maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hauschka-teemaviikon päätös ja arvonta


Toivottavasti olette pysyneet matkassa koko Hauschka-teemaviikon ajan ja saaneet uusia vinkkejä ihonhoitoon Hauschkalta. Viimeisen päivän valloituksena esittelen teille Rauhoittavan naamion, joka on useasti pelastanut ihoni ärtyisyyden tiukasta otteesta. Tunnistan ihoni olevan stressaantunut ja väsynyt, kun sille alkaa ilmaantua epäpuhtauksia. Vielä jokin aika sitten olisin kaivanut viipyttämättä tehokkaimmat raekuorinnat kaapeistani ja yrittänyt häätää epäpuhtaudet voimakkain ottein. Viime aikoina olen kuitenkin tajunnut, että silloin kun iho kärsii, voimakeinot eivät auta. Ihon tasapainon saa parhaiten palautettua lempeydellä. Dr. Hauschkan Soothing Mask tasapainottaa ja rauhoittaa herkän, punoitukselle taipuvaisen ja tulehduksille alttiin ihon hellimällä sitä arvokkain kasviöljyin ja -uuttein.


Naamiot ovat minulle kauneudenhoidossa oma arjen luksuksensa. Ne ovat myös siinä suhteessa kärsimättömän ihmisen unelma, että vaikutuksen näkee iholla heti. Uudistuneen ja hehkeämmän ihon voi oikeasti saada jo 20 minuutissa. Tiedätte varmasti tutun sanonnan "hyvä ruoka - parempi mieli"Minä kannatan myös sanontaa "kaunis iho - parempi mieli". Ruoka kohottaa mielialaa, mutta niin tekee piristävä ihonhoitosessiokin. Välittömien tulostensa lisäksi kasvonaamio on myös yksi rentouttavimmista ihonhoitorutiineista. Kun kiireisen arjen keskellä antaa itselleen hetkeksi luvan keskittyä naamion tuoksuun ja tuntemuksiin iholla, voi unohtaa kaiken muun. 


Dr. Hauschkan Rauhoittavaa naamiota levitään iholle reilu kerros. Naamioita voi levittää myös silmänympärysalueelle, kaulaa ja dekolteeta unohtamatta. Taikapähkinän, masmalon, poimulehtien ja tulikukkien rauhoittava yhdistelmä rentouttaa ja vahvistaa ärtynyttä ihoa. Naamio palauttaa ihon luonnollisen tasapainon. 20 minuutin vaikutusajalla naamio tuntuu iholla ihanan virkistävältä ja jämäköityy ja imeytyy ihoon hiljalleen. Tuoksu on miedon yrttinen, mutta miellyttävä. Erotan ainakin kehäkukan ja karitevoin vivahteet, jotka tuovat tuoksuun pienen ripauksen makeutta ja kukkaisuutta. 

Rauhoittavan naamion jälkeen iho näyttää Hauschkan lupauksien mukaisesti elpyneeltä ja levänneeltä. Ihonväri on myös selkeästi tasaisempi. Hauschkan Rauhoittava naamio onkin yksi niistä "lempeistä keinoista", jolla tyynnytän ihoni ärtyisyyden ja väsymyksen aalloissa. Naamiota voidaan käyttää myös kuuriluontoisesti päivittäisenä hoitona erityisen herkällä ja punoittavalla iholla. Tällöin voidetta levitetään aamuisin ohut kerros ja se jätetään iholle päivävoiteen kanssa. Naamio on saatavilla 30ml koossa noin 38 eurolla. 


Hauschkan tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi Sokoksella, Emotion-myymälöissä, Stockmannilla ja Ruohonjuuri-myymälöissä. Lähimmän jälleenmyyjäsi tai Dr. Hauschka -hoitolasi voit tarkistaa Hauschkan nettisivuillaNetistä Dr. Hauschkaa saa tilattua esimerkiksi Biodellystä ja Hyvinvoinnin Tavaratalosta.



Teemaviikon päätösarvonta! 


