maanantai 4. tammikuuta 2016

Kiinteytysosion kymppejä



Tammikuussa on tunnetusti hyvin vaikeaa välttyä kiinteytysvinkeiltä, joten aloitanpa uuden blogivuoden vartalon kiinteytysosiolla. Kuten olen aikaisemmin kertonutkin, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana kahlannut läpi sellaisen määrän erilaisia kiinteyttäviä vartalonhoitotuotteita, että harvoin odotan uusilta tuubeilta sen suurempia tuloksia. Minulle selluliittivoiteiden tehtävä on lähinnä saada iho hetkellisesti napakammaksi ja antaa toivoa siitä, että pari kuoppaa ei kaada maailmaa, kuten ei elämässä yleensäkään. En siis usko selluliittivoiteiden yksinään poistavan selluliittia, vaikka käytänkin kiinteyttäviä voiteita säännöllisesti. Pidän niiden antamasta napakoittavasta tunteesta iholla ja siitä, että osa voiteista huijaa epätasaista ihoa hieman siloisemmaksi. 

Törmään harvoin täyden kympin tuotteisiin, varsinkaan kiinteyttävien voiteiden aallokossa. Voisi luulla, että täydellisiä selluliittivoiteita ei edes ole olemassa, sillä eikö täydellinen voide poistaisi selluliitin? Minä keskityn kuitenkin siihen tuntumaan. En pidä litkumaisista selluliittivoiteista, joiden päälle joutuu lisäämään heti toisen rasvakerroksen jotain tavallista vartalovoidetta. Haluan, että iho jää kosteutetun, kiinteämmän ja napakamman tuntuiseksi. Lisäksi pidän viilentävästä vaikutuksesta, sillä se antaa vaikutelman, että kun minä ummistan silmäni yön ajaksi ja alan nukkumaan, jokin aineosa alkaa töihin muhkuroideni madaltamiseksi. Vähän kuin urheilisin, mutta minun ei tarvitsisi tehdä mitään. Tiedän - varsin hölmöä, mutta eikö selluliittivoiteidenkin ole tarkoitus hieman kohottaa itsetuntoa, aivan kuten vaikkapa uuden huulipunan tai jonkin muun meikkituotteen? 


Nuxen Body-Contouring Oil ja Body-Contouring Serum eivät ole antaneet minulle täydellisen tasaista ihoa, mutta ovat kuitenkin ansainneet kympin arvosanan. Miksi? Koska ne tuntuvat täydellisiltä. Ne toimivat loistavassa yhteistyössä parina, mutta onnistuvat yksinkin. Öljyä voi käyttää vatsaan ja lantiolle, seerumia koko vartalon kiinteytystä kaipaaville alueille. Molemmat jättävät iholle miellyttävän viilentävän tunteen, joka saa uskomaan tasaisempaan tulevaisuuteen vartalon iholla. Ihastuin näihin jo testailujeni alkuvaiheessa, mutta halusin kuitenkin käyttää molempia useamman viikon, jotta näkisin, elänkö vain alkuhuuman pauloissa. Nyt kun tuotteet ovat jo tyhjentyneet, myönnän olevani niin vakuuttunut näistä tuotteista, että voisin ojentaa näille jonkinmoisen diplomin ainakin vuoden 2015 parhaina vartalon kiinteytystuotteina. Tulen taatusti hankkimaan uudet purkit!


Öljymäiset tuotteet ovat jo pitkään olleet erikoissuosiossani, mikä on näkynyt blogissakin vahvasti. Rimani on kuitenkin viime aikoina noussut, ja Nuxen Body-Contouring Oil nosti sitä lisää. Body-Contouring Oil lupaa vähentää puutteellisen nestekierron aiheuttamaa selluliittia ja muhkuraisuutta juuri niillä itsepäisimmillä alueilla. Öljy sisältää lukuisia eteerisiä öljyjä, kuten greippi-, seesami-, macadamia-, auringonkukka-, piparminttu- ja hasselpähkinäöljyä. Testitulokset lupaavat solakamman vatsanalueen ja lantion ihon, joka on 100% pehmeämpi ja 85% kiinteämpi. Öljy on 99% luonnonmukainen ja parabeeniton. Tämä tuote ansaitsee kuuluvat fanfaarit, sillä vaikka en mene vannomaan ihoani 85% kiinteämmäksi, 100% pehmeämmän ihon voin todistaa. Myös piparminttuinen tuoksu vetoaa kovasti, ja öljy pitää ihon mukavan kimmoisampana. 


Body-Contouring Serum tuli minulle kuokkavieraana, enkä uskonut sen mahdollisuuksiin, sillä se pääsi testiin vasta öljyn jälkeen, joka oli jo saanut täydellisen huomioni. Kaksi patenttia omistava Body-Contouring Serum yllätti kuitenkin haastamalla öljyn ja uimalla samalla tasolle. Koostumukseltaan se ei oikeastaan edes ole seerumimainen, vaan enemmänkin notkean voidemainen. Kosteutustehot ovat paljon paremmat kuin perinteisillä seerumeilla, minkä vuoksi tämä nostikin arvoaan silmissäni. Ymmärrän silti, miksi tuote on nimetty seerumiksi: tehoa nimittäin piisaa. Kofeiini antaa keholle juuri sen tunteen, että taistelu on käynnissä, vaikka unimaailma kutsuukin. Body-Contouring Serum on iholla selkeästi viilentävämpi kuin öljy, joten tämä ei ole vilukissoille. Tuubi sisältää myös huijaavan vaikutuksen, sillä se lupaa optisesti silottaa ihoa - ja vaikutuksen kyllä huomaa omin silmin. Testitulokset arvioivat appelsiini-ihon vähentyvän jopa 74%, tosin siihen vaaditaan pidempijaksoista säännöllistä käyttöä. Raaka-aineet ovat seerumissakin suurelta osin luonnonmukaisia ja tuote on myös parabeeniton. Molempien tuotteiden hinta on hieman yli 30 euroa.

Käytättekö te kiinteyttäviä voiteita vartalolle? Entä onko Nuxe sarjana tuttu?








*Tuotteet saatu maahantuojalta.
Share:

16 kommenttia

  1. Mä kans toivon, että kiinteyttävä tuote myös kosteuttaisi, ei jaksa millään läträtä kahden eri rasvan kanssa samoja kohtia läpi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Jos kiinteyttävä vartalovoide ei kosteuta tarpeeksi, heivaan sen samantien ;) Jotkut voiteet jättää sellaisen tunteen iholle kuin mitään voidetta ei olisi laitettukaan. Eikä hyvällä tavalla :D

      Poista
  2. En käytä, omat röpelöt ovat jo tuolla puolen, eivätkä enää autettavissa. Nuxesta kuitenkin pakko todeta, että kyseiseltä sarjalta ei voi ilmestyä mitään huonoa, joten jos jollain lähtee sellut, niin varmastikin sillä. :)

    Onnellista uutta vuotta Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuxen tuotteet on kyllä osoittautuneet yllättävän tehokkaiksi, mitä niitä olen kokeillut. Ja tämä superkaksikko nosti Nuxen arvoa silmissäni entisestään :) Positiivista, ettei tuotteiden hinnatkaan ole pilvissä.

      Onnellista Uutta Vuotta! <3

      Poista
  3. Hyvää uutta vuotta!
    En käytä enää, eipä nämä reilusti yli viiskymmppisen pottupelllot enään miksikään muutu. Tyydyn käyttämään ja nauttimaan ylellisistä ja ihanista vastalo voiteista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin! :)

      Ihanaa, että nautit ylellisistä vartalovoiteista. Minä myös! Nämä selluliitti- ja kiinteytysvoiteet ovat itselleni enemmänkin "hyvän mielen voiteita" muiden hemmottelevien vartalovoiteiden rinnalla. Muhkurat tuskin kokonaan kaikkoavat, mutta ainakin mieli pysyy parempana :)

      Poista
    2. Se onkin tärkeää että mieli on hyvä, sitä varten ihan kaikenlainen ylellinen kosmetiikka on paikallaan:)

      Poista
    3. Olen aivan samaa mieltä kanssasi: Kosmetiikka on kyllä täydellinen mielenkohottaja! :)

      Poista
  4. En ole käyttänyt ikinä, mutta näistä kyllä kiinnostuin! Voipi olla että nämä päätyy ostoslistalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Suosittelen testaamaan! Nämä pääsivät ainakin omalla listani kärkipäähän :) Jos päädyt kokeilemaan, kerro ihmeessä mitä pidät. En usko, että näihin voi pettyä!

      Poista
  5. Mulla on Blissin kiinteyttävä voide, joka tulee epäkäytännöllisesti purkissa, vaikka voide on aivan vetistä. En ole ehkä mitään vaikutusta huomannut, mutta luulen, että saa olla aika kallis tuote, jotta siinä on ainesosia, jotka oikeasti vaikuttavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tainnut joskus silmäillä sitä Blissin voidetta Kicksissä :) Olen aika lailla samaa mieltä sun kanssa tuosta, että jos haluaa supertuloksia pelkällä voiteella, saa varmasti investoida voiteeseen ainakin satasen, ellei kaksikin ;)

      Poista
  6. Tuota öljyä haluan jossain vaiheessa kokeilla :) Täytyy silmäillä tavaratalossa joku kerta! Joskus vuosia sitten käytin kiinteyttäviä tuotteita, mutta sitten into lopahti. Täytyisi muistaa ottaa kuivaharjaus rutiineihin takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaharjaus on mullakin jäänyt unholaan :D Saisin kyllä sen suhteen ryhdistäytyä. Sehän auttaa paljon selluliitin häätämisessä. Hassua, että jaksan kyllä käyttää aikaa voiteiden levittämiseen useamman minuutin, mutta kuivaharjaus tuntuu työläältä ottaa tavaksi ;) Taitaa olla vain tottumiskysymys! Jos testaat tuota öljyä, vinkkaa ihmeessä täälläkin mitä pidit. Minusta ainakin testaamisen arvoinen tuote!

      Poista
  7. Tuo öljy voisi olla ihana! Täytyy katsoa jos jossain vaiheessa tulisin ostaneeksi sen. :) Itse en ole muistaakseni koskaan käyttänyt kiinteyttäviä tuotteita? :O Pitäisiköhän asia korjata pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on hyvä, jos et ole kokenut kiinteyttäviä tuotteita tarpeelliseksi :D Tuo öljy on kuitenkin siitä hyvä, että se myös kosteuttaa, joten sillä saa myös tuntuvasti pehmeämmän ihon! Ihanasta tuoksusta puhumattakaan ;)

      Poista

Mielipiteitä, ajatuksia tai muuta kommentoitavaa? Kiitos kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig