Miltä tuntuu, kun löytää täydellisen luomiväripaletin? Siltä, ettei malta enää muita paletteja käyttääkään. Olen vuosien varrella pidellyt monesti kädessäni täydellistä luomiväripalettia: joskus se on ollut Diorin uusimman kokoelman viisikko, toisinaan muun selektiivisen merkin kaunokainen. Aina olen ollut yhtä ihastuksissani, jos paletin sävyt ovat osuneet kohdalleen ja laatu on vakuuttanut jo entuudestaan. Selektiivisistä suosikeista iloitseminen onkin juuri siksi ollut helppoa. Laatu on tuttua, joten ainoastaan sävyjen on pitänyt kolahtaa. Mutta miten on luonnonkosmetiikan laita? 

Olin vuosia epäluuloinen luonnollista värikosmetiikkaa kohtaan. Jopa silloin, kun olin jo ihonhoidossa siirtynyt suosimaan luonnonkosmetiikkaa. Olin lähes varma, etteivät meikit tulisi koskaan yltämään selektiiviselle tasolle. Mielessäni olin ristinyt luonnonkosmetiikan meikit "ikuisiksi kakkosiksi" tyytyen siihen, että luonnonkosmetiikka saisi minut puolelleen vain ihonhoidon osalta. Kuitenkin viime vuonna suurista epäluuloistani huolimatta annoin värikosmetiikallekin mahdollisuuden. Se kannatti, sillä mieleni alkoi muuttua positiivisempaan suuntaan. Ensin löysin yhteisen sävelen Zuiin luomivärien kanssa, sittemmin yllätyin myös edullisemman Benecosin luomivärien laadusta. Nykyään minulla on jo useampia eliittituotteita käytössäni. Hauschkalta olen löytänyt parhaan meikkivoiteen ja aurinkopuuterin. 


Nyt voin ilokseni julistaa myös täydellisen luomiväripaletin löytyneen: Se on Hauschka. Tämä on paletti, jota olen katsellut salaa sillä silmällä jo pitkään, mutta en ole kuitenkaan tullut tehneeksi asialle mitään. Taisin ajatella, että paletti on tuikitavallinen arkipaletti ja sävyt ehkä jopa hieman liian pliisuja. Onhan näitä sävyjä jo muissakin paleteissa nähty. Vai onko sittenkään? Ensimmäisen kerran sipaistessani näitä sävyjä luomilleni suorastaan pakahduin. Sävyt olivat kaikkea muuta kuin tavallisia. Ne korostivat vihreitä silmiäni niin kauniisti, että rakastuin palettiin sillä sekunnilla. Sävyt vielä levittyvätkin luomille kuin unelma ja tuoksuvat ruusulta! 


Paletti kuuluu Hauschkan pysyvään valikoimaan, mutta marraskuussa ilmestyneen Limited Editionin ero on se, että mukana saa siveltimen, jolla onnistuu myös häivytys ja rajauksien teko. Tällä saa taiottua monenlaisen meikin, vaikka sävyt vaikuttavatkin ensisilmäyksellä "peruskauralta". Sävyt ovat murrettuja, joten ne korostavat kauniisti kaiken värisiä silmiä. 


Nyt ollaan aivan eri urilla mielipiteiden suhteen kuin vuosi tai kaksi sitten. Luonnonkosmetiikka todellakin pystyy haastamaan myös selektiivisiä suosikkejani. Tämä palettirakkaus ei noin vain hiivu. Jos poikkeatte Sokoksella, Stockmannilla, Life-myymälöissä tai Ruohonjuuressa, kurkatkaapa tämä! Dr. Hauschkaa voi tilata myös netistä esimerkiksi Biodellystä. Kaikki Hauschka-kosmetologit ja jälleenmyyjät löydät täältä

Dr. Hauschka Limited Edition -paletin hinta on noin 40 euroa.

Onko teillä käytössä luonnollista värikosmetiikkaa?







*Paletti lehdistönäyte. Sis. mainoslinkkejä.

28 kommenttia:

  1. Tää on tosi ihana paletti, tässä on kaikki mitä tarvii jokapäiväiseen meikkiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ja en olisi kyllä koskaan uskonut, että käyttäisin luonnonkosmetiikan luomiväripaletista sanaa "täydellinen" ;) Mutta tämä on. Tykkään ja paljon!

      Poista
  2. Tämä paletti on <3! Tänä syksynä en ole paljon muita tuntunut käyttävänkään.. Pigmentti yllätti, ja tuo sivellin on myös aikast hyvä.

    Ihania kuvia, jälleen kerran!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Tämän taika selviää kunnolla vasta luomilla. Ulkoisestihan tämä ei välttämättä heti herätä wau-tunteita, mutta luomilla nuo sävyt on niin ihanat!

      PS. KIITOS, Fanni! :) Ihanaa kuulla, että tykkäät kuvistani. Kun ei ole mikään ammattilaiskuvaaja, kaikki positiivissävytteiset kommentit kuvista piristää aina :D

      Poista
  3. Tuossa paletissa on upean neutraalit sävyt ja sopii kaikkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri! Tämä on tosi käytännöllinen paletti. Arkimeikistä saa helposti syvennettyä juhlameikin :)

      Poista
  4. Täydelliset sävyt, joita ilman ei voi olla. Paletti muutenkin näyttää ihanan ylelliseltä. :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Vähän jopa harmittaa, etten ole aiemmin tätä hankkinut, kun niin monesti olen Sokoksella tätä ihastellut. Mutta ajattelin aina, ettei tämä nyt kuitenkaan niin ihmeellinen olisi. No, toisinpa kävi! Olikin loistavaa ääripäätä ;) Dr. Hauschkan ihonhoitotuotteista tykkään muutenkin, joten ihanaa, että meikitkin on tätä tasoa :)

      Poista
  5. Hyvät värit ja kuulostaa oikein houkuttelevalta kaikin puolin tämä. Luonnonkosmetiikasta vielä varsin vähän kokemusta. Terkkuja <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä luonnonkosmetiikan meikkien kärkikastia. Mitä niitä muutamia meikkejä olen jo testannut, tämä vei luomiväreistä voiton. Zuiin luomiväritkin ovat todella laadukkaita, mutta heiltä olen kokeillut vain niitä yksittäisnappeja ;) Joten paleteista tämä olkoon se ykkönen. Nämä sävyt ovat niin upeat luomilla ja laatu vakuuttaa täysin.

      Terkkuja sinnekin! <3

      Poista
  6. Tämä on just sellainen paletti, jota käyttäisin ahkerasti. Luonnollisuus iskee aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Juuri sellainen paletti, joka ei varmasti jää käyttämättä :) Ja näillä sävyillä saa myös sumuisampaa meikkiä tehtyä ;)

      Poista
  7. Tämä on minunkin lemppareita :) Oikea monikäyttöpaletti, tuo toisiksi tummin sävy sopii tosi hyvin myös kulmakarvojen siistimiseen. Haluaisitko osallistua #blogintarina-haasteeseen?
    Jos kiinnostuit, löydät sen täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Elina! :) Kiitos myös haasteesta. Kävinkin jo blogiisi kommentoimassa, että otan ilolla haasteen vastaan. Haaste kulkeutuikin jo toista kautta, mutta kiva kun sinäkin tulit ajatelleeksi blogiani. Kerron tarinani tammikuussa ;)

      Poista
  8. Tämä on kyllä kaunis! Dr. Hauschkalla on kyllä kauniit pakkauksetkin, niin meikeissä kuin ihonhoidossakin :)

    Zuii on mulle värikosmetiikan puolelta tutumpi, joskin yksi Hauschkan silmämeikkipaletti multa löytyy-se on kauniin ruusukultainen! Hitsit kun olen ostanut sen aikana ennen valokuviin panostamista, se voi olla vähän jo kärsinyt mutta voisin jossain vaiheessa sitä blogissa vilauttaa :) Tai mulla on jo monena päivänä ollut meikki-idea sen suhteen, ehkä saisin viikonloppuna toteutettuakin sen ja otettua kuvat ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään Dr. Hauschkan pakkauksista. Ihonhoitotuotteet varsinkin on yksinkertaisen kauniita ja "puhtaan" oloisia :) Niitä on ihana käyttää. Kyllä se pakkauskin vaan vaikuttaa ;)

      PS. Vilauta ihmeessä sitä palettia! Kuulostaa ainakin ihanalta.

      Poista
  9. Kaunis ja käytännöllisen näköinen paletti! Mulla luonnonkosmetiikkaa edustaa luomiväririntamalla Boho tornipalettineen. Vielä sille ei ihan hirveästi ole käyttöä tullut, koska jollain tapaa koen sen sävymaailman keväiseksi. Kokeilin palettia kuitenkin pari kertaa ja laatu todellakin yllätti mut! Värit ovat todella pehmeitä ja pigmenttisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boho on mulle vielä aivan tuntematon merkki, mutta täytyypä tutustua siihenkin jossain vaiheessa paremmin :) Aina kiva saada vinkkejä laadukkaasta luonnollisesta värikosmetiikasta. Kiitos Kata!

      Poista
  10. Oi kuinka kauniit sävyt tässä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja luomilla vieläkin kauniimmat. Jos multa kysytään, tämä on ihan must have-paletti jokaisen meikkikokoelmaan! :)

      Poista
  11. Aivan täydellinen paletti. <3 Tuolla yhdellä paletilla pärjäisin hyvin pitkään, meinaan siinä on juuri sellaiset sävyt mitä tarvitsen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin <3 Tähän investoiminen ei voi tuottaa pettymystä! :) Sävyt on niin käytännölliset, että sopivat jokaiselle.

      Poista
  12. Kyllä onkin kauniin näköinen setti.

    VastaaPoista
  13. Olipa kaunis paletti, vaikka sävyt aluksi näyttivät liian perussävyiltä. Noilla varmasti saa kauniin ja monipuolisen meikin tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä yksi niistä must have-paleteista, jolle olisi varmasti käyttöä jokaisella. Ja laatu on niin huippua, ettei tämän edes tajua olevan luonnonkosmetiikkaa ;)

      Poista
  14. Puhuit ympäri: pari kertaa kävin palettia katsomassa Sokoksella ja toisella kerralla ostin mukaani, hyvin kohtuulliseen 38€ hintaan. Plus joulunajan kuponkien alennukset:) Tässä on minusta kauniit, tarpeeksi viileät värit ja runsas mattainen pigmentti, ihan mahtipaletti arkikäyttöön siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla! Tätä ostosta et varmasti tule katumaan :) Hinta on todellakin kohtuullinen laatuun nähden, ja jos sait kupongeilla lisäalennusta, niin vielä parempi!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!