Joka vuosi kevään alkaessa tehdä tuloaan huomaan yhden asian toistuvan omassa elämässäni: minä rakastun. En kuitenkaan ihmisiin, vaan tuoksuihin. Normaalielämässä olen rakastunut vain kaksi kertaa, mutta tuoksumaailmassa olen tanssinut rakkauden pyörteissä useamminkin. Silti rakkaus on minulle niin iso sana, etten halua käyttää sitä turhaan - en edes tuoksujen kohdalla. Chloén Love Story on kuitenkin sellainen tuoksu, että sitä kuvaa parhaiten juuri rakkaus

Jos Love Story kertoisi minun kevääni rakkaustarinan, se vihjailisi vahvasti rakkaudestani aurinkoon ja valoon. Se vahvistaisi rakkaudentunnettani kaikkeen siihen, mikä antaa päivään energiaa ja voimaa. Tuoksu saa askeleet tuntumaan kummasti kevyemmiltä ja hymyn herkäksi. Olo on aikaansaava, mieli iloinen ja päivä aurinkoinen. Kun tuoksut voivat olla voimaannuttavia, tämä on juuri sellainen. Love Storyn valoisa kukkaisuus ja raikkaus heijastavat päivään valonsäteitä kilpaa aamuauringon kanssa. Tässä on lemmenlukollinen kevättä!

Chloén Love Story on uuden rakkaustarinan alku. Se aloittaa tarinan appelsiininkukan raikkailla vivahteilla, jotka kiinnittävät katselijan huomion naisen valloittavaan hymyyn ja iloisuuteen. Hento pippurisen krassin tuoksu poistaa turhan jännityksen ja saa antautumaan huolettomalle naurulle. Ilo tuntuu sydämen sopukoissa asti. Hienostuneen luumunkukan ja kasteisten kukkien tuoksu sekoittavat tuoksuun muutaman tipan rakkauden vetovoimaa ja muistuttavat samalla rakastumisen ensihetkien huolettomuudesta; siitä, kun voi vain keskittyä tuntemaan, olemaan ja nauttimaan hetkestä. Olemaan vapaa rakastumiselle, hymyilemään huolettomasti ja avaamaan silmät hetken kauneudelle, johon Love Story on kuin tehty. Se haluaa kertoa sinun rakkaustarinasi.


Juuri ilmestynyt Chloén Love Story eau de toilette on raikkaampi ja kukkaisempi versio alkuperäisestä Love Story -tuoksusta. Siinä missä eau de toilette sopii täydellisesti ensitapaamiseen ja rakastumiseen, intensiivisempi, pehmeämpi ja puhtaan valoisa eau de parfum haluaa olla osana rakkauden sinetöimistä. Ehkä jopa sitä elämän tärkeintä päivää, kun kaksi ihmistä lupaa rakastaa toisiaan loppuelämän. Olitpa sitten parisuhteessa, juuri eronnut tai pitkään ollut sinkkuna, Love Story puhaltaa uudenlaista energiaa kevääseen! Nyt vain jännittyneenä odottamaan, mitä uusia ovia kevät avaakaan.

Chloé Love Story EdT 30ml, suositushinta 53,50 euroa, 50ml EdT 78,30 euroa.

Montako kertaa te olette elämänne aikana rakastuneet? Rakastutteko helposti uusiin tuoksuihin?








*Tuoksut lehdistönäytteitä.

8 kommenttia:

  1. Kaksi kertaa, tuoksuihin useammin. :D Nää on ihastuttavia. Mä tykkään uusista tuoksuista helposti, mutta sellaisia todellisia rakkauksia tulee harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Varsinkin tuo EdT on aivan täydellinen kevääseen ja kesään. Ei ihan sitä mun tavallisinta tuoksutyyppiä, mutta joku tässä/näissä vain iski <3 Ei kai sitä rakkautta voi aina kunnolla selittääkään ;)

      Poista
  2. Tämä tuoksu on kyllä pullotettua rakkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri! :) Tykkään tuosta lemmenlukkomaisesta pullostakin.

      Poista
  3. Annoin Chloelle mahdollisuuden ja rakastuin tähän. Pakko oli käydä tuoksuttelemassa muutkin Chloe tuoksut, koska en ole halunnut antaa niille mahdollisuutta, kosva Chloen alkuperäinen vuonna yksi ja kaksi tuoksu profiloitui niin vahvasti tätini nimikkotuoksuksi. Jos jollain on ns.oma tuoksu, jota käyttää aina, niin siihen ei tule herkästi tartuttua. Tämä on ihana ja juuri minun tyylinen tuoksu.

    Kauniisti Mia kuvailet tuoksua ja ihanat kuvat. Pirteää päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos, Tiia! <3 Musta on niin ihanaa, kun tuoksut tempaisevat mukaansa omiin maailmoihinsa. En ole minäkään aikaisemmin Chloen tuoksuista paljoa välittänyt, mutta nämä kaksi Love Storya ovat järjettömän ihania! Täytyisi varmaan käydä itsekin tuoksuttelemassa läpi Chloen koko valikoima. Sieltähän voisi löytyä muitakin helmiä :)

      Poista
  4. Ihana postaus ^_^ Täytyy sanoa, että ihan aikuisten oikeasti olen ollut rakastunut vain kerran-onneksi rakkauteni kohde on yhä rinnallani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, S! <3 Tosi kiva kuulla, että postaus oli sun mieleen! Näitä tuoksujuttuja on kiva kirjoitella silloin, kun tuoksu oikeasti kolahtaa ja vie mukanaan. Nämä Love Storyt on kyllä ihania ja tuoksuttelemisen arvoisia!

      PS. Ihanaa kuulla, että rakkaus kukoistaa muutenkin kuin tuoksurintamalla! ;)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!