Bakelin tuotteet ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Mitä enemmän olen lukenut Keyword Love-blogista ylistyssanoja Bakeliin liittyen, sitä vahvemmin Bakel on vetänyt minua puoleensa. Jossain vaiheessa malttamattomuudelleni tuli raja vastaan ja Bakel siirtyi tutustun tähän sitten joskus -listalta haluan nyt -ryhmään. Matkani Bakelin mielenkiintoiseen maailmaan on alkanut!



Bakelissa mielenkiintoisinta on ehkä se, että sarjan kaikki tuotteet sisältävät 100% vaikuttavia aineosia. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki hyödytön, kuten hajusteet, silikonit, säilöntä- ja väriaineet, sulfaatit, alkoholi, petrokemikaalit ja PEG-/PPG-yhdisteet on jätetty pois. Sarjan tuotteet ovat turvallisia käyttää, koska ne eivät sisällä ihoa ärsyttäviä tai iholle haitallisia aineosia. Jopa 14 Bakel-tuotteelle on myönnetty Allergia- ja Astmaliitto ry:n myöntämä Allergiatunnus. Tuotteissa käytetään vain laadukkaimpia ja puhtaimpia raaka-aineita, ja kaikki aineosat imeytyvät ja tehoavat nopeasti. Bakel on kehitetty Italiassa yhdessä lääketieteen ammattilaisten kanssa, joten se sopii myös herkälle iholle. Suomessa sarja on ollut saatavilla vuodesta 2012, mutta Italiassa se on lanseerattu jo 2008.

Tutkimusmatkani Bakelin maailmaan alkoi Pure Peel Exfoliating Face Maskista, joka on sarjan kuoriva geelinaamio. Sen tehokas vaikutus perustuu salisyylihapon ja sitruunahapon yhdistelmään, joka muiden luonnosta saatavien happojen avustuksella kuorii kuolleen ihosolukerroksen ihon pinnalta ja nopeuttaa solujen uusiutumista. Tuote lupaa jo ensimmäisellä käyttökerralla pehmeämmän, kuulaamman ja sileämmän ihon. Koska Bakelin tuotteissa käytetään ainoastaan vaikuttavia aineosia, tuotteita ei tarvitse käyttää kuukausia ennen kuin näkee tuloksia. Myös Pure Peel todistaa sen.



Geelimäistä naamiota levitetään iholle ohut kerros, joka jätetään iholle 5 minuutin ajaksi.  Silmänympärysiho jätetään vapaaksi. Ensimmäisillä käyttökerroilla naamio kutitteli ja kihelmöi tuntuvasti, mutta kolmannella testikerralla kihelmöinti ei enää vaivannut. Näin kuukauden säännöllisen käytön jälkeen Pure Peel tuntuu ihollani lähinnä hieman kuumottavalta. Tunteen kestää mainiosti, kun tajuaa millaisiin tuloksiin tällä pääsee.

Kokeilin joitain vuosia sitten Helsingissä yhden kerran happokuorintahoitoa, josta maksoin muistaakseni 120-130 euroa. Käsittely kesti muutaman minuutin ja iho uudistui sen jälkeen näkyvästi. Pure Peelillä on ollut iholleni samanlainen vaikutus. Itsepäisestä näppylöiden puristelusta syntyneet arpipilkut ovat huomattavasti haalentuneet, ja ihonsävyni on paljon tasaisempi. Iho näyttää kuulaalta ja tuntuu sileältä heti kuorimisen jälkeen, mutta parhaimmat tulokset kasvoilla näkyvät vasta pari päivää Pure Peel-session jälkeen. Silloin iho alkaa kirjaimellisesti näyttää uudestisyntyneeltä. Tuote on todellakin kosmetiikkataivaan lahja tasaisempaa ihonsävyä tavoittelevalle! 

Bakelin Pure Peel on saatavilla 50ml koossa suositushintaan 79 euroa. 

Oletteko te kuulleet Bakelista? Mikä on teidän luottokuorintanne? 







*Tuote saatu maahantuojalta.

18 kommenttia:

  1. Vitsi mikä tuote! Bakel vaikuttaa kovin ylelliseltä sarjalta ja tehokkaalta. En ikinä uskaltaisi mennä happokuorintaan ja hieman kihelmöintikin jänskättää. Mutta oma ihoni tarvitsisi juuri nyt tehokuuria, hormonaliset punaiset näpyt kiusaavat tällä kertaa poskissa.

    Iloa päivään Mia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko myöntää, että ekalla kerralla naamio kihelmöi ja kutitteli niin vietävästi, että teki melkein mieli raapia se pois kasvoilta. Mutta onneksi 5 minuuttia hurahti äkkiä, ja se miltä iho alkoi näyttää parin päivän jälkeen oli kaiken sen kutiamisen arvoista! :D Tämä on ihan mun luottotuote nykyään. En ole mitään muuta kuorintaa käyttänyt kuukauteen. Kerran viikossa tämä ja se on siinä! <3

      Ihanaa viikkoa Tiia!