Maahantuojan avustuksella haluan yllättää kolme lukijaani mukavalla Hauschka-paketilla, joka pitää sisällään KasvojenhoitosetinHerätä kauneutesi -kirjan.

Osallistut arvontaan...

1) Kommentoimalla mikä Hauschka-teemaviikon tuotteista oli sinusta mielenkiintoisin. Olisi myös kiva kuulla miksi kiinnostuit tuotteesta. Jos hyppäsit mukaan vasta nyt, postaukset löydät täältä.

2) Olemalla blogini lukija joko bloggerin tai bloglovinin kautta. Tämä arvonta on siis poikkeuksellisesti vain lukijoilleni. Ilmoitathan kommentissasi mitä kautta luet blogiani (blogger vai bloglovin). Uudet lukijat ovat iloisesti tervetulleita! Kaikille lukijoille napsahtaa automaattisesti kaksi arpaa ja kolmannen saat, jos jaat arvonnan blogissasi tai facebookissa

3) Mainitsemalla kommentissasi kumman kasvojenhoitosetistä haluaisit itsellesi: normaalin, kosteusköyhän ja kuivan ihon setin vaiko rasvaiselle, epäpuhtaalle ja sekaiholle sopivan setin. Setit sisältävät useita matkakokoisia Hauschka-tuotteita tyylikkäässä rasiassa. Mukana on myös teemaviikon tuotteita. 

Voittajia on siis tällä kertaa kolme onnekasta! 

Arvontaan voit osallistua maanantaihin 15.6.2015 klo 23.59 saakka. Arpaonnea kaikille!







*Tuote saatu blogia varten testiin, arvonnan sponsoroi maahantuoja.
Share:

44 kommenttia

  1. Mielestäni juuri tämä rauhoittava naamio oli mielenkiintoisin. Oma iho reagoi sitä mukaan, kun vuodenajat vaihtuvat, enkä oikein ole keksinyt keinoa, millä tasapainottaa sitä. Siksipä tätä olisikin kiva kokeilla. :)

    Luen blogisiasi bloggerin kautta, ja jaoin Facebookissa. Kolmella arvalla mukana siis. :) Kuivan ihon setti olisi varmasti juuri sopiva minun iholleni. Mukavaa viikkoa ja alkanutta kesäkuuta! <3

    pikkubambinblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Soothing Intensive Treatment tehokuuri vaikutti mielenkiintoiselta. Itselläni on herkkä ja punoittava sekä melko kuiva kuiva iho. Valintani olisi siis kosteusköyhän ja kuivan ihon setti. Olen lukijasi bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Rauhoittava naamio, blogger, sekaiho & jaettu facebookissa. :)

    VastaaPoista
  4. Savinaamio vaikutti hyvältä rasvaiselle iholle ja minulle mielenkiintoisimmalta. Luen bloggerin kautta. Valitsisin rasvaisen ihon setin :)
    kivipuuteri@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Minulle tämä koko sarja on ollut vielä aika tuntematon, joten olen mielenkiinnolla seurannut tohtoriviikkoasi. Ihon hoitaminen on todella niitä perustoimintoja, mitä ilman ei mikään muukaan toimi, hoidettu iho - parempi mieli. Kuiva ihoni janoaisi ilman muuta ensimmäistä hoitopakettia. Luen blogiasi bloggerin kautta (julkinen lukijasi) ja on omassanikin linkki sivupalkissa blogiisi.

    Hyvää alkanutta kesää - mukavia postauksia odotellen. ( sokerikuorinta at gmail . com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että teemaviikosta oli iloa! :) Täytyy katsoa, jos tällaisen ottaisi tavaksi blogissa ja kehittelisi aina johonkin väliin teemaviikkoja suosikkisarjoista.

      Ihanaa kesää sinullekin ja aurinkoista juhannusta! :)

      Poista
  6. Puhdistusemulsio vaikutti hyvältä ja tehokkaalta tuotteelta :) Lukijana kahdella arvalla mukana. Minulle tällä hetkellä ehkä enemmän kosteusköyhä iho

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hmm, nämä molemmat naamiot vaikuttavat kiinnostavilta, mutta ehkä eniten kiinnostuin kuitenkin tehokuurista, koska mitään sen tyylistä en ole koskaan kokeillut. Luen bloggerin kautta eli kaksi arpaa. Jos onnetar suosii, niin kosteusköyhän ihon paketti olis mun juttu :)
    krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Savinaamio vaikuttaa kiinnostavalta, sillä tällä hetkellä kaikki tuotteet epäpuhtaan ihon puhdistamiseen kiinnostaa! Olen lukija bloggerin kautta. Jos arpaonni suosii, niin rasvaisen, epäpuhtaan & sekaihon paketti kiitos :)
    takeabreathblog@gmail.com

    VastaaPoista
  9. valitsisin tuon enzimmäisen setin
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  10. Erityisesti kiinnostuin tehokuurista herkälle iholle. Tuote on hieman erilainen kuin olen tottunut ja tarpeeni vastaavat juuri kuvattuja. Luen blogiasi bloglovinin kautta ja jos voitan, olisi minulla tarvetta kuivemman ihon setille! msesmsesmses (a) gmail.com

    VastaaPoista
  11. Savinaamio testus oli mielenkiintoinen postaus. Valitsen ensimmäisen vaihtoehdon.
    Bloggerin kautta lueskelen.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Rauhoittava naamio on kiinnostavin. Ihoni ärtyy milloin mistäkin, joten kaikki rauhoittavat tuotteet herättävät mielenkiinnon.
    Jos voitan, niin valitsen normaalin/kuivan ihon setin.
    Luen bloglovinin kautta nimellä haaruhainen.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Herkän ihon tehokuuri, ihoni on kuiva ja kosteusköyhä.

    annem.alonen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Puhdistava savinaamio kuulosti mielenkiintoiselta. Epäpuhdas sekäiho -paketille olisi tarvetta. Seuraan bloglovinin kautta. merikukka(a)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pihdistusvoide on kyllä varmasti hyvä, niin paljon se on kehuja saanut! Täytyy ehdottomasti testata. Ja osallistun sekaiholle tarkoitetun setin arvontaan kahdella arvalla (bloggerin kautta luen) :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusvoide on huippu! Sitä ei tosiaan kehuta turhaan ;)

      Poista
  16. 1) Minusta mielenkiintoisin on puhdistusvoide, koska moni on kertonut, että sen käytön myötä huonokin iho on parantunut.
    2) Olen lukijasi Bloggerin kautta.
    3) Kasvojenhoitosetti normaalille ja kosteusköyhälle, kuivalle iholle.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Soothing Intensive Treatment tehokuuri koska sytojen riivaama ihoni tarvitsisi juuri tuollaista.... Mitenkä se kosteutus tuppaakin jäämään... bloggeri..
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Minusta puhdistava savinaamio kuulosti taivaalliselta, sillä minusta naamiot ovat ihana hemmottelukeino. Paketti rasvaiselle, epäpuhtaalle ja sekaiholle olisi kivempi. :) Bloggerin kautta seurailen.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Teemaviikko on ollut hyvin mielenkiintoinen, olen pääosin mieltänyt Hauschkan tuotteet tylsiksi ja pahanhajuisiksi, mutta tämän jälkeen kiinnostus kyllä heräsi. Puhdistusvoidetta olen aiemmin kokeillut, ja siitä on rakkaita muistoja, sen lisäksi eniten kiinnosti herkän ihon hoitokuuri, ongelmana on opiskelijabudjetin riittämättömyys :/ Olen tuon rasvaisen ihon hoitosetin kokeillut, ja se ei sopinut minulle ollenkaan, ja sen takia ehkä Hauschkasta jäänyt vähän ikävä mielikuva, mutta tuo normaalin ihon setti kyllä silti kuulostaisi siltä että kannattaa vielä antaa mahdollisuus! Etenkin jos siitä rakastuu kahta kauheammin siihen puhdistusvoiteeseen ;)
    Luen blogiasi bloggerin kautta
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidit teemaviikosta! :) Itsekin ajattelin Hauschkasta alkuun ihan samalla tavalla. Taisin ensimmäisen kerran tuoksutella tuotteita Sokoksella v. 2010 ja olin silloin ihan varma, että musta ei koskaan tulisi luonnonkosmetiikan käyttäjää - toisin kävi! :D Hauschkan suhteen ennakkoluulot mureni nopeasti, kun annoin tuotteille mahdollisuuden pari vuotta myöhemmin. Ulkonäkö voi siis joskus pettää ;) Omat suosikit teemaviikolta oli ehdottomasti Herkän ihon tehokuuri, Savinaamio ja Kosteusvoide. Puhdistusvoide olikin jo vanha ja luotettava tuttu! :)

      Poista
  20. Savinaamio oli mielenkiintoisin tuote. En itse asiassa ole tainnut koskaan edes kokeilla savinaamiota! Vaikutti todella tehokkaalta. Minulla on koneella lista itseäni kiinnostavista kosmetiikkatuotteista, ja naamio pääsi oitis listalle mukaan. Ehkäpä jokin päivä kotiinkin asti :) normaali/kuivan ihon setti ja bloggerin kautta luen.
    mar.marttinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauschkan Savinaamio on kyllä yksi tehokkaimmista savinaamioista, joita olen itse testannut - ellei jopa tehokkain! Mustapäät se häätää ainakin onnistuneemmin kuin mikään muu naamio :D Sitten kun päätät testata, tule ihmeessä jättämään kommenttia! Olisi kiva kuulla, mitä pidät siitä. Ja saa muutenkin kommentoida, tottakai. Aina on yhtä kiva saada kommentteja postauksiin :)

      Poista
  21. Mulla kiinnostus heräsi erityisesti savinaamioon, mustapäät nitistävä ihmepöly pitää testata jossain vaiheessa :D. Mikäli arpaonni osuu kohdalle olen kiinnostunut enemmän sekaihon setistä. Lueskelen blogiasi sekä bloggerin, että bloglovin' kautta. Sähköpostitse tavoittaa kahvimaitoa [a] gmail com

    VastaaPoista
  22. Kuivan ihon setti olis mulle ihan omiaan.
    Luen bloglovin' kautta.

    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Kolmella arvalla mukana, luen Bloggerin kautta ja jaoin Facebookissa :)
    Savinaamio herätti mielenkiintoni, se saattaisi sopia hyvin rasvoittuvalle iholleni.
    Toivoisin saavani rasvaiselle, epäpuhtaalle ja sekaiholle sopivan setin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Rauhoittava naamio oli mielenkiintoisin, olen sitä itseasiassa kokeillutkin ja tykkäsin kovasti!
    Kosteusköyhän ja kuivan ihon setti olisi varmasti minulle paras.
    Luen Bloggerin kautta, kahdella mukana.
    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  25. Soothing Intensive Treatment olisi kiinnostavin. Kuivan ihon setti sopisi minulle parhaiten! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  26. 2 arpaa
    Blogger
    Savinaamio oli mielestäni kiinnostavin tuote
    Valitsisin kuivan ihon setin

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Rauhoittava naamio on ostoslistalla. Myös tuo Herkän ihon tehokuuri alkoi kiinnostaa. Savinaamio löytyykin jo kotoa. Seuraan Blglovinín kautta, kahdella arvalla mukana. Näin kesällä iholleni sopisi parhaiten kosteusköyhän ihon setti.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  28. Mielenkiintoinen tämä viikko koska ao. tuotesarja on minulle uusi.

    kahdella arvalla mukana ja mielenkiintoisin tuote on Smoothing Intensive Treatment :)
    minulle sopivat parhaiten kuivan ihon tuotteet!

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla, bloglovinin kautta seuraan!
    Silmänympärysvoide kiinnosti. :)
    Minulle sopisi sekaihon setti!

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Savinaamio on mun mielestä kiinnostavin

    Blogger-lukijana mukaan :) Ja kosteusköyhän ja kuivan ihon setti kiinnostaa.

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Rauhoittava naamio on parasta. Rakastan sen antamaa siloisuutta ja tervettä väriä iholle. Lukijanasi bloggerin kautta osallistun kahdella arvalla. Mikäli voitan haluan setin kuivalle iholle.

    VastaaPoista
  32. Herkän ihon tehokuurille olis tarvetta täällä :)
    Yhdellä mukana.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nelliina! Tämä arvonta on poikkeuksellisesti vain Beauty Highlightsin vakkarilukijoille :) Tässä arvonnassa kaksi arpaa napsahtaa siis kaikille lukijoille, jotka seuraavat blogiani bloggerin tai bloglovinin kautta. Kolmannen saa, jos jakaa arvonnan facebookin kautta tai omassa blogissaan. Yhdellä arvalla ei siis ole tällä kertaa mahdollisuutta olla mukana.

      Poista
  33. Päädyin blogiisi juuri äsken googlen kautta zuii meikinpohjustusvoiteella :) Luonnonkosmetiikkaa ja hauschkaakin säännöllisesti käytän. Liitin bloggeriin blogisi, joskin tulen seuraamaan mobiilisti blogiasi eri seurantatyökalulla (täytyy tunnustaa), mutta vaikuttaa niin mielenkiintoselta että osastoon lempparit päädyt. Tuotteista ehdottomasti kiinnostavimmat on tehokuurit. Sellaista voisi kokeilla. Ja kuivan ihon peltiloota kiinnostaa, vaikka sekaihonen olenkin, vaan toisinaan lempparini melissavoide on liian kevyttä. Blogisi on kyllä hyvä löytö :) harvemmin nykyään löytää uusia kiinnostavia luonnonkosmetiikan bloggareita. 2 arpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentistasi! :) Ihana kuulla, että sinusta blogini on mielenkiintoinen ja tykkäät muutenkin! Ja varsinkin jos blogistani tuli yksi lemppareistasi! Voi että, kiitos! :) Toivottavasti viihdyt mukana pitkään! Kirjoittelen aika paljon luonnonkosmetiikasta, mutta toki muustakin. Suosin luonnonkosmetiikkaa ihonhoidossa, mutta meikkituotteiden suhteen olen vielä "sekakäyttäjä". En malta luopua varsinkaan selektiivisistä upeuksista.

      Hauschkan Herkän ihon tehokuuri oli kyllä niin huippu, että sitä voin todellakin suositella. Eron näki iholla niin nopeasti, kun aloitin tehokuurin käytön. Syksymmällä täytyy ehdottomasti uusia kuuri.

      Poista
  34. Soothing Intensive Treatment oli kiinnostava tuote minustakin. Bloggerin kautta lukijana eli kahdella arvalla mukana. Minulle olisi tervetullut normaalin ihon setti
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Bloggeri-lukija mukana arvonnassa eli kaksi arpaa mulla. Ihan huippu oli tämä teemaviikko, Hauschan tuotteita olen muutamia käyttänyt, mutta vähän tyyriitä ovat kotiäidin lompakolle...

    Kiinnostavin tuote oli Savinaamio. Tosin Herkän ihon tehokuurikin vaikutti hankkimisen arvoiselta tuotteelta. Jos onnetar suosii, ottaisin kasvojenhoitosetin normaalille ja kosteusköyhälle, kuivalle iholle

    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva kuulla, että tykkäsit teemaviikosta! Savinaamio ja Herkän ihon tehokuuri oli omiakin suosikkeja tältä teemaviikolta. Molemmat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia tuotteita! :) Kommentoi ihmeessä jatkossakin postauksiini. Aina kiva kuulla lukijoiden ajatuksia postauksista ja tuotteista! :)

      Poista
  36. Herkän ihon tehokuuri oli kiinnostavin viikon tuotteista. Bloggerin kautta lueskelen. Kaksi arpaa minulla siis.
    Jos onnetar suosisi, ottaisin normaalin/kuivan ihon setin.
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Savinaamio saattaisi tehdä mun naamalle hyvää, se siis kiinnosti eniten.
    Kahdella arvalla osallistun blogger-lukijana
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig