keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Hyvästi sameus, tervetuloa heleys


Vastaani ei ikimaailmassa tule päivää, jolloin kieltäytyisin ihoni heleyttämisestä. Niin kauan kuin muistan, on minulle ihonhoidossa aina ollut tärkeintä säilyttää ihon luontainen kuulaus ja hehku. Sen perään kuulutan päivittäin. Valitettavasti varsinkin talven tuiverruksissa ja stressin pyörteissä olen huomannut olevan vaikeampaa pitää tärkeimmästä kiinni. Haasteellinen talvi koettelee ihoa kovin keinoin ja siihen päälle kun lisää vielä väsymyksen, sen kuuluisan stressin tai "ihanaakin ihanamman" hormonimyrskyn, on taattua, että ihonväri hiukan samenee ja heleys alkaa hiipua.


Te, jotka olette seuranneet blogiani pidempään, tiedätte minun ra-kas-ta-van erilaisia heleytystuotteita: valokynät, hohdepuuterit ja heleyttävät meikinpohjustajat - I want them all! Keräilen kaikkea, mikä voi saada ihon näyttämään hehkeämmältä. En kuitenkaan halua iholleni yltäkylläistä hohtoa, vaan olen nimenomaan luonnollisen hehkun perässä. Osa heleydestä tulee ihosta itsestään, kun muistaa päivittäisen ihonpuhdistuksen sekä ihon kosteuttamisen ja suojaamisen. Pyrin itse myös juomaan tarpeeksi vettä, sillä olen monesti huomannut, että se jos mikä vaikuttaa ihon kuntoon. Keinotekoinen hehku ei pysty täysin pelastamaan huonokuntoista ihoa, joten ihonhoitoon satsatut minuutit kyllä palkitaan.

Olen tänä talvena tuskastellut erityisesti ihoni pintakuivuuden vuoksi. Välillä kuivuus on äitynyt niin pahaksi, että iho alkanut jostain kohtaa jopa hilseillä. Moni pohjustaja hangoittelee herkästi vastaan, kun sitä levittää kuivuudesta kärsivälle iholle. Siksi olenkin talven aikana kaivannut useasti sellaista pohjustajaa, joka antaa iholle vielä ripauksen lisäkosteutta. Onneksi olen löytänyt sellaisen! Pure Altituden Tourmaline saa meikin levittymään paljon kauniimmin ja tasaisemmin myös kuivalla iholla. Vain yksi pumppaus sen hoitavaa koostumusta riittää valaisemaan kasvot koko päiväksi.


Pure Altitude on luksus luonnonkosmetiikkasarja, johon tutustuin viime kesänä testatessani sarjan korjaavaa eliksiiriä. Pure Altituden jokainen tuote sisältää harvinaisia, tarkasti valittuja aineosia luonnon ääriolosuhteista. Siksi tuotteet suojaavat ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Pure Altituden symbolina ihastuttaa Sveitsin Alpeilta peräisin oleva alppitähti, joka on myös sarjan "sydän". Alppitähti toimii äärimmäisen tehokkaana antioksidanttina ja suojaa ihoa muun muassa vapailta radikaaleilta. Pure Altitude luottaa alppitähden voimaan, sillä alppitähti kasvaa vuoristossa hyvin haasteellisissa olosuhteissa, minkä vuoksi sen moninaiset puolustusmekanismit ovat hyvin arvokkaita myös ihonhoidossa. Alppitähden lisäksi tuotteiden raaka-aineisiin kätkeytyy muun muassa Maca-juuri, joka tunnetaan energisoivista vaikutuksistaan. Maca stimuloi ikääntyvää ja elotonta ihoa.

Tourmaline on turmaliinipohjainen tehostaja, jota suositellaan iholle aamuisin ihonsävyä kirkastamaan. Tehostajaa käytetään meikinpohjustajan tapaan eli se levitetään iholle päivävoiteen jälkeen juuri ennen meikkivoidetta. Itse olen viime aikoina suosinut Iroisien BB-voidetta, joten levitän iholleni ensin seerumin, sitten Tourmalinen ja lopuksi BB-voiteen. Tehostajaa voidaan sekoittaa myös päivä- tai meikkivoiteen sekaan, jolloin se antaa valoa koostumukseen. 


Pure Altitude antaa raikkaudelle aivan uuden ulottuvuuden, sillä alppikukan tuoksu on niin valloittavaa laatua, että toivoisin voivani välittää sen tähän blogitekstiin. Sellaisia keinoja ei ole kuitenkaan vielä keksitty, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää kokea ihana tuoksu aivan itse. Onneksi pelkän tuoksun takia tarvitse hurmaantua, sillä hoitavuus tässä pohjustajassa ansaitsee omat kiitoksensa. Tourmalinen raaka-aineiden tähtikaartiin kuuluu alppitähden ja Maca-juuren lisäksi ihoa kosteuttava ja kiinteyttävä koivunmahla sekä rauhoittava mustaherukan nuppu. Mica-kiille heijastaa valoa ja häivyttää hienovaraisesti juonteita. Ihon kosteuttamisesta vastaavat Aloe Vera, hyaluronihappo sekä kehäkukan kukkaisvesi. Tourmaline antaa iholle hienostuneen hehkun ja tuntuvasti kosteutta. Ihosta tulee välittömästi pehmeämpi ja heleämpi, minkä talvi-ihoni ottaa ilolla vastaan. Säännöllisellä käytöllä iho saa tuotteen hoitavista ominaisuuksista vielä enemmän irti. Jos siis haluaa häätää kasvoiltaan sameuden ja toivottaa tervetulleeksi heleydenTourmaline on siihen oiva vaihtoehto.

Tourmaline on saatavilla 30ml pumppupullossa 66,90 euron hintaan maahantuojan verkkokaupasta. Koodilla BHL20 saat vielä huomiseen eli torstaihin 22.1.2015 asti tuntuvan 20% alennuksen myös tästä tuotteesta. Pohjustajalle jää siis hintaa noin 53 euroa. Alennuskoodin voi hyödyntää koko verkkokaupan valikoimaan. Bloggaajana en hyödy alennuskoodin käytöstä. 

Onko teille ihon heleys tärkeää? Jos on, millä tuotteilla annatte kasvoillenne hehkua? 





*Tuote saatu blogia varten testiin.
Share:

10 kommenttia

  1. Taas mulle ihan uusi luonnonkosmetiikkasarja! Näiden postausten lukeminen tulee kalliiksi. :D Meikissä, ja muutenkin, ihon kunto ja luonnollinen heleys on tärkeä. Säännöllisellä puhdistuksella, kosteutuksella, kuorinnalla ja naamioilla pyrin pitämään ihon heleänä. Mitään varsinaisia ihon heleyttäjiä en ole (vielä) kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän niin tuon tunteen! Blogeja lukemalla tajuaa joka päivä "tarvitsevansa" jotain uutta :D Tosin olen myös huomannut, että moni ihanuus voisi jäädä huomaamatta, jos en seuraisi muidenkin kauneusmaailmaa :)

      Poista
  2. Uusi tuttavuus, kuulostaapas houkuttelevalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana! Olen käyttänyt tätä nyt joka päivä lähes kuukauden ajan. Eilen yksi asiakas tuli sanomaan, että miten sulla voi olla noin kaunis ja hehkeä iho. Kiitin heti mielessäni Pure Altitudea ;) Luonnonkosmetiikka antaa kyllä iholle niin paljon lisää hehkua :) Enkä voisi elää ilman tällaisia heleytystuotteita!

      Poista
  3. Ihanaa luonnonkosmetiikkaa <3 Ja ihan uusi sarja, mikä oikeasti todella kivaa ja piristävää. <3 Ihanalta kuulostaa, heleyttä samea ihoni juurikin kaipaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleytys otetaan täälläkin päivittäin vastaan! Luonnonkosmetiikka on kyllä puhdasta rakkautta <3

      Poista
  4. Kiva kun olit vieraillut blogissani, niin minäkin sain taas uuden kosmetiikkablogin luettavakseni. Ihana kun olet myös innostunut ihonhoidosta, se on lähellä minunkin sydäntäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun jätit kommentin! Löysin blogisi eilen illalla Jonnan blogin kautta ja klikkasin sen heti lukulistalleni. Mielenkiintoisia juttuja sinunkin blogissasi. Varmasti kuullaan vielä, toivottavasti puolin ja toisin! :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Sitä tämä kyllä on! <3 Tuoksukin vie mennessään :)

      Poista

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig