänyt luksuselämää muuten, mutta olen aina rakastanut ylellistä kosmetiikkaa. Se on se tunne, kun avaat ihailtavan kauniin rasian tai sivelet voidetta arvokkaan oloisesta purkista kasvoillesi. Tiedättehän mitä tarkoitan?


Tänä keväänä "sen tunteen" voimakkaimpana ovat herättäneet YSL:n kevään 2016 kokoelmaan kuuluvat Indie Jaspe Couture Palette Collector -luomiväripaletti sekä Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletti. Upeat rasiat aukaistessaan mieli ei pety, päinvastoin: sisällön paljastuttua paleteista hurmaantuu vieläkin enemmän. Niin kävi ainakin minulla. Indie Jaspe -luomiväripaletissa on nimittäin juuri niitä sävyjä, joista olen tänä keväänä ollut innostuneimmillaan - ja sävyt ovat vieläpä kevyellä kullankimalluksella kauniisti viimeisteltyjä! Persikkainen sävy on tarkoitettu luomilla pohjasävyksi ja kullankeltainen korostussävyksi, mutta kukaan ei kiellä käyttämästä niitä myös yksinään. Raikas minttukin on täydellinen sellaisenaan kevyemmässä kesämeikissä. Intensiteettiä ilmeeseen saa rohkealla metsänvihreällä, ja jos kaipaa enemmän kimallusta katseeseen, hopeaa voi sipaista silmien sisänurkkiin. Pigmentti sävyissä on erinomainen ja ne levittyvät luomille pehmeästi.


Kasvoja voi kaunistaa tänä keväänä YSL:n monisävyisellä Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletilla. Sävyjä voi hyödyntää joko yksinään tai yhdessä. Jos haluaa käyttää sävyjä yksittäin, vihreä toimii hyvin punaisuuden häivyttäjänä. Vaalea violetti sävy tuo puolestaan eloa samealle iholle. Hempeä vaaleanpunainen antaa hentoisen punan poskille, ja alanurkassa olevaa kellertävää sävyä voi käyttää highlighterina. 


Olen käyttänyt kullanhohtoista keltaista highlighterina, mutta muutoin ottanut paletista ilon irti sekoittamalla sävyjä keskenään ja käyttämällä palettia kasvojen kirkastajana. Kun sävyjä käyttää yhdessä, iho on hetkessä hehkeämpi. Vaikka tämänkin paletin sävyt on luomiväripaletin tapaan viimeistelty kevyellä kullanhohteella, sävyjä voi huoletta käyttää koko kasvoilla ilman minkäänlaista glitter-pelkoa, sillä hehku on iholla maltillinen. Jos minulta kysytään; tällaisia paletteja tarvitsee aina! 

Indie Jaspe Couture Palette Collector -luomiväripaletti ja Gypsy Opale Face Palette Collector -kasvopaletti ovat limited edition -paletteja eli saatavilla vain rajoitetun ajan. Hintaa paleteilla on noin 69 euroa.

Vetoavatko nämä rasiat teihin? Oletteko käyttäneet monisävyisiä kasvopaletteja?






*Tuotteet lehdistönäytteitä.
Share:

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Söpö shaker ja täydellinen peitevoide




Stockmannilla on tällä viikolla käynnissä Lancôme-kauneustapahtuma, jossa esittelyssä on sarjan energisoivia ihonhoitouutuuksia. Nyt en kuitenkaan perehdy ihan vielä noihin uutuuksiin, vaan annan vinkin mahdollisuudesta hurmaantua muista herkullisuuksista. Lancômen hedelmäiset herkkusmoothiet huulille ilmestyivät sarjan valikoimaan alkukeväästä, joten nyt on aika sheikata ja tutustua syötävän suloisiin tulokkaisiin tarkemmin. 

Olin huuliöljyjen ystävä jo viime keväänä, kun Clarins ja YSL aloittivat buumin tuomalla markkinoille omat uutuutensa. Siksi olin myös iloisesti yllättynyt Lancômen esitellessä uuden meikki-innovaationsa eli Juicy Shaker -huuliöljyn, jonka maku ja käyttö myötäilee marjaisaa smoothie-reseptiä: pieni ravistelu ylösalas ja kaksifaasinen koostumus antaa huulille hentoisesti pigmenttiä ja hellii huulia useilla erilaisilla öljyillään. Pehmeää applikaattoripäätä suutelee mielellään, sillä se tuntuu huulilla vaahtomaiselta ja mukavalta. 


Jos joku vielä muistaa Lancômen suositut Juicy Tubes -huulikiillot, mainittakoon, että ne ovat toimineet yhtenä inspiraationlähteenä Juicy Shakerille. Käytin itsekin Juicy Tubes -huulikiiltoja nuorempana, ja omistin niitä kolmessa eri sävyssä. Sittemmin olen kallistunut enemmän huulipunien puoleen, mutta huuliöljyt ovatkin oma ryhmänsä: yhdistelmä hoitavuutta, sävyä ja kiiltoa - kaikkea sopivassa suhteessa.


Juicy Shaker -huuliöljyjä voi helposti kerrostaa huulille ja siten säännöstellä sävyn voimakkuutta. Luulin alkuun, etteivät sävyt juurikaan näkyisi huulilla, mutta oranssi Apri-cute antaa yllättävän paljon sävyä huulille jo ensisipaisulla. Sävyä joutuu kyllä lisäilemään päivän aikana muutamaan otteeseen, mutta onneksi sheikkaaminen onnistuu missä vain eikä peiliä tarvita avuksi öljyn lisäämiseen huulille. Ja vaikka kiilto haihtuukin parissa tunnissa, kosteus huulilla kuitenkin säilyy persikka-, manteli-, karpalo- ja myskiruusuöljyjen ansiosta. Herkullinen huuliöljyvalikoima sisältää 14 eri sävyä, joten makuja voi vaihdella vaikka päivittäin oman mielen mukaan. Söpöliineillä on hintaa 22 euroa.


Söpö shaker on ollut mukava lisä arkimeikkirutiineihini, mutta sitäkin enemmän tohkeissani olen ollut Lancômen uudistuneesta Effacernes Longue Tenue -peitevoiteesta. Aiempi versio tuotteesta ei ollut minulle tuttu, mutta tästä tuli kertaheitolla luottotuote! Jo ensimmäisestä päivästä lähtien hymyilin kirkkaammilla silmänalusilla, sillä tämä nimittäin peittää loistavasti, mutta ei silti ole liian paksua koostumukseltaan. Pitkäkestoinen peitevoide sisältää myös aurinkosuojakertoimen 30, mistä liikenee lisää plussaa. Siispä lyhyestä virsi kaunis: Effacernes Longue Tenue on ollut loistolöytö. Vakiopaikka ehostusrutiineistani on ehdottomasti myönnetty!

Peitevoiteen löytää esimerkiksi eleveniltä edulliseen hintaan.

Kuinka moni teistä on tänä keväänä sheikannut? Entä onko Lancômen peitevoide tuttu?








*Tuotteet lehdistönäytteitä. Sis. mainoslinkin.
Share:

maanantai 9. toukokuuta 2016

Älykäs meikkivoideuutuus



Muutama viikko sitten esittelin blogissani markettimeikkivoiteiden kolmen koplan, joille antaisin ääneni missä ja milloin vain. Jos kokoaisin samanlaisen kolmikon selektiiviseltä osastolta, Shiseidon uutuus saisi paikkansa hyvin suurella todennäköisyydellä, sillä se on löytänyt ihoni kanssa yhteisen sävelen nopeasti. Tällä meikkivoiteella voisi sanoa olevan aikamoisia erityistaitoja, sillä lupaa synkronoida jokaisen ihotyypin kanssa tunnistamalla ihon kunnon ja mukautumalla jokaiseen ihonsävyyn. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?

Jos ihonhoitopuolelta haastavimmat tapaukset ovat täydellisen silmänympärysvoiteen ja kasvovoiteen löytäminen, ehostuspuolella haastetta antaa meikkivoiteen metsästys, koska sen on oltava vähintääkin erinomainen omalle iholle, mutta mielellään aivan täydellinen. Minulle se tarkoittaa ohutta ja keskipeittävää meikkivoidetta, joka jättää ihon kuitenkin sopivasti heleäksi. Paksut naamarit eivät houkuttele, niistä sain teinivuosina jo tarpeekseni (jos muistatte tarinani kasiluokan kokeiluista). Tuntuu kuitenkin siltä, että yksi meikkivoide kaapissa ei riitä, sillä huomaan ihon kunnon vaihtelevan elämäntilanteiden ja arkirytmin mukaan. Niinä kausina, kun nukun vähemmän, syön huonommin ja liikun olemattomasti, tottakai se heijastuu myös ihoon. Puhumattakaan stressistä. Yhdellä meikkivoiteella voisi kuitenkin pärjätäkin, jos se osaisi elää ihon eri kausien mukana ja mukautua iholle sen mukaan, mikä tilanne on milloinkin. Vähän sen tyyppisesti kuin "tänään ihosi ei näytä tarvitsevan kamalasti peitettä, joten jätetään vähän enemmän kuultoa" tai "nyt ihosi näyttää sen verran väsyneeltä, että extravalo ja heleytys tulevat tarpeeseen", joten hokkuspokkus ja meikkivoide täyttäisi toiveet tilanteen mukaan.


