Tähän mennessä blogitaivaltani taitaa olla jo varsin selvää, etten tuo blogissa esille ihan mitä tahansa tuotteita. Blogiin raivaavat tiensä vain ne tuotteet, joista löydän jotain positiivista ja jotka jollain tapaa erottuvat kosmetiikan suuressa maailmassa. Rimani on korkealla, sillä jo ennen blogiaikaani ja työtäni kauneuden parissa olin kosmetiikan suurkuluttaja. Käytin paljon rahaa kosmetiikkaan ja vitsailin usein läheisilleni, että kotini on kuin mini-Sokos: purkkeja pullollaan. Pystyin usein valitsemaan uuden purkin omista varastoistani, kun edellinen pääsi käytössä loppumaan. Vuosien varrella olen testannut satoja eri tuotteita, joiden kanssa jokainen blogituotekin kilpailee. Ihoni kunto ja tarpeet ovat toki vuosien varrella muuttuneet, mutta jokin pysynyt samana: hiuslaatuni. Se on edelleen yhtä haasteellinen ja vaikea. 

Viime syksynä kerroin törmänneeni erikoiseen yksilöön: hiuksiin jätettävään hoitoaineeseen, joka löi ällikällä. Tuote oli KEVIN.MURPHY:n ja sai minut kiinnostumaan sarjasta entistä enemmän. Ennen kyseistä jätettävää hoitoainetta olin jumittunut uskoon, etteivät jätettävät hoitoaineet sovi minulle. Oikeastaan en edes halunnut testata niitä, koska pahimmat lättätukka-kokemukseni hivuttautuivat mieleeni jo niistä puhuttaessa. Olisin passittanut SMOOTH.AGAIN-pullonkin eteenpäin sopivammalle testaajalle, jos se ei olisi tuoksunut niin ihanan vetoavalta. Kuten monesti on tullut todettua, minulle tuotteiden tuoksu on tärkeä osa kosmetiikkaelämystä, joten valitettavasti moni hyvä tuotekin voi jäädä löytämättä, jos tuotteen tuoksu ei syystä tai toisesta miellytä. 


HYDRATE-ME -linjan tuotteissa yksi parhaimmista asioista on ehdottomasti tuoksu. Näiden myötä olen jopa alkanut ajattelemaan, että KEVIN.MURPHY saattaa hyvinkin olla tuoksujen osalta hiustuotteiden ykkönen. Tuoksut eivät missään nimessä ole perinteisen hedelmäisiä tai karkkisia, vaan näissäkin on oma mielenkiintoinen vivahteensa, josta ei oikein saa otetta - mistä juuri pidänkin! Olen erottavinani hieman appelsiinia, ananasta ja luumua sensuellin tuoksun seasta. Tuoksu tuo todellakin ihanan tuulahduksen trooppisuutta tylsään hiustenpesuhetkeen! Se on kiehtovan makea ja pehmeän piristävä, mutta ei onneksi jää leijailemaan hiuksiin niin, että unentulo vaikeutuisi. 


HYDRATE-ME -linjan tuotteet ovat ennen kaikkea syväkosteuttavia ja kiiltoa antavia. Ne on suunniteltu normaaleille ja kuiville hiuksille. Shampoo sisältää A-, E- ja C-vitamiineja, jotka auttavat säilyttämään hiusten värin ja joustavuuden. Hydrolosoitu silkkiuute silottaa ja lukitsee kosteuden hiuksen sisään. Hoitoaine toimii samojen aineosien avustuksella, ja lisäksi mikrolevä antaa hiuksiin näkyvää kiiltoa. Molemmat tuotteet sisältävät kakadumarjauutetta, joka toimii hiuksissa myös kiillon ja värin säilyttäjänä. Helokkiuutteen omega 6-rasvahappojen vaikutuskaan ei mene hukkaan, sillä pesun jälkeen hiukset tuntuvat niin suunnattoman pehmeiltä, että pörröhiuksisena sitä on jopa hieman vaikea uskoa. Hiusten kuivuessa huomaa myös upean kiillon: Jos näitä mainostettaisiin televisiossa, mallin hiukset kiiltäisivät ilman kiiltosuihkeitakin.

Kiillon, pehmeyden ja tuoksun lisäksi on pakko nostaa esiin myös shampoon runsas vaahtoavuus. Ensimmäisellä testikerralla muistan miettineeni, että se sisältää varmasti sulfaatteja. Yllätys olikin suuri huomatessani, että shampoo on täysin sulfaaniton. Tuotteet ovat lisäksi parabeenittomia, joten siitäkin annan plussat. Jos jotain korjaamisen varaa tuotteista pitäisi keksiä, voisin jopa sanoa, että vähempikin kiilto riittäisi. Taitaa olla tottumiskysymys, sillä myönnän, että on tuntunut hassulta katsoa itseään peilistä ja nähdä terveet ja kiiltävät hiukset pörröisen tukan tilalla.


Shampoon ja hoitoaineen lisäksi olen testannut HYDRATE-ME.MASQUE:n. Korjaava ja silottava naamio tarjoaa shampoon ja hoitoaineen tapaan hiuksille tehokosteutusta tehden hiuksista vahvat, joustavat ja kiiltävät. Naamion koostumuksessa on kakaduluumua, merilevää ja vitamiinikapseleita, jotka aukeavat hiuksiin kosketuksesta ja antavat runsaasti kosteutusta hiuksille. Kun naamiota pursottaa kämmenelle ja alkaa hieroa hiuksiin, voi tuntea pieniä murusia joukossa. Alkuun hieman ihmettelin koostumuksen hiekkaisuutta, mutta myöhemmin tajusin pienien pallukoiden olevan tuotekuvauksessa mainittuja vitamiinikapseleita. Naamio on myös auttanut minua pääsemään suurimmasta hiusongelmastani eli pörröisyydestä eroon. Laineikkuutta tuotteet eivät hiuksistani poista, mutta olen ollut tyytyväinen siihen, että hiukseni ovat olleet paljon paremmin käsiteltävät ja joustavat.

KEVIN.MURPHY-tuotteet on saatavilla parturi-kampaamoista kautta maan. HYDRATE-ME.WASH 250ml ja HYDRATE-ME.RINSE 250ml noin 27 euroa sekä HYDRATE-ME.MASQUE 200ml 35 euroaKaikki tuotteet ovat sulfaanittomia ja parabeenittomia, eikä niitä ole testattu eläimillä. 

Onko teillä kokemuksia KEVIN.MURPHY-tuotteista? Entä onko hiustuotteiden tuoksulla väliä? 








*Tuotteet lehdistönäytteitä.

18 kommenttia:

  1. Tuoksulla on ehdottomasti väliä ja kaappiin jää laadukaskin hiustuote jos tuoksuu pahalle, vaikka voidemaiselle tai miesten tuotteille. Kevin Murphyä olen ostanut Angel Rinsiä ja ovat loistavia, paksua kermaa, mikä koostumus, ei ohutta lirua. Tuoksut aah. <3

    Kyllä voin koko sydämestäni myöskin Kevin Murphyn tuotteita suositella vaikka kokemusta onkin vain Angel Rinse sarjasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa myös mun hiukset on joskus vuosia sitten pesty ANGEL.WASHilla ja ANGEL.RINSEllä. En muista tuotteista mitään muuta kuin sen, että kysyin heti kampaajalta mitkä tuotteet tuoksuu NÄIN hyviltä ;) Tuosta on tosin jo kauan aikaa. Mutta tuoksut jää mieleen!

      Poista
  2. Tuoksulla on suuri merkitys itselle. Vaikka olisi kuinka ihana tuote ja tekisi uskomattomia taikoa mutta tuoksu olisi hirveä, en koskisi.

    Tuotesarja ei ole itselle tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mullakin! Pahalta tuoksuvat tuotteet jää testaamatta. Toki meillä kaikilla on eri tuoksumieltymykset, mutta jos itseä ei tuoksu nappaa, hyllyyn jää :)

      Poista
  3. Nämä menee ostoslistalle heti. Tuoksulla todellakin on merkitystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Uskon, että tykästyt näihin, jos haluat nimenomaan siloisuutta ja kiiltoa sekä pörröisyyden pois hiuksista. Ja näiden tuoksu...! <3

      Poista
  4. Ihanan kuuloiset tuotteet, ja violetti on aina se väri, joka muhun vetoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kivan värisiä ja erottuvat kylppärissäkin. Ja tuota tuoksua jaksan vieläkin hehkuttaa! :)

      Poista
  5. Kyllä tuoksulla on ehdottomasti väliä. :)
    Nuo pullot ovat kyllä todella kivannäköisiä! Voisin ehdottomasti hankkia nuo itsellenikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, on! Tuoksu on tärkeä juttu :) Jos päädyt hankkimaan nämä, tule ihmeessä kertomaan mitä sun hiukset näistä tykkää!

      Poista
  6. KEVIN.MURPHY ja Kerastase siinä on kyllä hiusmaailman kaksi ykköstä tuoksujen puolesta. Osassa tuotteita jopa vähän unisex, mutta tykkään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas mulla on samoja suosikkeja kuin sulla ;) Viime vuoden puolella löysin myös älyttömän hyvät tuotteet Kérastaselta ja nyt nämä. Hiusmarkkinoilla ei pukkaa hyvää usein vastaan (ainakaan mulla), joten oon ollut näistä löydöistäni tosi ilahtunut!

      Poista
  7. Tuoksut on yksi tärkeimpiä asioita kosmetiikassa. Kun tuote tuoksuu hyvälle, sitä myös haistella. Asitit on yksi tärkeimpiä asioita, joilla haluaa kokea asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä sun kanssa: Kosmetiikkaankin kuuluu tuoksuelämykset. En edes tiedä mitä tekisin, jos en voisi kokea tuoksunautintoja :) Omia aistejakin pitää oikeasti muistaa arvostaa. Ne on iso osa elämää - ei pelkästään kosmetiikkaelämyksiä ;)

      Poista
  8. Moi MIIIIIIIA! Heh, korjasin virheen ja sorry:) Mutta en ole noihin tuotteisiin tutustunut, mutta kuulostavat ylellisiltä ja tottakai tuoksu on tärkeä. Tuo vaahtoavuuskin on minusta tärkeä, sillä testailin shampoita joiden ei kuulunutkaan vaahdota ja tuli fiilis, että puhdistuuko hiukset lainkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah, kyllä sä vielä mun nimen opit ;) Mä en ole myöskään koskaan innostunut shampoista, jotka ei vaahtoa. Mustakin tuntuu silloin, ettei hiukset peseydy kunnolla, vaikka vaahtoavuudella ei olekaan mitään tekemistä tuotteiden pesutehon kanssa :) Mutta itse ainakin haluan, että shampoo myös "tuntuu" pesevältä.

      Poista
  9. Mulle on tosi paljon väliä tuoksulla ja Kevin Murphyyn tutustuin viime syksynä kampaajalla, pari putelia tuli heti ostettua mukaan, hoitoaine ja tyvikohottaja. Oon kyllä tykännyt. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että Kevin.Murphy on saanut sutkin tykästyneeksi! Mäkin tykkään noiden tuotteiden tuoksuista todella paljon :) Onneksi ei jää ilo pelkkään tuoksuun, vaan koostumuskin vakuuttaa ;)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!