Tänään BB:illään pitkästä aikaa. Jos joku on ihmetellyt miksei näitä kahden B:n kavereita ole hetkeen blogissa näkynyt, syy on yksinkertainen: ei ole tullut vastaan sellaisia, joista olisin kokenut aiheelliseksi raportoida. Muutamille tuubeille olen tässä välissä antanut mahdollisuuden, mutta ei, ne eivät vain ole iskeneet. Koostumus on ollut liian rasvainen ja tönkkö iholla, kun nimenomaan havittelen kuulasta ja luonnollista lopputulosta. Peittävyys ei myöskään BB-voiteessa ole pahitteeksi, kunhan se ei tapahdu koostumuksen kustannuksella. Voiteen täytyy tuntua kuin toiselta iholta!

Iroisien BB-voide on oikeastaan tähän saakka ollut ainoa, joka on mielestäni täydellinen - ainakin minun iholleni. Kyseistä luonnonkosmetiikan BB-voidetta käytän muistini mukaan jo kolmatta tai neljättä tuubia. Ainoa miinuspuoli voiteessa on tuubin pieni 15ml koko, vaikka voide onkin riittoisaa. Jaksankin suositella tuota BB:tä yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt olen vihdoin löytänyt Iroisille hyvän haastajan: Shiseidon BB-voiteen. Tämä selektiivinen sankari päihittää Iroisien ainakin aurinkosuojallaan, jota on Iroisien SPF25:n sijasta jopa SPF30. Vaalein sävy on myös tarpeeksi vaalea lumikeille, ja kyllä, tämä tuntuu iholla varsin ihanalta. Siinä vaiheessa, kun huomaa jäävänsä tuijottelemaan ihoaan peilistä eri kuvakulmista, ollaan oikeilla raiteilla. Silloin on syytä vinkata voiteesta blogissakin!


Shiseidon Perfect Hydrating BB Cream on BB-voiteiden tapaan 2in1-tuote, jossa päivävoiteen kosteutustehot yhdistyvät meikkivoiteen tasoittavuuteen. Öljytön BB-voide sopii kaikille ihotyypeille ja jättää iholle kauniin kuulaan lopputuloksen. Peittävyyden perään ei silti tarvitse jäädä haikailemaan, sillä tämä tasoittaa ihoa juuri sopivasti ilman, että lopputulos tuntuu iholla paksuhkolta. Iho jää samettimaisen sileäksi ja mattapintaiseksi, mutta silti heleäksi. Kiilto pysyy loitolla pitkään ja huokoset piilossa. Perfect Hydrating BB Cream saa kiitokset myös korkeasta aurinkosuojastaan, josta ei koskaan voi muistuttaa liikaa. Tämä voide suojaa ihoa sekä UVA- että UVB-säteiltä. 


Perfect Hydrating BB Creamissä on ehdottomasti potentiaalia. Mitä omiin kokemuksiini tulee, se on selkeästi selektiivisen seuran ykkönen. Se levittyy kuin unelma ja saa ihon näyttämään yhtä lailla unelmaiselta. Ihastuin tähän jo ensimmäisellä levityskerralla, enkä ole malttanut siirtyä seuraaviin testikokelaisiin. Irtopuuterilla viimeisteltynä tämä on nimensä mukaisesti Perfect! 

Shiseidon Perfect Hydrating BB Cream on saatavilla 30ml koossa kolmessa eri sävyssä hintaan 44,90 euroa. Shiseidon tuotteita löytää myös eleveniltä.

Minkälaisista BB-voiteista te pidätte vai käytättekö BB-voiteita ollenkaan? Suosikeista saa vinkata!







*Tuote lehdistönäyte. Sis. mainoslinkin.

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta ja kovasti plussaa tuosta suojasta auringon säteille. Peruspäivinä käytän BB tai CC voiteita, muutoin ihan meikkivoidetta. :) Kesällä sitten taasen enemmän BB tai CC voiteita. Lumena ja Clarins ollut yksi suosikkini. Shiseidosta se vähäinen kokemus mitä on, niin aah paratiisi. <3 Eli luotto on kyllä suuri, että tuo on erinomainen.

    Kivaa päivää Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BB:t ja CC:t on kyllä helppoja varsinkin arkimeikissä. CC-voiteet on yleensä vähän peittävämpiä ja meikkivoidemaisempia. Eivät petä pitkänkään päivän aikana. Ja molemmathan ovat loistavia juurikin myös noiden korkeiden suojakertoimien ansiosta :)

      Shiseido on muuten yllättänyt todella positiivisesti moneen otteeseen viime kuukausien aikana. En yhtään ole osannut aavistaa, että sarja olisi NÄIN PALJON mun mieleen, vaikka paljon selektiivisissä vesissä uinkin :) Tätä BB:täkin voin suositella! <3

      Poista
  2. Kuulostaapa ihanalta, alkoi kyllä tuo Iroisiekin kiinnostaa :) Vielä tuolla meikkipussissa vaan kummittelee niin monta testaamatonta meikkivoidetta, että ehkä näitä tuplakirjaimia sitten taas lähempänä kesää. Shiseidosta ei ole mulla kyllä vielä mitään kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplakirjaimet tulevaan kesään kuulostaa hyvältä! ;) Iroisien BB-voidetta voin kyllä ehdottomasti suositella ja samoin tätä Shiseidon BB:tä, josta on muodostumassa toinen luottoBB mulle! Iroisien BB:tä on tosin saatavilla vain yksi sävy ja se ei ole mikään vaalein mahdollinen, mutta Shiseidolta löytyy sitten valikoimista useampi sävy. Vähän erilaisia ovat koostumukseltaan, mutta kummatkin aivan ihania iholla!

      Poista
  3. Mä uskon, että tää on hyvä. Sillä mun kaikkien aikojen lempi sävyttäväpäivävoide on Shiseidon, siihen aikaan kun Shiseido toi sen markkinoille, muilla brändeillä ei tainnut edes vastaavaa olla. Se on edelleen mun lempparituotteita. Pitääkin kokeilla tätä BB:ta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikeasti tajunnut, että Shiseidolta löytyy näin hyviä tuotteita. Uskon, että voisit tykätä tästä BB:stä ;) Koostumus on silkkisen kevyt, mutta silti tarpeeksi kosteuttava, ja lopputulos iholla juuri niin ihana kuin luvataan.

      Poista
  4. Tämä kuulostaa ihanalta! Mun suosikkini on ollut Jane Iredalen BB, vaikkakin se on aika paksua, saan sen onneksi asettumaan kasvoille ohuena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumukset saattaa välillä yllättää. Esimerkiksi tuo Iroisien BB on jähmeän oloista, mutta asettuukin kasvoille todella nätisti, kunhan levittämisen kanssa ei aikaile :D Iredalen BB odottelee mulla vielä testaamistaan, mutta kehuja olen kyllä siitäkin kuullut. Saa nähdä mitä mun iho tykkää! :)

      Poista
  5. Mä en oo vielä yhtäkään oikeesti hyvää BB-voidetta omistanut. Yksi saamani BB-voide oli ihan ok, mutta liian keltainen mun iholleni. Tätä Shiseidon BB-voidetta voisin ainakin näiden suositusten jälkeen ehdottomasti testailla, ja Shiseidon tuotteet on muutenkin vakuuttaneet mut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin sun aiempien kommenttien perusteella, että tykkäät Shiseidosta ja käytät aika monia sarjan tuotteita :) Testaa ihmeessä tätä; this could be "the one" BB-voiteiden osalta! ;)

      Poista
  6. Tämä on varmaan uudempi versio BB voiteesta, koska kokeilemani BB ei kyllä peittänyt tarpeeksi, mutta siitä onkin jo muutama vuosi! Kuulostaa hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole varma, mutta jos ei ole uusi versio, niin uskoisin, että ainakin uudistunut versio! Täytyypä tuo asia varmistaa. Mun mielestä tämä ei ole mikään valikoimassa iät ajat ollut tuote. Ei tämä yhtä hyvää peittävyyttä anna kuin meikkivoiteet, mutta tasoittaa kuitenkin näkyvästi ihonsävyä. Mun mielestä tämä on juuri sopivan kevyt, mutta silti tarpeeksi "meikkivoidemainen" :)

      Poista
  7. Mä suosin Skin79´n voiteita. Korealainen merkki, ja pesee ja linkoaa länsimaiset versiot sekä meikkinä että ihonhoitotuotteena. Ja tarpeeksi vaaleita tällaiselle astetta albiinoa tummemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit! En ole tuosta merkistä kuullutkaan, mutta täytyypä googlata. Japanilaisia ja korealaisia BB-voiteita on kyllä blogeissakin kehuttu paljon. Ja Shiseidohan on japanilainen brändi, joten liekö siksi tämäkin niin hyvä tuote :) Ja vielä tarpeeksi vaalea meille vaaleaihoisillekin!

      Poista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitänee kokeilla joskus kun kohdalle sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Mut tämä ainakin yllätti erittäin positiivisesti :)

      Poista
  9. Tämä on mun lemppari! Muut bb-voiteet eivät ole miellyttäneet, mutta tätä suositteli joskus lentokentän kempparin myyjä, ja hyvä että suositteli. Uusi tuubi on tullut ostettua aina vanhan loputtua :) Kesäisin käytän medium-sävyä, talvisin light. Vaikka olen tosi vaalea, tuo medium sulautuu sekin ihoon tosi kauniisti, kun edes aavistuksen on saanut aurinkoa. Tuota Light-sävyähän ei alkuun ollutkaan, joten tämä oli ensin minulle vain kesätuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla muidenkin tykästyneen tähän :) Täytyy pitää tuo medium-sävy mielessä kesää ajatellen. Kevyen koostumuksen ja korkean aurinkosuojan ansiosta voin kuvitella tämän täydelliseksi lämpimilläkin keleillä :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!