maanantai 26. tammikuuta 2015

Kun iho tarvitsee korjausta ja ymmärrystä: Cliniquen Smart Custom-Repair Serum


Viime aikoina blogissani on ollut esillä runsaasti luonnonkosmetiikkaa, joten nyt on aika hypähtää hetkeksi selektiivisen kosmetiikan mielenkiintoiseen maailmaan. Nykyään käytän selektiivistä kosmetiikkaa enemmän meikkituotteiden osalta, mutta ennen hurahtamistani luonnonkosmetiikkaan, käytin selektiivistä kosmetiikkaa hyvin paljon myös ihonhoidossa. Jos oikein muistan, tein ensimmäiset seleostokseni lukioikäisenä eli 16-vuotiaana (josta onkin jo vierähtänyt "pieni tovi"). Tokikaan en silloin ostellut kosmetiikkaa yhtä paljon kuin nyt, sillä yksin asuvana opiskelijana ei ollut varaa kasvattaa kokoelmaansa nopeaan tahtiin, vaikka mieli olisi tehnyt. Markettikosmetiikka olisi sopinut opiskelijan budjetilla elävälle paljon paremmin, mutta huomasin usein tulevani onnellisemmaksi yhdestä selektiivisestä kosmetiikkatuotteesta kuin vaikkapa kolmesta marketin meikkituotteesta. 


Osa teistä jo tietääkin, että olen koukussa seerumeihin. Myönnän olevani aika kärsimätön ihminen, joten siinä suhteessa seerumit ovat minulle ihonhoidossa parasta mitä toivoa. Seerumien kanssa ei tarvitse odotella näkyviä tuloksia kuukausia, sillä ihossaan voi huomata eron jo viikkojenkin kuluessa, jos muistaa käyttää tuotetta aamuin illoin voiteen alla. Seerumi sisältää enemmän aktiivisia aineosia kuin muut ihonhoitotuotteet ja imeytyy ihon syvimpiin kerroksiin. Siksi seerumi antaa näkyviä tuloksia paljon nopeammin kuin esimerkiksi kasvovoide. Seerumit sopivat kaikenikäisille, mutta kuten muidenkin ihonhoitotuotteiden kanssa, kannattaa seerumia valitessa ottaa huomioon oman ihon senhetkiset tarpeet. Nuorelle iholle suositellaan usein kosteuttavia seerumeita, ikääntyvälle iholle kiinteytystä antavia ja samealle iholle kirkastavia ja heleyttäviä seerumeita. Vaihtoehtoja riittää jokaisen ihon tarpeisiin. 


Cliniquelta ilmestyi viime syksynä uusi seerumi, joka on haalinut jopa 37 patenttia. Olen testannut aika laajan skaalan erilaisia seerumeita, mutta tämä seerumi vienee voiton ainakin patenttien suhteen. Seerumia kuvaillaan Cliniquen kaikkien aikojen tehokkaimmaksi seerumiksi, mutta kuitenkin koostumukseltaan hellävaraiseksi. Smart Custom-Repair Serum lupaa iholle kohdistettua korjausta juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Se lupaa korjata ihon näkyvät vauriot, mutta myös pinnan alla piilevät vauriot. Vaurioitunut iho lähettää signaaleja, jotka Smart Custom-Repair Serum ymmärtää. Kuulostaa melkein kuin joltain elektroniikkalaitteelta. Voiko näin älykästä seerumia olla edes olemassa?


Kun iho on kroonisesti tulehtunut tai stressaantunut, sillä ei ole tarpeeksi energiaa korjata vaurioita. Smart Custom-Repair Serum sisältää muun muassa Israelin kuumassa autiomaassa viljeltyä Red Algae -punalevää, joka auttaa rauhoittamaan ihoa, jotta sillä on energiaa hyödyntää korjaavat raaka-aineet. Lakritsiuute ja kofeiini auttavat optimoimaan solujen toimintaa ja tekevät osansa ihon rauhoittamisessa. Smart Custom-Repair Serum hoitaa kohdistetusti myös epätasaista ihonsävyä, pigmenttimuutoksia ja ihon sameutta. Seerumi sisältää monia kirkastavia aineosia kuten mustamulperin juuriuutetta ja viinirypäleuutetta, jotka tasoittavat ihonsävyä näkyvästi. Koostumuksessa on ripaus salisyylihappoa, joka kuorii ihoa hajottaen tummia läiskiä. Jos edellä mainituissa lupauksissa ei ole vielä tarpeeksi, Smart Custom-Repair Serum lupaa lisäksi vähentää juonteiden ja ryppyjen näkyvyyttä sekä kiinteyttää ihoa. Tämän se tekee muun muassa kollageenin tuotantoa edistävän peptidi-yhdisteensä avustuksella. Inci-listasta erottuu myös hyaluronihappo, joka tunnetaan syväkosteuttavasta ja ihon pintaa täyteläistävästä vaikutuksestaan. Olikohan siinä jo tarpeeksi lupauksia?

Odotukseni Cliniquen älykkään uutuusseerumin suhteen olivat testijakson alkaessa hyvin korkealla. Suhtaudun yleensä aika suurella varauksella kaikkiin mainospuheisiin, sillä esimerkiksi Lancômen Visionnaire ja DreamTone -seerumit tuottivat minulle aikoinaan ison pettymyksen. Haluan siis todistaa omin silmin, toimiiko tuote minulla vai ei.


Kuukauden testijakson jälkeen allekirjoitan ainakin väitteen ihonsävyn tasoittumisesta ja kirkastumisesta, sillä pienet punaiset arpipilkkuni vaalentuivat silminnähden (olen aikaisemmin avautunut "puristeluongelmastani" täällä). Kiitosta ansaitsee myös seerumin pehmeä koostumus, joka häivyttää juonteita jo ensilevityksellä ja jättää ihonpinnan kimmoisammaksi. Seerumin tuoksu on mieto ja miellyttävä, ehkä hieman mentholin ja lakritsin vivahteinen. Tykkään! Smart Custom-Repair Serum toimii erinomaisesti meikin alla ja saa meikin levittymään sulavammin. Seerumi on allergiatestattu ja 100% hajusteeton. Cliniquen kohdalla "allergiatestattu" tarkoittaa sitä, että jokainen tuote testataan 600 henkilöllä 12 kertaa. Se tekee yhteensä huimat 7200 levityskertaa! Ja tiedättekö mitä: jos yksikin noista levityskerroista aiheuttaa allergisia tai herkkyysreaktioita, Clinique aloittaa alusta. Huh, aika vaikuttavaa sanoisin!

Kaikenikäisille sopiva Smart Custom-Repair Serum on saatavilla 30ml koossa 79 euron hintaan tai 50ml koossa 90,50 eurolla. Cliniquen tuotteisiin voi tutustua esimerkiksi Stockmannilla tai Sokoksella. 

Kelpaisiko teille älyseerumikuuri? Entä onko teillä suosikkeja Cliniquelta?






*Seerumi saatu blogia varten testiin.
Share:

21 kommenttia

  1. Käytin vuosia Cliniquen Dramaticly moisturizing voidetta, se vaan sopi iholle niin mielettömän hyvin. Tämä seerumi kuulostaa todella mielenkiintoiselta tuttavuudelta ja tätä tekisi mieli kyllä testata. Tulikohan tästä miniversio Gloria Boxin mukana, täytyy kamulta kysäistä mitä tykkäsi.

    Kivaa viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma suosikkini Cliniquelta on All About Eyes silmänympärysvoide. Sitä on tullut vuosien varrella käytettyä monta purkillista :) Tämä seerumi oli kyllä ihan positiivinen yllätys. Gloria Boxin mukana taisi kyllä tulla miniversio tästä. Itsekin tilasin boxin, mutta se sisälsi aika paljon samoja tuotteita, joita jo omistan isokokoisina. Mukavaa viikkoa sinnekin! :)

      Poista
  2. Todellakin yksi selektiivinen korvaa jopa viisi markettituotetta. :D Itselläni on tämä seerumi vielä testaamatta, mutta aion ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa. En ole käyttänyt Cliniquen ihonhoitotuotteita vuosiin ja siksikin tämä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! :D Jostain syystä arvasin, että oot mun kanssa samoilla linjoilla ;) Kiva kuulla sun mielipide tästä, sitten kun ehdit testailla!

      Poista
  3. Mulla on tästä Gloriaboxin mukana tullut miniversio, jonka otan käyttöön sitten keväämmällä. Mua hieman huvitti lupaus korjata myös ihon näkymättömät vauriot, miten sen huomaa käytännössä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin mäkin! En saa koskaan tietää ymmärsikö tämä seerumi mun ihon lähettämät signaalit :D

      Poista
  4. Kiva lukea blogiteksti juuri tästä seerumista, jolla on niin kovat väittämät :) Sulla on ollut hyvä logiikka kosmetiikkaostoksilla opiskelijana, "osta mielummin yksi hyvä kuin monta huonoa" voisi päteä vähän kaikkiin ostoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat on kyllä seerumilla lupaukset, kieltämättä! ;) Mutta ei tämä nyt ihan turha ollut, kun ihonsävyä tasoitti näkyvästi. Lancômen DreamTone oli mulle aikoinaan pettymys. Mun iholle se ei aiheuttanut kuin näppylöitä. Jatkoin kyllä seerumin käyttämistä näppylöistä huolimatta, mutta ei se silti mitään ihmeitä tehnyt. Heleytti meikin alla, mutta siinäpä se :) Tästä pidin kyllä paljon enemmän. Kai tämä sitten oli mun iholle "älykkäämpi" seerumi, hah! :D

      Poista
  5. Mielenkiintoinen tuote. Korjaako se myös couperosaa? Sitten sille olis kysyntää meikäläisen kokoelmassa. Hyvältä tuo kyllä kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että seerumi tehoaa myös couperosaan, jos se tunnistaa ihon tarpeet ja vauriot, jotka vaativat korjausta. Varmasti ainakin vähentää punoitusta :) Jos kokeilet, kerro ihmeessä tehosiko. Olisi kiva kuulla!

      Poista
  6. Minusta ihonvärini on selvästi tasoittunut, kun olen kolmisen viikkoa käyttänyt tätä aamuisin ikääntyvään ihooni kosteusvoiteen alla. Ihan positiivinen yllätys, kun esimerkiksi Visionnairesta en havainnut erityisempää näkyvää hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Virpi! Kiva kuulla muidenkin kokemuksia tästä :) Itsekin huomasin juuri tuon ihonsävyn tasoittumisen. Visionnairelta odotin paljon, mutta en havainnut minäkään mitään erityisempää eroa ihossani. Lancômen seerumeista Genifique on ainoa, jonka on toiminut ihollani. Käytin pari pikkupulloa joskus ja tykästyin. Sitä voisin ostaa täysikokoisenkin pullon.

      Poista
  7. Itse ostin ensimmäisen seerumi vasta muutama viikko sitten ja ihan pakko kans hehkuttaa, että muutoksia alkoi huomaamaan heti! Taisin itsekin yllättyä. ;) Tää kyllä vaikuttaa ihan tosi lupaavalta, ja oon kyllä samaa mieltä että 1 selektiivinen tuote tekee niin paljon iloisemmaksi ku 3 marketti tuotetta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi selektiivinen tuote päihittäisi mulla varmaan viisikin markettikosmetiikan tuotetta ;) Seerumeilla saa kyllä järjettömän nopeasti tuloksia! Sen takia varmaan niihin oon haksahtanutkin. Minkäs seerumin muuten ostit? :) Siitä se seerumitaival lähtee (ja koukuttuminen) :D

      Poista
    2. Ostin Diego Dalla Palmalta, jonkun puhdistavan! Perus, että olisin itse tarttunut heti kosteuttavaan, mutta onneksi työkaveri neuvoi ja valitsi puolestani minulle sopivan! :D

      Poista
  8. Mä en ole oikein ikinä innostunut seerumeista, mutta sait minut kyllä kattavalla postauksellasi vakuutettua tämän seerumin toimivuudesta. Täytynee harkita sen ostamista.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen havainnut seerumit ihan järjettömän hyviksi osana ihonhoitoa :) En itsekään vielä 3 vuotta sitten käyttänyt seerumia, mutta kun ensi kerran kokeilin, enää en osaisi olla ilman. Seerumi on vähän kuin kasvovesi tai kuorinta; iholla kyllä huomaa eron, jos jättää sen pois tai kun ottaa säännölliseen käyttöön! Suosittelen kokeilemaan, koukutut varmasti ;)

      Poista
  9. Itselläni on couperosa, en huomannut tämän seerumin vaikuttavan siihen ollenkaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Zimaira! Harmi kuulla, ettei seerumi tehonnut couperosaasi ollenkaan. Arvelin sen "älykkäänä seerumina" vähentävän edes hieman ihon punoitusta, kun seerumi lupaa korjata ihon näkyviä vaurioita ja pinnan alla piileviä. Mutta jokaisen iho on niin yksilöllinen, että kaikki tuotteet eivät tehoa kaikille samalla tavalla :) Toivottavasti seerumista oli kuitenkin jotain hyötyä ihollesi!

      Poista
  10. Heippa! Kiva löytää aina välillä uusia ja mielenkiintoisia blogeja :)

    Mulla on tämä kanssa juuri tällä hetkelllä testikäytössä, onneks tilasin Gloriaboxin :) Itse olen tykästynyt heti ensi kosketuksesta tähän ja näyttää siltä, että ostan tästä normaalihintaisen version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne, ja kiitos kommentista! :) Tilasin itsekin Gloriaboxin, joten minikoko tästä odottelee vielä kaapissa ;) Taidanpa säästää sen matkaseerumiksi!

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig