Kuluva kevät on ollut oikeaa tuoksujen taikaa, josta olen tuoksufanina nauttinut täysin suihkauksin. Blogissa olen jo esitellyt muutaman tämän kevään houkutuksen, jotka ovat tempaisseet minut maailmaansa. Tänään on kuitenkin luvassa jotain erilaista: tuoksu puikon muodossa! Tuotteiden lanseeraaja ei ole ihan kuka tahansa henkilö, sillä nämä upeat uutuudet ovat Sephoran perustajan, Isabelle "Sabé" Massonin luomuksia pakkausten kuvitusta myöten. 


Soft Perfume -tuoksustickit eivät ole pelkästään tuoksuja, vaan ne ovat myös hoitoparfyymejä. Hurmaavat, ihoa ja mieltä hyväilevät tuoksut sisältävät vähintään 10% tuoksua ilman alkoholia ja parabeenejä. Loput 90% ovat luonnon omia raaka-aineita. Tuoksun pohjana on käytetty esimerkiksi mangovoita tai karitevoita, joiden hoitavat ja ravitsevat ominaisuudet ovat monelle tuttuja. Soft Perfumen ulkoiseen olemukseen on myös panostettu: kauniit, huulipunamaiset pakkaukset ovat ilo silmälle ja tuovat pientä ylellisyyttä arkeen. Puikkoa voi hyvillä mielin sipaista vaikka bussimatkalla tai lentokoneessa ilman, että tarvitsee pelätä kanssamatkustajien pökertyvän. Tämä ei myöskään paina laukun pohjalla eikä pelkoa rikkoutumisesta tai tuoksun valumisesta ole. 


Oma valintani hurmaavien parfyymistickien joukosta on puuterisen elegantti Etre ici et ailleurs. Sen tuoksu on pehmeä ja sensuelli. Mangovoi- ja tamanuöljypohjainen parfyymi jättää iholle kuultavan pinnan. Tuoksu kestää iholla yllättävän pitkään, vaikka sen luulisi hälvenevän muutamassa tunnissa. Jollain tapaa Etre ici et ailleurs on myös rauhoittava. Varmasti siksi, että tuoksussa on ripaus vetiveriä. Olen monesti kiireisen työpäivän aikana yllättänyt itseni nuuhkimasta rannettani ja hengittänyt syvään. Mieli on kummasti rauhoittunut. Pidän tuoksun lämpimästä vaniljaisuudesta. Erotan joukosta myös appelsiininkukan vivahteita.


Perinteisiä, suihkautettavia tuoksuja rakastavana täytyy myöntää, etten olisi uskonut tykästyväni puikkomaiseen tuoksuun näin paljon. Mutta kyllä vain Etre ici et ailleurs on saanut minutkin pauloihinsa monen muun Soft Perfumeen ihastuneen tapaan. Kunpa kaikki tuoksut saisi yhtä vaivattomasti mukaan laukkuun! Varsinkin kesällä Soft Perfume on äärimmäisen kätevä, kun ei tarvitse pelätä auringon polttamia valkoisia läikkiä iholla, sillä tuoksustick ei sisällä alkoholia. Luonnonmukaisuuden lisäksi Sabé Masson tukee myös ekologisuutta, sillä mieltä ilahduttavat pakkaukset on valmistettu kierrätyskelpoisesta materiaalista. Eettisiä arvoja kunnioittaen tuotteita ei myöskään testata eläimillä. Kyllä näitä kelpaa sivellä iholleen! 

Sabé Masson Soft Perfume -parfyymistickit ovat saatavilla Naturellementin verkkokaupasta hintaan 24,90 euroa. Etre ici et ailleurs -tuoksun löytää täältä.

Oletteko te jo kuulleet Soft Perfumesta? Mitä mieltä olette puikkomaisista tuoksuista? 






*Tuoksu lehdistönäyte.

12 kommenttia:

  1. Kaikki ihania, haluaa kaikki. <3 Upeita kuvia Mia, silmä lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kiva, että mun kuvat miellyttävät! <3 Asetelmien kanssa on aina oma säätämisensä ;)

      Poista
  2. Näiden parfyymisticien pakkaukset ovat kyllä ihania. Ja kuvasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Aina kiva kuulla positiivista palautetta otoksistani! Kun en todellakaan ole mikään ammattikuvaaja.

      Itsekin tykkään näistä pakkauksista kovasti! Kyllä ainakin minulle kosmetiikassa on pakkauksellakin suuri merkitys. Ja näiden suhteen on kyllä onnistuttu!

      Poista
  3. Kuulostaapa kätsyltä. Ei sitä kyllä viitsi alkaa junassa taikka täydessä bussissa alkaa suihkimaan tuoksuja joten siihen tämä on kyllä ihan omiaan.

    Oli muuten ihana nähdä <3 Olet juurikin niin sydämellinen kun ajattelinkin <3 <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuules! :) Näitä kun sipaisee omaksi ilokseen, ei tarvitse muiden matkustajien kärsiä vahvoista tuoksuista! Voisin itse keräillä näitä kunnon kokoelman. Ihania ovat!

      Kiitos Marina! <3 Juuri tälle päivälle kommenttisi piristi superpaljon! Oli ihana tavata sinutkin! Ensi kerralla jutellaan enemmän eikä vain tuijotella kynsiä ;)

      Poista
  4. Oli kiva tavata :).

    Noista Zazou kuulostaa ihanalta, greippiä ja muita sitruksia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin houkuttelee vielä pari muuta vaihtoehtoa tämän kaveriksi :) Näihin jää koukkuun!

      PS. Oli kyllä kiva tavata sinutkin! :)

      Poista
  5. Musta tää tuoksupuikko on kiva idea. En ole kokeillut näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Ja liputan varsinkin luonnonmukaisuuden puolesta ;) Eihän mulle ihan mikä tahansa tuoksupuikko kelpaisikaan :D

      Poista
  6. Tunnustan, olen ollut hieman epäileväinen tällaisten suhteen, mutta sait minut kiinnostumaan. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kyllä kannattaa nuuhkia ja kokeilla! En olisi itsekään uskonut tykästyväni näin paljoa :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!