      Poista
  2. Tämä on mielettömän hyvä kuorinta. Itsellä myös kihelmöi pari ekaa kertaa, mutta nyt puolentoista vuoden käytön jälkeen ei tunnu missään. ;) Tämän Pure Peelin lisäksi Guinotin ja Payotin entsyymikuorinnat ovat suosikkejani, samoin Yon-Kan Commage 305. Kestää ihan hirmu pitkään, itselläkin vasta toinen purkki menossa, se eka kesti reilusti yli vuoden. Toki välillä käytin muitakin kuorintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä huippu! Tuntuu, että osuin ensimmäisellä kerralla kultasuoneen :D Mullakin se kutittelu ja kihelmöinti vähenee joka kerralla, mitä enemmän käytän. Olen käyttänyt kerran viikossa nyt reilun kuukauden ajan. Oisko viides kerta tulossa. Iholla huomaa jo aivan järisyttävän eron! Ihanaa tuntea tällainen innostus jostain tuotteesta. Kosmetiikkaelämystä parhaimmillaan :) Mun mielestä tämän hinta ei edes ole kovin kallis tehoonsa ja riittoisuutensa nähden. Toisaalta mä olen joskus maksanut Sisleyn yhdestä tuotteesta reilu 150€, joten siihen nähden tämä on halpa :D

      PS. Kiitos noista vinkeistä Guinotin, Payotin ja Yon-Kan suhteen! Testaan varmasti jossain vaiheessa.

      Poista
  3. Hmm, kuulostaapa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuote! Mä olen ollut niin ihmeissäni siitä, mitä tämä on tehnyt mun iholle. Tykkään todellakin, vaikka ensimmäisillä kerroilla kutittelikin aika paljon. Oli vähän kestämistä, mutta tuloksien puolesta kestääkin ;)

      Poista
  4. Bakel on herättänyt kovasti kiinnostusta täälläkin Jonnan kirjoitusten perusteella, ja tuollainen tehokas kuorinta voisi olla hyvä valinta kokeiluun, sen silmänympärystuotteen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jos mikä on tehokas kuorinta! Kutittelu ja kihelmöinti vaativat alussa vähän sietokykyä, mutta lopussa kiitos seisoo :) Parhaat tulokset näkyvät iholla vasta parin päivän jälkeen. Ja mitä enemmän käyttää, sitä paremmalta iho näyttää!

      Poista
  5. Mulla on ollut tästä yhden kerran testeri ja mä en sen perusteella tykästynyt :) Oli liian kihelmöivä ja kutittava mun iholle ja mieltymyksille. Tykkään enemmän siitä V10 Plussan geelikuorinnasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli vähän kestämistä alkuun sen kutittelun kanssa :D Ensimmäisellä kerralla en ollut ollenkaan varma tulenko edes pitämään tästä. Teki melkein mieli raapia tämä pois kasvoilta, kun kutitteli se niin paljon. Mutta olen iloinen, että kestin, koska pari päivää sen jälkeen olin enemmän kuin tyytyväinen :)

      Mäkin tykkään V10Plus-sarjan geelikuorinnasta, vaikka se on paljon "lempeämpi" versio :) Tällä Bakelilla olen kuitenkin saanut näkyvämpiä tuloksia mun iholle. Oon joskus stressikausina puristellut ihoa, vaikka ei olisi ollut edes syytä, ja aiheuttanut sillä pieniä arpipilkkuja sinne tänne. Tämä on tehnyt upeaa työtä niiden haalentamisessa. Kihelmöinnin perusteella voisi luulla, että Bakel saa ihon punoittamaan tai kärsineen näköiseksi, mutta ei ole tullut ainakaan mulle mitään ärsytysreaktioita. Tykkään tästä todella paljon!

      Poista
  6. Mielenkiintoinen tuote ja on ehdottomasti kyllä joskus testattava:)

    VastaaPoista
  7. Todella mielenkiintoinen tuote ja kuulostaa todella tehokkaalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tämä kyllä on! Tehokasta kuorintaa etsivälle suosittelisin tätä ensimmäisenä :) Tehokkuudestaan huolimatta ei kuitenkaan saa ihoa ärtyneeksi. Sopii herkkäihoisillekin.

      Poista
  8. Uusi merkki minulle, mutta mielenkiinto heräsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä aikamoinen superlöytö! Mielenkiinto kasvoi itselläkin muita Bakelin tuotteita kohtaan :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Eikä onneksi pelkästään kuulosta hyvältä, vaan myös on! :) Mahtava tuote. En voisi olla enää ilman!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!