Toisinaan sitä on työpäivän päätteeksi niin väsyneessä tilassa, että yksinkertaisimmatkin asiat kuulostavat korviin täydeltä heprealta (joka ei kyllä valitettavasti kuulu kielitaitooni). Minulla väsymys on huipussaan pitkän työviikon jälkeen, joka saattaa omalla kohdallani tarkoittaa 8-9 päivän työputkea ilman ainuttakaan vapaapäivää. Vaikka nautinkin työstäni suuresti, pitkän työrupeaman jälkeen olen välillä tilassa, jossa voisin jättää iltasuihkun väliin ja kaatua suoraan sänkyyn. Siis ajatelkaa - minä, jolle puhtaus on kaiken a ja o! Meikit päällä en sentään koskaan nuku. Jopa nuorempana vietettyjen hurjimpien bileiltojen päätteeksi olen onnistunut jollain konstilla saamaan meikit pois kasvoiltani. Se, millä menestyksellä, onkin sitten toinen tarina.


Muutama päivä sitten työviikon päätteeksi katseeni oli naulautunut yhteen kohteeseen ja istuin paikallani liikkumatta kuin en ymmärtäisi ympäröivästä maailmasta hölkäsen pöläystä. Ajatus suihkuun menemisestä tuntui siltä kuin minua olisi odottanut 25 kilometrin maraton. Silloin todellakin toivoin, että olisin pelkästään sormia napsauttamalla saanut poistettua meikit kasvoiltani ja siirrettyä itseni suihkun kautta sänkyyn pelkän ajatuksen voimalla. Kun hetkeksi havahduin, komensin itseni suihkuun sillä verukkeella, että ottaisin jonkin uusista suihkugeeleistäni käyttöön. Purkkiperheen joukosta valikoitui Philosophyn Rasperry Glazed -suihkugeeli, jonka kotiutin Sokokselta ennen joulua.

Omistan Philosophylta vasta pari tuotetta. Yksi niistä on Total Matteness Cleanser + Mask, joka imee iholta ylimääräisen öljyn, vähentää kiiltoa ja syväpuhdistaa tukkeutuneen ihon. Tuote on loistava varsinkin rasvaiselle ja sekaiholle, mutta toimii minusta mainiosti myös normaali-sekaihon syväpuhdistavana naamiona vaikkapa viikottaisen kuorimisen sijasta. Tuubi soveltuu lisäksi päivittäiseen ihonpuhdistukseen, sillä se on myös puhdistustuote. Postaukseni tuotteesta voit kurkistaa täältä.


Mitä Philosophyn suihkugeeleihin tulee, ovat ne ehtineet kerätä jo melkoista suitsutusta sarjan rantauduttua Suomeen noin vuosi sitten. Liityn hehkuttajien joukkoon viimeistään nyt, sillä karamellisen vadelmainen, herkullinen suihkuhetki oli juuri sitä mitä ääriväsymystilassani kaipasin (yöunien lisäksi). Huomasin taas kummastelevani kosmetiikan ihmeellistä voimaa. Kauneushullulle purkit saattavat puoliunessakin olla juuri se asia, joka saa silmät pysymään auki vielä pienen hetken.

Rasperry Glazed on makea sekoitus vadelmaa, sokerikuorrutetta ja vaniljaa. Täyteläistä suihkugeeliä sivelee vartalolleen mielellään. Herkku soveltuu myös hiusten pesemiseen ja kylpyhetkiin. Suihkugeeli vaahtoutuu anteliaasti ja tekee ihosta houkuttelevan pehmeän ja vastustamattoman tuoksuisen. Sokerikuorrutteisen vadelman hempeä tuoksu viipyilee iholla vielä peseytymisen jälkeenkin. Vaikka kylpyhuoneestani löytyy melkoinen määrä erilaisia suihkugeelejä, tästä on tullut nopeasti yksi parhaista kavereistani. Jokaisen suihkun jälkeen vannon hankkivani vielä uuden Philosophy-ystävän.


Jos pienistä iloista puhutaan, onnihan on myös herkullisen tuoksuinen suihkugeeli raskaan päivän päätteeksi. Siispä jos kaipailet jotain herkkua illan tai aamun suihkuhetkiin, tätä kannattaa harkita. On se vain niin ihana!

Philosophyn suihkugeelit ovat saatavilla jättimäisessä 480ml koossa 18,90 euron hintaan. 


Millaisista suihkugeeleistä te pidätte? Onko teillä suosikkeja Philosophylta?







8 kommenttia:

  1. Voisin kokeilla Philosophyn suihkugeeliä, jos pullo olisi puolet pienempi. Tuoksu kuulostaa ihanalta, mutta pelkäisin kyllästyväni siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on itse asiassa ihan sama juttu! Ostan usein normaalikokoisia suihkugeelejä, koska pelkään kyllästyväni isompaan pulloon. Philosophyn suihkugeelien kanssa sitä ongelmaa ei mulla kuitenkaan näytä olevan :D Tämä vaahtoaa niin ihanasti, että kaadan tätä vain lisää ja lisää. Reippaalla annostuksellani tarvitsen kohta jo uuden pullon, haha! Näihin jää oikeasti koukkuun ;)

      Poista
  2. Philosophyn suihkugeelit tuoksuu ihanalle. <3 Tällä hetkellä käytössä useampi luonnonkosetiikkasuosikki. <3

    Iloista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuoksuu! <3 Pakko myöntää, että ostin jo pullantuoksuisen kaverin tälle ;) Ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Hah, mäkin pesin ihan nuorenakin meikit pois ja silloinhan vielä sai baarissa tupakoidakin, joten vein asteen pidemmälle, mä kävin aina yöllä suihkussa ennen nukkumaan menoa. En voinut kuvitellakaan meneväni tupakalta haisevien hiusten kanssa nukkumaan. :D

    Mä tykkään philosophyn suihkugeeleistä. Ikuinen rakkauteni oli hot chocolate, kunnes menivät lopettamaan sen aikoja sitten, nyyh! Muutenkin tykkään juuri eniten philosophylta niistä makeista leivonnaisten tuoksuisista jutuista, vaikka raikkaatkin on ihan jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin muistan sen ajan! :D Mun hiukset haisi kans ihan tupakalta, vaikka en itse tupakoinutkaan. (No okei, joskus tuli kokeiltua!) Taisin mäkin joskus niihin aikoihin kömpiä viimeisillä voimillani suihkuun, haha. Nykyään harvinaisten ravintolailtojen jälkeen menen nukkumaan extravahvan parfyymituoksun kera ja aamulla HETI ENSIMMÄISENÄ suihkuun :D Mulla tulee suihkuteltua baari-iltoina sitä hajuvettä pitkin iltaa ja aamulla lakanoista erottaa vain sen parfyymin tuoksun :D Ei toivoakaan, että seuraavana iltana menisi niihin samoihin lakanoihin nukkumaan, haha.

      Jos Hot Chocolatea vielä myytäisiin, olisin varmaan jo hankkinut sen :) Pullan tuoksuisen suihkugeelin jo hankinkin :D Ne tuoksut on vaan niin ihania. Juuri se makeus koukuttaa mut!

      Poista
  4. Hihii, minäkin ostin tämän! :D Mä hamstrasin näitä Philosophyn suihkugeelejä tuossa hetki sitten ja täytyy sanoa, että rakastan kyllä niitä kaikkia. Normivalikoimasta multa puuttuu enää Melon Daiquiri ja se vadelman tuoksuinen. Ovat kyllä ihan parhaita suihkugeelejä ikinä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sullakin on tämä! :) Mä kyllä tykkään tästä tuoksusta niin paljon! <3 Mullakin taitaa olla Philosophyn osalta perheenlisäystä tulossa :D Näitä on vaikea vastustaa!

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!