Jo 10 vuotta sitten kotiseudullani Pohjanmaalla muistan asioineeni kauneushoitolassa, jossa Jane Iredalen mineraalimeikkisarja oli esillä. En silloin kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, sillä mineraalimeikit eivät Suomessa olleet vielä iso hitti ja mielsin sarjan enemmänkin vanhemmille naisille sopivaksi. Tästä mielikuvasta pidin kiinni pitkään, sillä käsitykseni sarjasta kääntyi vasta viime kesänä tutustuessani tuotteisiin lähemmin. 


Harhaluuloni Iredalesta hävisi jo "ensiaskelilla", kun testailin blogia varten saamaani In Touch Highlighter -puikkoa (postaus täällä). Korostustuotteisiin koukuttuneena tykästyin puikon voidemaisesta puuterimaiseen muuntautuvaan koostumukseen sekä ihastuttavaan mandariiniseen tuoksuun, joka on peräisin mandariininkuoren öljystä. Puikkoa voi käyttää esimerkiksi poskipäiden tai kulmaluun korostamiseen, ja se valaisee väsyneenkin ilmeen. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, miten väsynyt sitä voi tähän aikaan vuodesta olla kaiken tämän pimeyden keskellä. Korostustuotteet kuuluvat muutenkin luottotuotteisiini, niin kesällä kuin talvellakin.

Korostuspuikon ansiosta innostuin tekemään lisähankintoja Jane Iredalelta ja ostin kovasti kehutun Pommisst -kosteussuihkeen, jonka esittelin aiemmin Kosteusuihkeiden Kuningattaret -postauksessani. Pommisst on vilahtanut monessa blogissa ja osoittautui kaiken suitsutuksen veroiseksi. Oma pulloni keventyy uhkaavasti, mutta tulen varmasti hankkimaan uuden tilalle tai kokeilemaan Jane Iredalelta jotain toista kosteussuihketta. 


Viimeisin kokemukseni Jane Iredalesta on Celebrate Eye Shadow Trio, jonka syksyn uutuustuulet toivat mukanaan. Blogia varten testiin saamani paletti kätkee tyylikkäiden, kultaisten kansiensa väliin kolme varsin käyttökelpoista ja ihastuttavaa sävyä: lumenvalkoisen korostussävyn, kullankimalteisen beigen sekä viettelevän luumun, joka tuo silmien värin kauniisti esiin. Uutuuspaletin kolmikolla saa loihdittua halutessaan arkisemman meikin tai katseita kääntävän juhlameikin. 


Meikkausrutiinini ovat arkena hyvin yksinkertaiset: iho kauniiksi ja kulmat kuntoon. Töihin laitan lisäksi ripsiväriä ja rajaan silmät pehmeästi oliivinvihreällä tai mustalla rajauskynällä. Arkisin silmämeikkini on hyvin luonnollinen ja beige luomiväri on usein osa sitä. Vaikka vapaapäivinä ripsiväri ei ole minulle ehdoton, beigen sävyistä luomiväriä käytän kuitenkin monesti, sillä se tuo silmät paremmin esille ja tasoittaa samalla myös luomen väriä. Luomen pohjustamiseen käytän Benecosin Eye Shadow Basea, jonka olen nimennyt parhaimmaksi luomivärinpohjustajaksi ikinä (postaus täällä). 


Lempisävyni Jane Iredalen Celebrate Eye Shadow Triosta on ehdottomasti kullankimalteinen beige, joka on yksi tämänhetkisistä suosikkisävyistäni. Kullan kimallus on ihana lisä ja piristää arkimeikkiä hetkessä. Olen käyttänyt kultabeigeä sävyä myös juhlameikissä tummanruskean kanssa. Jonain vuonna olen silmämeikissä yhdistänyt kultaa myös sähkönsinisiin sävyihin. Toimii! Celebrate Eye Shadow Trioa tulen varmasti hyödyntämään myös kesällä, varsinkin kahta vaaleimpaa sävyä. Aluksi harmittelin lumenvalkoisen korostussävyn vallanneen paletin suurimman napin, mutta sävy onkin osoittanut ansainneensa suurimman alustan, sillä korostussävyä voi hyödyntää vaikka joka päivä. Se ei ole niin valkoinen, miltä paletissa näyttää. Kuvaan olen sipaissut sitä vähän reilummin, jotta sävy erottuisi paremmin.


Ensikosketukseni Jane Iredalen luomiväreihin on siis varsin positiivinen. Kaikki trion sävyt levittyvät luomille sulavasti ja niitä on helppo häivyttää. Paletin saa hintaan 49 euroa. City Nights -kokoelmaan voit tutustua kokonaisuudessaan Jane Iredalen suomalaisilla verkkosivuilla, josta löytyy myös monenlaisia meikkivinkkejä ja lisää tietoa itse sarjasta. Voit myös kurkistaa aikaisemman postaukseni. Jane Iredale on tunnettu ympäri maailmaa varsinkin mineraalimeikkipohjistaan, joissa käytetään ainoastaan puhtaita luonnonmineraaleja ilman täyteaineita. Tuotteet eivät tuki ihohuokosia tai aiheuta epäpuhtauksia, vaan antavat ihon hengittää ja toimia normaalisti. Jane Iredale noudattaa mineraaleissaan uusinta teknologiaa, joka varmistaa myös hyvän suojakertoimen. Kaikissa tuotteissa käytetään ainoastaan ihoystävällisiä raaka-aineita ja luonnollisia säilöntäaineyhdistelmiä. Sarja sopii siis myös allergisille.

Lopuksi vielä jotain ihanaa teillekin, vaikkapa lähestyvän joulun iloksi! Sain nimittäin maahantuojalta arvottavaksi ihastuttavan My Steppes -monitoimipaletin, joka sisältää kaksi upeaa huulikiiltoa, heleän persikkaisen poskipunan sekä aurinkopuuterin - kaikki samassa rasiassa peilin kera! Palkinto on täysin uusi, olen avannut tuotteen vain kuvaamista varten. Itse en tätä palettia omista, mutta voin kertoa, että tekisi mieli osallistua omaan arvontaani, sillä tämä on upea! Joku teistä ihanista lukijoista saa tämän omakseen. Palkinnon arvo on 88 euroa.


Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin, jossa kerrot minkälaisia juttuja toivoisit blogiini. Mikäli olet seurannut blogiani pidempään, olisi myös kiva kuulla mikä tähänastisista postauksistani on jäänyt sinulle parhaiten mieleen tai ollut mielenkiintoisin. 

Jälleen kerran toivon, että joku lukijoistani nappaa tämän palkinnon itselleen, joten annan bloggerin, bloglovinin ja blogilistan kautta blogiani seuraaville kaksi arpaa. Mikäli jaat tämän jutun facebookissa tai vinkkaat arvonnasta omassa blogissasi, saat huikeat kolme arpaa! Uudet lukijat ovat myös lämpimästi tervetulleita seurailemaan kauneusmaailmaani. Muistathan mainita kommentissasi sähköpostiosoitteesi lisäksi mitä kautta seuraat blogiani, jotta et jää ilman extra-arpoja. 

Aikaa osallistua on sunnuntaihin 14.12.2014 klo 23.59 asti. Onnea arvontaan!




*Uutuuspaletti saatu blogia varten testiin, samoin arvontapalkinto.

78 kommenttia:

  1. Persikkainen poskipuna...! Oi, tahtoo!

    Joku postaus jossa kerrot esim. viime aikojen suosikkituotteet tai millainen meikkityylisi on ollut eniten käytössä viime aikoina on aina kivaa luettavaa. :)

    Seuraan blogiasi bloggerin kautta tällä samalla nimimerkillä. :) karmiinisuu ät gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausehdotuksistasi! :) Pistetään ehdottomasti toteutukseen molemmat. Tämän hetken suosikkituotteet -postaus on jo monesti ollutkin mielessä, mutta viime aikojen meikkityyli oli uusi postausidea. Molemmat toteutan varmasti jossain vaiheessa :) Kiitos siis ideoista ja onnea arvontaan!

      Poista
  2. Kolmella arvalla mukana! Seuraan bloggerin kautta ja jaoin Facebookissa. :) Jane Iredalen tuotteet ovatkin mieleeni, olen joskus kauneushoitolassa päässyt niitä kokeilemaan.

    Tykkään lukea näitä tuotetestauksia ja esittelyjä. Joskus voisi olla jotain postauksia "täsmäaseista", eli vaikka erilaisia vinkkejä kuivan talvi-ihon hoitoon, apua tummille silmän alusille jne. :)

    pikkubambinblogi@gmail.com
    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jaoit arvonnan facebookissa, kiitos Niina! :) Alankin kehittelemään jonkinlaista juttua "täsmäaseista" tiettyjen ongelmien taltuttamiseen. Joitain juttuja on jo blogissa ollutkin (esim. tummiin silmänalusiin ja näppylöihin, yms. liittyen), mutta uusia tietenkin myös tulossa. Pyrin kirjoittelemaan monipuolisesti. Tuotetestauksia ja esittelyjä on tulossa jatkossakin samaan tahtiin. Niiden kirjoittelemisesta pidän itsekin eniten, sillä tykkään lukea niitä myös muista blogeista :) Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Esimerkiksi tuo "Kosmetiikkamaailman kultakimpaleet 2013" oli kiva postaus. Yleensäkin tykkään tuotearvioista.

    Bloggerin kautta luen: dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikkamaailman kultakimpaleita on tulossa taas ensi vuoden alussa :) Parhaita tuotteita onkin kiva keräillä samaan postaukseen. Onnea arvontaan, Dzinni!

      Poista
  4. En ole kauaa seurannut blogiasi mutta tykkään lukea kaikista uutuuksista ja ko tuotteiden arvosteluistasi.
    Kahdella arvalla mukana. Seuraan bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutuustuotteiden esittelyitä on varmasti tulossa säännöllisesti jatkossakin :) Kiva kun seurailet blogiani! Onnea arvontaan, Klaara! :)

      Poista
  5. Oih!
    Luen mielelläni tuotearvioita, niistä saa aina itsellekin hyviä ideoita.
    Esim. yhteenveto vuoden parhaista kosmetiikkatuotteista vuoden lopussa olisi mukava nähdä :)
    Lukijana Bloggerin kautta, kaksi arpaa siis.
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotearvioita on tulossa varmasti jatkossakin tiuhaan tahtiin :) Vuoden parhaista kosmetiikkatuotteista kirjoitan myös ensi vuoden puolella. Kiitos postausehdotuksistasi ja arpaonnea! ;)

      Poista
  6. Ihana! Tuotearviot ovat myös minun mieleeni. On kiva tietää tuotteesta käyttökokemuksia jo ennakkoon, eikä ostaa "sikaa säkissä" :)
    Mukana kolmella arvalla. Luen bloggerin kautta ja jaoin fb:ssä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jaoit arvonnan facebookissa, kiitos sinulle! Tuotearvioita tykkään itsekin kirjoitella eniten, joten niitä on varmasti luvassa jatkossakin :) Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Bloglovinin kautta enimmäkseen tulee luettua. Kahdella arvalal mukana.
    Sivellinpostaus olisi kiva. Musta on kiva nähdä mitä eri siveltimiä bloggaajilla on miltäkin merkiltä :)

    nsandbe1(at)welho.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä koota jossain vaiheessa siveltimet yhteen ;) Kiitos postausehdotuksestasi, Nina! Arpaonnea!

      Poista
  8. Ihana arvonta, itsehän suorastaan rakastan JI:n tuotteita. Varsinkin noi pakkaukset jaksaa ihastuttaa. Kahdella arvalla mukana.

    Mä haluaisin postauksen sun ihonhoitosuosikeista, joita käytät juuri NYT.

    hakusanarakkaus[at]gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen selkeästi uppoamassa syvemmälle Jane Iredalen maailmaan... ;) Postausidea vastaanotettu ja toteutukseen menee! Kiitos Jonna - ja arpaonnea! :)

      Poista
  9. Seuraan bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukana.

    Tykkään lukea kosmetiikka-arvosteluja, ja niitähän blogissa onkin :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin jakaa ja saada tuotevinkkejä, joten tuotearvostelut eivät katoa minnekään, se on varma! :) Kiva, että seurailet blogiani ja onnea arvontaan!

      Poista
  10. Ois kiva jos voisit tehdä sellasen rentouttamisrutiini iholle -postauksen.
    Luen julkisesti bloggerin kautta, eli kaksi arpaa.
    nenniuu@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideasta, Nelli! Pistetään toteutukseen jotain tuon tyyppistä, mitä sitten keksinkin :) Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Seuraan blogiasi bloggerin kautta. Eniten olen pitänyt tuotearvioista, erityisesti luonnonkosmetiikan, niitä ei koskaan voisi olla liikaa :)
    supernatural-93 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa sopivasti, sillä juuri tuotearviot ja luonnonkosmetiikka ovat suosikkiaiheitani ;) Ei siis tarvitse pelätä, että kumpikaan katoaa blogista :) Onnea arvontaan, Lusa!

      Poista
  12. kahdella arvalla mukana,seuraan bloggerin kautta.
    tykkään lukea tuote arvosteluja,niistä saa hyviä vinkkejä.taas putkahti uusi tuotemerkki
    en ole kuulluut ennemmin näistä.
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tutustumaan Jane Iredaleen. On mielenkiintoinen sarja! Aivan jotain muuta, mitä mielikuviltani odotin :) Kiva, että seurailet blogiani ja onnea arvontaan!

      Poista
  13. Bloggerin kautta seuraan ja kahdella mukaan. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Heippa! Tykkäsin erityisen paljon siitä deodoranttipostauksesta, jossa vertailit kolmea dödöä samassa postauksessa. Sitä voisi soveltaa muihinkin tuotteisiin, että olisi yhdessä postauksessa montaa eri merkkiä. Ja mulle kaksi arpaa kiitos, Bloggerin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Mirtsu! :) Itse asiassa vertailupostauksia on ollut blogissa jonkin verran, esim. viime keväänä esittelin voidemaisia poskipunauutuuksia samassa jutussa (postaus täällä), samoin puhdistusvaahdoista kirjoittelin vasta ja sitten oli se juttu aurinkopuutereistakin. Kasvovesiä olen myös vertaillut ja tuoksupostauksissa on yleensä esittelyssä useampi uutuus samassa :) Joskus olen tainnut tehdä myös silmämeikinpoistoaineista vertailua, samoin BB-voiteista. Siitä on tosin jo aikaa. Mutta vertailupostauksia on siis tuloillaan, ihan lähipäivinä jo :) Täytyisi varmaan laittaa ne oman tunnisteen alle, niin ne olisi helpompi löytää. Arpaonnea ja kiitos postausideasta! ;)

      Poista
  15. ...ja jäipä sähköposti laittamatta, eli ilovegreencosmetics ät gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta seuraan. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kivassa arvonnassa mukana kahdella arvalla; seuraan blogiasi blogilistan kautta. Blogisi kautta olen saanut monia hyviä vinkkejä :)
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  18. Tulen arvalla mukaan. Minäkin tykkään vertailupstauksista eli liityn edellisen kirjoittajan toiveeseen. Myös luonnonkosmetiikka for dummies olisi ainakin minulle tarpeen..
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertailupostauksia tuloillaan lisää lähipäivinä ja muutamia blogista jo löytyykin :) Luonnonkosmetiikasta kirjoittelen myös säännöllisesti, mutta voisihan sitä ajatella myös jotain tuon tyyppistä juttua, mitä ehdotit. Tosin en minäkään "luonnonkosmetiikkaguru" ole, vaikka kauneusalalla olenkin. Mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi! :) Kiitos ideasta ja arpaonnea!

      Poista
  19. Bloggerin kautta seuraillut blogiasi, joten parilla arvalla mukana. Pidän tuoteuutuuksien esittelyistä, arvioista ja arvonnatkin ovat kivoja :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Marika! Näistä blogini onneksi koostuukin, arvontoja unohtamatta ;) Arpaonnea sinullekin!

      Poista
  20. Joku kuukauden suosikkituotteet- tyylinen juttu voisi olla kiva :)
    saya
    sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. Itse tykkään kovasti näistä "panosta vs. pihistä" tuotevertailuista, joissa esitellään jokin huippuhyvä (selektiivinen) tuote, ja etsitään sille edullista korvaajaa.
    Seuraan Bloggerin kautta eli kaksi arpaa.
    krista.eerika@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypäs kehitellä jokin "panosta vs. pihistä" -postaus jossain vaiheessa! :) Kiitos vinkistä ja onnea arvontaan! Kiva kun seuraat blogiani.

      Poista
  22. Osallistun yhdellä arvalla, seuraan blogiasi ihan vaan pitämällä osoitetta suosikit-palkissa :) Olen aika uusi lukija. Lukisin mielelläni juttuja Suomessa vähän tuntemattomammista kosmetiikkamerkeistä, jotka kuitenkin ovat muualla suosittuja, kun välillä tuntuu että blogit pyörittävät samoja tuotteita. Myös sellainen "aiempien vuosien meikkimokat" -juttu kiinnostelee, ehkä sen takia että omat teiniajan meikkailut naurattavat vieläkin... miimaeia(ä-t)gmail.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos postausideoista, Miimu! :) Kiva, että seurailet blogiani. Onnea arvontaan! :)

      Poista
  23. Mieluusti lukisin juttua luonnollisista hiustenhoito- ja muotoilutuotteista!

    -Papayana

    marmma@utu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa ensi vuoden puolella! ;) Kiitos vinkistä ja arpaonnea!

      Poista
  24. Mukana kahdella arvalla, lukija Bloggerin kautta.
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  25. Uutuuksien esittelyt ovat mukavia.
    Kaksi arpaa.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on onneksi tulossa jatkossakin säännöllisesti :) Onnea arvontaan!

      Poista
  26. Pidän erityisesti tuote-esittelyistä, luonnonkosmetiikka on lähellä sydäntäni. Luen blogia säännöllisesti ja olen yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Mari.ke@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi, Mari! Kiva, että seuraat blogiani. Luonnonkosmetiikka ei varmasti katoa blogista minnekään ;) Onnea arvontaan! :)

      Poista
  27. JI tuotteet ovat ihania, olen alun nihkeyden jälkeen suorastaan ihastunut siihen kiinteään mineraalipohjaan! Mä tykkään eniten lukea tuotearvosteluita mutta myös ihonhoitorutiinit jne. kiinnostavat ja tottakai kaikenlaiset "kauneusniksit" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei vielä ole JI:n mineraalipohjasta mitään kokemusta, mutta jossain vaiheessa kokeilen varmasti sitäkin :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  28. Niin ja se sähköposti, salkanposti@gmail.com.

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukaan, tuoteuutuudet kiinnostaa aina =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoteuutuuksia esittelen jatkossakin :) Kiitos kommentista ja onnea arvontaan!

      Poista
  30. Hyvää halvalla -postaukset on säästäväiselle niitä parhaita. Olen mukana yhdellä hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää halvalla -postauksia tulee varmasti lisää :) Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  31. Apua rohtuneisiin huuliin :)

    Kahdella arvalla mukana.

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulirasva-addikti ei luovu huulirasvoista, joten niitä vilisee blogissa varmasti jatkossakin ;) Yritän myös perehtyä muihin huulienhoitotuotteisiin. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  32. Niin on ihana voitto, että jaan ilomielin omassa blogissa.. <3 Ja luen bloggerin. Eli kaikilla mahdollisilla arvoilla mukana. :) Täällä on kivaa tuotteiden monipuolinen esittely ja myös valikoiman erilaisuus ja kauniit kuvat. <3

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Uutuudet ja ulkomailla hypetystä saaneet tuotteet kiinnostaa.
    Tiian blogin kautta löysin blogiin ja liityin lukijaksi bloggerin kautta eli 2 arpaa

    pikkunen78 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiini! :) Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  34. Uusi lukija ilmoittautuu mukaan arvontaan kahdella arvalla :) Herkän ihon tuotteet kiinnostavat ongelmaihoista. Luen bloggerin kautta.
    kmhagelin@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Esittelen ensi viikolla yhden herkän ihon tuotteen. Yritän jatkossa kirjoitella niistä enemmänkin. Herkälle iholle sopivat tuotteet löytää blogini "herkkä iho" -tunnisteen alta. Kiitos juttuvinkistä ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  35. 2 arpaa!
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Olen blogiin muutaman kerran aiemminkin törmännyt ja satunnaisia juttuja lukenut. Aihepiireistä kiinnostavat etenkin luonnonkosmetiikka sekä herkän ihon hoito ja tuotearvostelujahan ei koskaan voi olla liikaa :) Luen blogia bloggerin kautta, joten olen kahdella arvalla mukana, mahtava arvontapalkinto!
    missmxblog@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Luonnonkosmetiikkaa vilisee taatusti blogissa jatkossakin, ja tuotearvostelut eivät katoa minnekään ;) Herkän ihon hoitoon yritän perehtyä enemmän. Kiitos kommentistasi ja arpaonnea! :)

      Poista
  37. Olen uusi lukija, tänään ensimmäistä kertaa eksyin blogiin. Ei jää lukeminen yhteen kertaan :)
    Haluaisin kuulla meikeistä, joita olet kokeillut uonnonkosmetiikkamerkeiltä.

    minnalai4 (ät) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkosmetiikan meikeistä on jo joitain juttuja ollutkin ja lisää on tulossa! :) Olen myös kokoamassa postausta suosikeistani. Kiva, että seurailet blogiani! Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! :)

      Poista
  38. Toivon rehellisiä mielipiteitä kosmetiikasta, jotta löydän niistä helmiä omaan käyttöön.
    mari.pajunen(at)rejlers.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kirjoitan aina rehellisesti, enkä milloinkaan kehu tuotetta turhaan, jos se ei ole kehuja ansainnut :) Toivon, että löydät helmiä blogistani. Niitä kun on aina ihana löytää! ;) Onnea arvontaan!

      Poista
  39. Kahdella mukana ja luen bloggerin kautta.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Uusi lukija moi! Itseäni kiinnostaisi juttu markettikosmetiikasta tai muuten edullisista tuotteista, esim. 10 suosikkiasi tmv.

    Seuraan Blogilistan kautta eli kaksi arpaa. :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja tervetuloa mukaan! Kiitos hyvästä juttuvinkistä :) Pistän ehdottomasti toteutukseen. Markettikosmetiikasta on muutenkin tulossa juttua ensi vuoden puolella. Onnea arvontaan! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!