Tänään ei ole Dolmio-päivä, tänään on tuoksupäivä. Vitsit sikseen, minullahan tuoksupäivä on joka päivä, mutta blogissa ei, jotta te lukijat ette aivan kyllästyisi. Tänään haluan kuitenkin tuoda esille jotain erilaista. Kuten osa teistä on saattanut huomata, tämä kevät on tuoksujen saralla hyvinkin ruusuinen, sillä moni brändi on tuonut markkinoille tuoksun, joka kietoutuu ruusun ympärille. Normaalisti ruusun tuoksu ei ole minulle se ominaisin, mutta jos resepti on oikea ja tuoksun taakse kätkeytyy muita minua viehättäviä tuoksunuotteja, silloin saatan ehkä kiinnostuakin. 
Dolce&Gabbanan uusin tuoksuluomus sisältääkin jotain hyvin uniikkia, sillä ensimmäistä kertaa tuoksussa käytetään arvokasta afrikkalaista koiranruusua, joka saattaa puhtaudellaan ja pehmeydellään tuoksun aivan uudenlaiselle aistillisuuden asteelle. Olen iloinen, sillä kerrankin koen ruusun tuoksussa olevan sitä jotain


Dolce Rosa Excelsa jatkaa Dolcen kukkaista perinnettä ja se tekee sen taidokkaasti. Mikään Dolcen aiemmista tuoksuista ei ole vedonnut minuun yhtä lailla kuin tämä. Muista tuoksuista on puuttunut se kaipaamani tietynlainen salaperäisyys, jota tuoksuilta poikkeuksetta odotan. Rakkauden, kauneuden ja romantiikan symbolina pidetty ruusu voi olla kaikessa yksinkertaisuudessaan tuoksuna mielestäni jopa hieman tylsä, ellei siihen ole osattu yhdistää jotain, mikä nostaa sen uudelle tasolle. Dolce on nyt tehnyt sen, sillä Rosa Excelsa on ylellinen, yksilöllinen ja erilainen tuoksu, joka viettelee herkällä tavalla. Ruusu erottuu tuoksun sydämenä selvästi, mutta se verhoutuu kauniisti nerolin lehtien, papaijan kukan ja valkoisten kukkien sointuihin. "Tavallista" ruusua tästä ei siis saa tekemälläkään.


Toisinaan ihastun tuoksuihin ensimmäisellä tuoksuttamalla, ja myönnän tämänkin tuoksun erottuneen kevään uusien tuoksutulokkaiden joukosta. Mutta ensituoksu ei kuitenkaan ollutkaan se, mikä sai minut vakuuttumaan. Viehättävin versio tämä tuoksu on itsestään silloin, kun se on ollut iholla jo tunteja ja tulet tuoksuttaneeksi sitä ranteestasi. Se on se hetki, kun tuoksu lumoaa lopullisesti ja sen viattoman viettelevyyden voima vahvistuu. Tuoksun kestävyydestä saattaa olla 
kiittäminen turkkilaisen ruusu-absoluutin kukkaa, joka antaa Rosa Excelsalle sen aistikkaan ja hienostuneen luonteen olemalla silti samanaikaisesti hyvin nuorekas ja moderni. Myski tuo juuri sopivasti lämpöä tuoksuun yhdessä cashmeranin ja santelipuun kanssa. Jos ei ole koskaan ihastunut ruusuun aiemmin, ensimmäinen kerta saattaa olla Dolcen. Ja jos ruusua jo rakastaa, tämä kaapannee pauloihinsa heti!

Dolce&Gabbana Dolce Rosa Excelsa EdP saatavilla 30ml ovh 73,50 euroa ja 50ml 95,90 euroa.

Kevään tuoksuarvonta lukijoille!


On aika ilahduttaa teitä kevään ensimmäisellä tuoksuarvonnalla. Saan arpoa yhdelle onnekkaalle Dolce Rosa Excelsa -tuoksun ja haluankin omistaa tämän arvonnan blogini vakituisille lukijoille. Arvontaan voit siis osallistua olemalla blogini kirjautunut lukija joko bloggerin tai bloglovinin kautta. Uudet lukijat ovat tottakai lämpimästi tervetulleita seuraamaan kauneusseikkailuitani!

Arvontaan voit osallistua vastaamalla kysymykseen:

Jos sinun pitäisi valita vain yksi tuoksubrändi, jonka tuoksuja käyttäisit, mikä se olisi? 
Voit myös kertoa, pidätkö yleensä ruusun tuoksusta vai kuulutko minun tapaani siihen joukkoon, jota saattaa sävähdyttää ruusu, jos tuoksussa on mukana jotain erilaista. 

1 arpa kaikille kysymykseen vastanneille kirjautuneille lukijoille
2 arpaa, kun tykkäät myös Beauty Highlightsin facebook-sivuista
3 arpaa, kun jaat arvonnan blogissasi tai facebookissa


Arvontaan voit osallistua 21.4.2016 klo 23.59 saakkaArpaonnea kaikille! 








*Tuoksu lehdistönäyte, arvonta sponsoroitu.

45 kommenttia:

  1. 3 arvalla mukana (jaan arvonnan Facebookissa :))

    Olipas vaikea kysymys.. Itse käytän hyvin vaihtelevasti eri brändien tuoksuja, mutta ehkä jos pitäisi vain yksi valita niin se olisi klassinen Chanel; sieltä löytyy minun makuuni useampikin ihastuttava tuoksu ja myös vaihtelevasti niin päivään kuin iltaan ja kesään kuin talveen sopivia tuoksuja :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä omistan Chanelilta vain yhden tuoksun, Chance Eau Viven, mutta siitä tykkään :) Chanelin meikkejä multa löytyy taas sitten enemmän.

      Kiitos, kun jaoit arvonnan facebookissa! :)

      Poista
  2. Vaikea kysymys! Jos yksi pitäisi valita, niin se taitaisi olla Clean, niihin en ole kyllästynyt vuosienkaan jälkeen.
    Osallistun yhdellä arvalla, olen lukijana bloglovinin kautta.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mä rakastan kaikki ruusutuoksuja! Tämä on tosi uniikki ruusutuoksu, voisin suositella jopa sellaista ihmistä nuuhkaisemaan, joka ei yleensä ruususta pidä, koska tässä on sellaista puhtautta, mikä muista puuttuu, eikä ruusu tuoksu tässä musta tyypillisella ruusulle.

    Arvontaan en tällä kertaa osallistu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää taitaa nimenomaan olla mulle ruusutuoksuista se harvinainen ihastus. Mutta tuoksu onkin tosi erityinen eikä ollenkaan sellainen, mitä ruusutuoksuilta yleensä odottaa :)

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta tuoksulta! Olen samanlainen kuin sinä ruusun kanssa, eli tuoksu on aivan ihana, jos se on osana isompaa kokonaisuutta. Pelkältään se on helposti tunkkainen. Olen kuitenkin sen suhteen avoimin mielin aina liikenteessä!

    En kyllä yhtään osata nimetä yksittäistä tuoksubrändiä, koska varmaan kaikki tuoksuni eri taloilta. Jos saa valita vain muotoilun ja mielikuvien perusteella, niin valitsisin Chanelin. :)

    Seurailen bloglovinin kautta, eli 1 arpa. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, en tiedä osaisinko itsekään nimetä vain yhtä tuoksubrändiä ;) Ehkä juuri ja juuri kolme voisin saada valittua :D Hyvin kuitenkin perustelit valintasi!

      Poista
  5. Guerlain on aina ollut minulle se suosikkibrändi, mutta kaapistani löytyy myös muita tuoksuja. Aiemmin en niinkään ollu ruusun tuoksun ystävä, mutta nykyään se on yksi parhaista. Oletko muuten huomannut, miten erilaiselta eri väriset ruusut tuoksuvat?

    Kahdella arvalla mukana!

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut, mutta nyt täytyy oikein alkaa tuoksuttelemaan, kun asiasta mainitsit! :)

      PS. Itseltäni taitaa löytyä yksi Guerlainin tuoksu. Jännä juttu, että Chanelin kanssa on sama asia. Käytän paljon Guerlainin meikkejä, samoin Chanelin, mutta tuoksujen osalta brändit ovat jääneet vähän kaukaisemmaksi.

      Poista
  6. Hei. Lancome tuoksubrändi, en voi elää ilman Tresor vartalovoide :) Poison on minun vakio tuoksu.
    Ruusutuoksut on vaikeat, muistakseni ostin JOY 1980-luvulla mutta antoi sen äidille.
    Tämä tuoksu kävin tosiaan Kicks:ssä tuoksumassa, ja se on upea. Siis arvonnassa mukana kahdella arvalla. (Bloglovin & facebook)
    Ilona.B.
    acilona@bip.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät tästä! En olisi koskaan uskonut, että ruusuinen tuoksu voi olla näin vetoava, normaalisti kun en ruusutuoksuihin ihastu. Tämä kuitenkin yllätti todella :)

      Poista
  7. Valitsen ehkä Honore des Pres:n brändin. Mutta tunnenkin tosi vähän tuoksuja. Yhdellä arvalla mukana, seuraan bloglovinin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuja on niin paljon, ettei millään voi kaikkea tuntea :) Itse olen aina rakastanut tuoksuja, mutta siltikään kaikkien brändien tuoksut eivät ole tuttuja. Honore des Pres:n tuoksuista olen kuullut, mutta en koskaan ole tuoksuttanut yhtäkään brändin tuoksua.

      Poista
  8. Voi ei, en ole minkää yhden merkin fanittaja. Jos pitäisi valita, niin valitsisin ehkä mieluummin Body Mist -tyyliset tuotteet. Tykkään, kun niitä voi ihan rennosti suihkutella eikä tule övereitä. Suosikkejani niistä löytyy Body Shopilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Body Mistit ovat ihanan helppoja ja vieläpä yleensä tosi herkullisen tuoksuisia :) Itse tykkään suihkautella mistejä aina toisinaan suihkun jälkeen ja myös kesäisin.

      Poista
  9. Minä olen eniten pitänyt Versacen tai Marc Jacobsin tuoksuista, joten näistä jompaan kumpaan kallistuisin :).
    Kahdella arvalla mukana :).
    laurasblogi@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marc Jacobsin tuoksut on ihania! Daisy Eau So Fresh lukeutuu ehdottomasti omiin TOP5 parhaisiin tuoksuihin :)

      Poista
  10. Pidän ruusuntuoksusta, mieluummin kuitenkin tuoksuosana kuin yksin. Chanel olisi oma valintani ainoaksi tuoksubrändiksi, sitä olen käyttänyt eniten nuoresta asti ja sieltä löytäisin monta mieleistä.

    Yhdellä arvalla mukana:) virpikatriina@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis ollaan :) Yksinään ruusuun en minäkään tuoksuna ihastu. Jotain särmää täytyy olla mukana.

      Poista
  11. Jaa-a, olipa hankala kysymys. Se olisi varmaankin Giorgio Armani.

    Luen bloglovinin kautta.

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin omistan muistaakseni kaksi tuoksua Armanilta ja molemmista tykkään paljon :)

      Poista
  12. Lanvinin ja Kenzon tuoksut miellytävät omaa nenää. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanvin on yksi omistakin suosikkibrändeistä! :) Tuoksuja on tullut ostettua useita vuosien varrella. Kenzon tuoksuista tykkään myös, mutta Lanvin menee kyllä miettimättä edelle!

      Poista
  13. Bossin tuoksuista tykkään. Ruusuisissa tuoksuissa saisi olla jotain pientä särmää. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Tuoksubrändiksi valitsisin Guerlainin.
    Taidan olla kuten sinä eli innostun ruusun tuoksusta, jos tuoksussa on mukana jotain erilaista.
    Kahdella arvalla mukana; Blogger + tykkäys FB.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Aika vaikee kyssä. :D Lancomella on kyllä aika paljon ihania tuoksuja.

    Jaettu postaus ja tykätty face-sivusta, kolmella arvalla siis tavoittelemaan tuota ihanaa tuoksua! :) <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  16. Apua..tosi paha kysymys! Chloé, vastaan vaikka mulla onkin ollut vain yksi heidän tuoksu. Mutta se oli ihana! Pullojen visuaalisuus vetoaa myöskin ^_^

    Kahdella arvalla mukana, kun tykkään facessakin :)

    VastaaPoista
  17. Bloggerin kautta luen ja kävin just tsekkaamassa et oonhan jo painanut tykkää-nappia facebookissa ja olin :)

    Ihan liian vaikea kysymys, kun tunnen tuoksuja vielä niin vähän. Mutta jos jotain pitäisi sanoa, niin sanoisin Marc Jacobs tai Armani. Ruusu ei muhunkaan tuoksuna yleensä vetoa, mutta tästä muistaakseni pidin kun kävin sitä nuuhkaisemassa.

    VastaaPoista
  18. Jos pakko olisi vain yksi tuoksubrändi valita, se olisi varmaankin Escada. Ruusutuoksut ovat yleensä kyllä miellyttäneet nenääni :)
    Kolmella arvalla mukana :) Lukijana Bloggerissa nimimerkillä Netteriina ja Fb:ssä tykkäilen ja jaoin nimelläni Elise H..

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Hmmm.. Olen todella vähän tutustunut erilaisiin tuoksuihin. Ehkä Marc Jacobsilta kuitenkin löytyisi niin miellyttäviä tuoksuja, että pärjäisin vain niillä. Olen vähän epäileväinen ruusun tuoksua kohtaan, varsinkin jos joukossa ei ole mitään muuta.
    2 arpaa, facessa olen tykkääjänä myös :) mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Käytän vaihtelevasti erilaisia tuoksuja. Nyt suosikki on Emballe Moi.
    Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kolmella arvalla mukana. Luen bloggerin kautta, tykkään ja jaoin Facebookissa. Mukavaa kevättä!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin vastata kysymykseesi. Vaihtelen tuoksuja aina mielialani mukaan. Tällä hetkellä käytössä on Lancomen La vie est belle.
      klaara49@luukku.com

      Poista
  22. Jos yksi suosikkibrändi pitää valita niin tällä hetkellä se on Versace :) Yhdellä arvalla mukana, luen blogiasi Bloggerin kautta!
    lipstickklove@outlook.com

    VastaaPoista
  23. Mulla ei oikein oo lempparimerkkiä, käytän niin vaihtelevasti. Ruusun tuoksu on kyllä ihana.
    Luem bloglovinin kautta, yhdellä arvalla mukaan.

    Lagexd@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Huh miten vaikea kysymys! Mutta kyllä mä valitsisin Dolce & Gabbanan ihan vain siksi että Rose the One on paras tuoksu ikinä, ainoa tuoksu josta mulla on jo toinen pullo menossa.

    Ja bloglovinin kautta luen nimellä Hanna ja facebookissa tykkäilen eli 2 arvalla mukana :)

    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ehkä se olisi Victoria's Secret, koska tykkään niiden vartalosuihkeista paljon ;) Rakastan ruusun tuoksua! Varsinkin sellaista kosteaa kukkakauppamaista <3

    Tykkään Fb-sivuista ja jaan arvonnan siellä nyt :) sähköp: cosmeticlandblog@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mitään tietty suosikkia ei ole, käytän enemmänkin body mist- tuotteita :) Myskin tuoksu on lemppari.

    VastaaPoista
  27. Niin ja edellisestä unohtui: mukana yhdellä arvalla ja sposti ennimaria @ hotmail.fi :)

    VastaaPoista
  28. Escadan tuoksuja, koska ne ovat täydellisiä kuvaamaan luonnettani ;) ja ruusun tuoksu ei mielestäni ole mitenkään erikoinen...ei hyvällä eikä pahalla. kaksi arpaa!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Myski on ehkä lempparini, tykkään myös paljon alien- tuoksusta.
    Kahdella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Yksi valinta on vaikea, mutta valitsen D&G ja juuri tämä tuoksu kiinnostaa vaikken ole kokeillutkaan vielä. Hyvänä kakkosena Diesel.
    Osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukaan. Escadaa taitaisin käyttää :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana yhdellä arvalla :) Tällä hetkellä minulla käytössä Escadan tuoksu :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Täytyy sanoa, että se olisi D&G. Mukana yhdellä arvalla.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!