Minun on vaikeaa uskoa meikkivoiteen olevan älykäs, vaikka haluaisin uskoa Shiseidon kuvailemaan uniikkiin teknologiaan. Sen sijaan uskon kuitenkin kestäviin meikkivoiteisiin, jotka onnistuvat tekemään ihosta kauniin ja elinvoimaisen. Shiseidon Synchro Skin Lasting Liquid Foundation on sellainen: meikkivoide, joka saa ihon näyttämään virheettömältä, mutta silti luonnolliselta. Synchro Skin on sopivan ohutta, ihonsävyyn mukautuvaa ja helposti levittyvää. Peiliin uskaltaa katsoa pitkänkin päivän päätteeksi, sillä vaikka silmät viestisivät väsymystä, iholla se ei näy. Mikrokokoinen polymeeri hylkii ihon tuottamaa talia ja vettä (eli hikeä). Puuteriainesosa imee niitä itseensä, joten pehmeä, juuri levitetyn näköinen lopputulos kestää iholla yllättävän pitkään. Oman meikkivoiteeni ennätys on 12h, johon sisältyi vesisadetta, pidempiä ajomatkoja ja ripeää liikkumista paikasta toiseen. Shiseido läpäisi testin.



Pakko jakaa myös sellainen seikka, että meikkivoiteen sisältämä puuteri on myös tehty heijastamaan optimaalinen määrä valoa suhteessa öljyn määrään. Toisin sanoen, kun iho ei ole kiiltelevä ja rasvainen, meikkivoiteen puuteri nostaa kirkkauden määrää ja heijastus luo enemmän hohdetta iholle. Kun taas ihossa on enemmän talia, puuterista tulee läpikuultavampi ja heijastukset vähenevät. Himmennystä ja hohdetta "säädellään" siis sen mukaan, miltä iho milläkin hetkellä tuntuu ja näyttää. En vieläkään malta uskoa, että joku meikkivoide tuohon pystyy, mutta toisaalta tuo ominaisuus selittäisi sen, miksi tämä meikkivoide pysyy iholla kauniina niin pitkään. Välillä olen jopa ihmetellyt sitä, miten vähän joudun puuteroimaan päivän aikana ihoani. Taputukset siis tälle! 

Shiseido Synchro Skin Lasting Liquid Foundation SPF20 30ml 55 euroa. Sävymaailmoja on kolme: viileä Rose, lämmin Golden sekä Neutral, joista jokaisesta löytyy useampi sävyvaihtoehto. Vaalein sävy on Rose 1. Kaiken kaikkiaan meikkivoidetta on saatavilla 8 eri sävyssä.

Miltäs tämä uutuus teistä kuulostaa? Vaihteletteko eri meikkivoiteita vai luotatteko aina samaan?








*Tuote lehdistönäyte.
Share:

torstai 5. toukokuuta 2016

Ylellinen suihkugeeli-ihastus



Menen kosmetiikkakokemusten suhteen aika lailla tuoksu edellä, mikä on varmasti monelle blogiani pidempään seuranneelle jo tuttu juttu. Haluaisin pystyä sanomaan, etten nosta tuoksua koostumuksen ja tehon edelle, mutta kyllä se tuoksu aina vain kummasti hiipii niihin kärkikriteereihin, joita en tuotteessa osaa sivuuttaa. Pystyn käyttämään kasvovoidetta, vaikka se ei tuoksuisikaan mielestäni hyvältä, jos tiedän tuotteen olevan tehokas. Mutta sitten on niitä tuotteita, joissa tuoksu usein ohittaa koostumuksen ja tehon tärkeyden. Nimittäin sinä päivänä, kun joku tarjoaa minulle jätteeltä tuoksuvaa suihkugeeliä, kieltäydyn kohteliaasti, vaikka se olisi kunnon kollageenipommi ja pitäisi vartaloni ihon kimmoisana iät ajat. Valitsen mielummin sen vaihtoehdon, joka tuo tuoksullaan hyvän mielen jokaisena suihkuhetkenä. 

Edellisen perusteella voisi olettaa, että tänään vinkkaan suihkugeelistä, jonka koostumus on vähän niin ja näin, mutta tuoksu taivaallinen. Jälkimmäinen väittämä kyllä pitää paikkaansa, mutta ei tässä tuotteessa koostumuskaan aivan metsään mene. Kyseessä on nimittäin pehmeä kylpy- ja suihkuvaahto, joka saa tällaisen "vain" suihkun omistavan toivomaan hartaasti, että olisi kylpyamme, jotta tähän voisi upottautua oikein kunnolla. Tämä kun on sitä maata oleva tuoksuihastus, että voin sanoa suihkugeelin perusteella toivovani, että omistaisin tismalleen samalta tuoksuvan hajuveden. Iho tuoksuu niin ihanalta, ettei sitä haluaisi peittää minkään muun tuoksun alle.



Kuten hajuvesissä, en suihkutuotteissakaan innostu perinteisen raikkaista vesituoksuista, vaan kaipaan suihkusaippuoiltakin hieman makeutta, pehmeyttä ja erikoisempaa tuoksuelämystä. Toisaalta en kuitenkaan toivo suihkugeelin olevan tuuperruttavan voimakkaan tuoksuinenkaan. Bottegan Verden Rosépippuri kylpy- ja suihkugeeli yhdistää kuitenkin aika osuvasti tuoksutoiveeni. Vaniljauutteen tuomalla pehmeydellä ja rosépippurin viehätysvoimalla on saatu sopivasti kiehtova sekoitus. Tuoksu ei puske liikaa päälle suihkun jälkeen, mutta kohottaa kuitenkin mieltä. Kaiken lisäksi pullokin on todella kaunis ja mukailee sitä viehättävää tuoksumaailmaa, joka sisältäkin paljastuu. Tämä on juuri sellainen pullo, jonka asettelee mielellään kylpyhuoneeseen esille. Pelkäksi rekvisiitaksi se ei kuitenkaan jää, sillä tästä ei kyllä malta pysyä erossa!

Bottega Verde on Italiassa kosmetiikkasarja nro 1 ja luottaa luonnollisuuteen. Edullista, eläinkokeetonta sarjaa myydään Suomessa apteekeissa sekä Helsingin ja Espoon liikkeissä. Tuotteita voi tilata sujuvasti myös verkkokaupasta. Rosépippuri kylpy- ja suihkuvaahto on saatavilla 7,05 euron hintaan täältä

Kumpi teille on suihkutuotteissa tärkeämpää: tuoksu vai teho? Onko Bottega Verde jo tuttu sarja?








*Tuote pr-näyte.
Share:

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kevättä kynsillä: Mavalan Garden Party



Vuodenaikojen vaihtuminen näkyy minulla tuoksuvalintojen lisäksi selvimmin kynsillä. Keväisin huomaan aina tarttuvani värikkäämpiin lakkapulloihin. Esimerkiksi keltaisilla tai oransseilla lakoilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä kynsilleni talvella, mutta keväällä innostun väreistä. Rakastan pinkkejä, koralleja ja persikkaisia sävyjä. Arvata saattaa, että Mavalan tämän kevään kokoelma on ollut kovasti mieleeni.

Mavalan minilakat ovat sen verran pysyviä, että olen päästänyt ne lakkasuosikkieni TOP-kolmoseen, jossa seuraa niille pitävät Essie ja Lumene. Pysyvyyden lisäksi lakoissa on minulle tärkeää myös niiden hyvä levittyvyys, sillä haluan lakkauksen sujuvan helposti ja nopeasti. Joskus käytin tuhottoman paljon aikaa kynsien lakkaamiseen, mutta nykyään haluan päästä mahdollisimman helpolla. Ja se tarkoittaa sitä, että lakan täytyy myös kuivua nopeasti ja pysyä kynsillä pitkään. Mavala ei petä, vaan täyttää vaatimukset. Mukavaa myös on, että Mavalalta ilmestyy vuodessa useampia kokoelmia, jolloin pääsee aina kokeilemaan uusia sävyjä vuodenaikojen mukaan. Kevään Garden Party -kokoelmassa nautitaan heleistä ja kukkaisista pastellisävyistä, jotka antavat kynsille tyylikkään yleisilmeen ja raikkautta.



Väripaletti on pinkin ja roosan voittoinen, mutta vaikka pinkki kuuluukin keväisin varmoihin valintoihin, minä olen tänä keväänä ollut enemmän korallisten ja persikkaisten sävyjen pauloissa. Se on näkynyt poskillani, huulissa ja myös kynsissä. Mavalan raikas korallin sävyinen Freesia 274 onkin yksi tämän lakkaperheen suosikeistani. Porukan yllättäjäsävy on kuitenkin ollut valloittavan viileä violetti eli Iris 276, johon olen ollut todella tykästynyt etenkin hilelakkojen kaverina. Kuvassa nimetöntä koristaa Lumenen 59 Valon Säteet. Onneksi keväästä voi nauttia jo ulkonakin eikä vain kynsillä!

Mavalan minilakkojen suositushinta on 5,20 euroa. Garden Party -lakkakokoelma on myynnissä vielä toukokuun ajan, joten jos mielii näitä ihanuuksia itselleen, vielä ehtii hakea omansa.

Mitäs mieltä olette Mavalasta? Valitsetteko lakkasävyt vuodenaikojen mukaan vai miten milloinkin?








*Lakat lehdistönäytteitä.
Share:
© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig