Tänään haluan tutustuttaa teidät aarteeseen, jonka löysin Luonnonkaunis -messuilta keväällä. Kosmetiikan suhteen olen hyvin vaihtelunhaluinen ihminen, mutta tähän voiteeseen olen jäänyt niin pahasti koukkuun, että käytän sitä jo kolmatta kuukautta, enkä voi enää kuvitella aamujani ilman sitä. Kaapissani majailee monia onnelliseksi tekeviä voiteita, mutta tämän kohdalla ei puhuta pelkästään kosmetiikkaelämyksen tuomasta onnellisuudesta: Voide nimittäin sisältää myös luomulaatuista onnellisuushormonia, joka saa olon hyväksi ja virkeäksi. Tämä oli syy, jonka vuoksi voiteesta alkujaan kiinnostuin, mutta käyttöön se jäi aivan toisesta syystä.


Sveitsiläinen Farfalla on Suomessa vielä suhteellisen uusi tulokas, mutta maailmalla sarja on ihastuttanut jo 26 vuoden ajan. Farfalla keskittyy luomulaatuisten aromaterapia-, hyvinvointi- ja SPA-tuotteiden luomiseen, joiden reseptit perustuvat aktiivisiin ja tarkoin testattuihin kasvipohjaisiin aineosiin. Sarjan tuotteet valmistetaan 100% luonnollisista aineosista. Monien tuotteiden luomupitoisuus on yli 95%, ja jossain tapauksissa luomuprosentti kohoaa jopa 99%. Näin suuri luomuprosentti on markkinoilla todella harvinainen. Tuotteisiin ei kelpuuteta edes vesijohtovettä, vaan sen sijaan Farfalla käyttää luomukriteerit täyttäviä kukkaisvesiä sekä sertifioitua lähdevettä, joka on peräisin Sveitsin Alpeilta tarkoin valitusta vuoristolähteestä. 


Farfallan valikoima koostuu seitsemästä erilaisesta ihonhoitolinjasta: päivittäiseen puhdistukseen on daily refresh, ihon epäpuhtauksia varten in balance ja kosteustasapainoa vahvistamaan intense moisture. Age miracle -linja sisältää nimensä mukaisesti kiinteyttäviä anti-age-tuotteita ja pure sensitive on suunnattu herkälle iholle. Be beautiful -tuotteet antavat iholle heleytystä. Uusimpana lisäyksenä on aloe-shea -linja, joka tarjoaa anti-age-ihonhoitoa yli 30-vuotiaille. Tuotevalikoima on siis varsin laaja ja ottaa huomioon ihon erilaiset tarpeet.

Onnellisuusvoide Bliss Cream kuuluu be beautiful -linjaan. Voide on valmistettu 100% luonnollisista aineista, ja 95% sertifioitavissa olevista aineosista on luomua. Ainutlaatuinen kauneusvoide lupaa iholle "vastarakastuneen" hehkun, elvyttää ihoa stressaavissa tilanteissa ja suojata ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Hohtavat mineraalihiukkaset peittävät myös pieniä epäpuhtauksia ja juonteita. Vaikuttavina aineosina toimivat Orinoco -pähkinä ja brasialialainen pippuripuu, joilla on onnellisuushormoni dopamiinin erittymistä edistävä vaikutus. Dopamiini parantaa verenkiertoa ja tuo kasvoille luonnollisen heleyden. Orinoco -pähkinä sisältää myös runsaasti hyvälaatuisia Omega-3-rasvahappoja. Vaniljan, kookoksen ja bergamotin eteeriset öljyt edistävät onnellisuusefektiä. Voiteen tuoksu ei ole vahva, mutta oma nenäni erottaa hentoisesti vaniljan ja bergamotin vivahteita. 


Bliss Cream on koostumukseltaan täyteläisen oloinen voide, mutta tuntuu ihanan kevyeltä kasvoilla. Se imeytyy heti ja jättää iholle täydellisen kosteutetun mattapinnan.  En huomaa aamuisin näkyvää heleytystä, mutta myönnän ihon näyttävän hyvältä. Jos pitäisi valita yksi luonnonkosmetiikan voide, jota käyttäisin loppuelämän, se saattaisi olla juuri tämä. Bliss Cream on yksinkertaisesti aivan täydellinen meikinalusvoide, ainakin tällaiselle kiiltelyyn taipuvaiselle normaali-sekaiholle, joka kuitenkin kaipaa kunnolla kosteutusta. Mattapinnan jättävät voiteet ovat toisinaan iholleni liian kevyitä, mutta Bliss Cream tuntuu kuin varta vasten juuri minun iholleni kehitellyltä. Onnellisuusefektiä tai ei, minut tämä tekee onnelliseksi. Voide on iholleni nappivalinta! 

Hintaa Bliss Creamilla on 46,80 euroa 50ml koossa. Kuvassa oleva pienempi purkki on 30ml testerikoko, jota myytiin messuilla edullisempaan hintaan. Tällä hetkellä käytössäni on jo toinen purkki, ja kolmaskin pääsee taatusti vuoroon. Kaikki Farfalla-jälleenmyyjät löydät täältä

Onko Farfalla jo tuttu? Entä onko teillä päivävoidesuosikkeja, jotka ovat nousseet ylitse muiden? 






*Tuote blogia varten testiin saatu.

18 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä ei ole mitään erityistä päivävoidesuosikkia, mutta suosikksi nousisis heti tuote, joka rauhoittaa ihon ja vie punaisuuden. Rypyt kestän iloisesti, mutta ärsyttää ihon punakkuus. Ihana, että olet löytänyt onnellisuuden voiteen parissa:) Minulle tuota ei taaskaan voisi suositella, kun on noita pähkinöitä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihana voide! Meikin alla loistava, ja saa ihon näyttämään hyvältä, vaikka ei näkyvästi heleytäkään. Luitko muuten aikoinaan postaukseni Phytomerin Douceur Intemporelle -voiteesta? Se ainakin lievittää punoitusta ja sopii couperosaiholle. Täytyykin jossain vaiheessa tehdä ihan oma postaus noista couperosaihon tuotteista. Varmasti moni ottaisi mielellään vinkkejä vastaan. Muutamia voiteita olen asiakkaille suositellutkin.

      Poista
    2. Hei Mysterious M,
      Inkapähkinä/Orinocopähkinä ei kasvitieteellisesti ole pähkinä, vaan siemen! Sacha inchi eli öljymaniköynnös. "Sacha inchi puristetaan eteläamerikkalaisen, tyräkkikasveihin kuuluvan öljymaniköynnöksen (Plukenetia volubilis) siemenistä." Se siis ilmeisesti sopii yleensä pähkinäallergikoille. Ainakin meillä Bliss Creamia on käyttänyt sekä pähkinäallerginen tytär että meikäläinen herkkä & couperosaihoinen. Tykkään todella tästä minäkin! Kiva että Mia sinäkin olet löytänyt tämän.
      <3 Nannis

      Poista
  2. Ei ole tuttu, mutta kuulostaapa ihanalta! :)

    VastaaPoista
  3. Ei ole tuttu mutta kuulostaa kyllä todella ihanalta ja juuri sellaiselta tarvitsisin lisää eli sitä onnellisuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä jäänyt tähän ihan koukkuun. En muista milloin viimeksi olisin näin paljon innostunut päivävoiteesta :) En tunne, että tämä mitenkään erityisesti vaikuttaisi mun mielialaan, paitsi miten nyt kosmetiikka yleensäkin piristää. Mutta iho tykkää, ja minä tykkään!

      Poista
  4. Olen tätä miniminikoon käyttänyt ja ainakin nimen aiheuttama psykologinen efekti teki sen, että tykkäsin! Farfallaa olisi kiva kokeilla laajemminkin. Oonkin hehkuttanut niiden Hoitovaahtoa hiuksille, käytän siis jätettävän hoitsikan tapaan. Ekokampaajalla tuohon sarjaan siis ekan kerran törmäsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tähän on muitakin tykästyneitä. En yhtään ihmettele! Tästä on tullut yksi mun luottovoiteista :) Talveksi kaivan varmasti esiin jotain täyteläisempää, mutta kevät- ja kesäaikaan tämä on aivan täydellinen. En malttaisi millään luopua ja alkaa testailemaan muita voiteita. Onneksi on tällainen supervoide, johon voi aina palata.

      Poista
  5. Mulla on tää sama messuilta hankittuna, mutta en ole vielä ottanut käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä käyttöön ja tule kertomaan, miten paljon ihastuit! :D Kiva on kuulla muidenkin mielipiteitä tästä. Mut tämä ainakin yllätti tosi positiivisesti. Varsinkin meikinalusvoiteena!

      Poista
  6. On täysin uusi merkki, kuulostaa mielenkiintoiselta. <3 Tykkään päivisin kevyemmistä voiteista ja iltaisin ravitsevampaa. Päivisin saatan mennä pelkällä seerumilla. :)

    Aurinkoa päivään Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin oli täysin uusi merkki, joten mielenkiinnolla tutustuin. Paria muutakin tuotetta olen tässä Farfallalta testaillut, niistäkin tulossa blogiin juttua myöhemmin. Tämä on kuitenkin selkeä ykkönen! <3

      Poista
  7. Uutuus minulle ja onnellisuutta aina tarvitaan. Päivävoidesuosikkini tällä hetkellä on Lumene Ultra Sensitive Moisturizing.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarvitaan :) Ja pienet ilot arjen keskellä on niitä parhaita iloja!

      Poista
  8. Vielä en ole löytänyt sitä täydellistä päivävoidetta, mutta kovasti on hakusessa. Farfallasta luin nyt varmaan ensimmäistä kertaa, kiitos sinun! Sarja kuulostaa todella hyvältä, arvostan sitä, että tuotteiden sisältö on mietitty tarkkaan ja raaka-aineet halutaan mahdollisimman laadukkaina ja puhtaina. Oma iho on niin epäpuhdas, että tuntuu, että siihen saiskin laittaa onnellisuusvoidetta, jos vaikka sillä omat näppylät ja viat unohtuisi mielestä vähäksi aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Mulan!

      Tämä hipoo kyllä päivävoiteiden täydellisyyttä, mitä omiin kokemuksiini tulee :) Ehdottomasti ykköslöytöni Farfallalta ja yksi parhaimmista päivävoiteista luonnonkosmetiikan maailmasta - ellei jopa paras! Aika näyttää, kiriikö joku toinen voide edelle. Tämä kesä on kuitenkin mennyt kokonaan tämän voimin :) Uskoisin, että tämä sopii myös epäpuhtaalle iholle. Ainakin voide jättää ihon mattapintaiseksi. Farfallalla on kyllä myös oma tuotelinjansa (in balance) epäpuhtaalle iholle :)

      Poista
    2. Ihon jättäminen mattapintaiseksi on yksi tärkeistä päivävoiteen ominaisuuksista -ihoni kun kiiltää niin kiitettävästi. :D Aloitin juuri yhdessä äitini ja siskoni kanssa kosmetiikka-blogin, jossa itse tulen kirjoittamaan pääsääntöisesti akneihoni hoidosta luonnonkosmetiikalla. Tuo sarja voisi olla yksi kokeilun arvoinen kohde, kenties itsekin pääsen siitä tulevaisuudessa kirjoittamaan arviota. ;)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!