maanantai 10. marraskuuta 2014

Hyaluronihappoa ja merellistä raikkautta - Uutuuskasvovedet esittelyssä


Niin kauan kuin muistan, kasvovesi on ollut osa ihonhoitorutiinejani. Koskaan en ole päästänyt siitä irti, enkä suostuisi luopumaan sen käytöstä mistään hinnasta. Kasvoveden hylkääminen tuntuisi samalta kuin peseytyisin ilman suihkugeeliä. Vesi puhdistaa, mutta se ei puhdista tarpeeksi. Ilman suihkugeeliä olo olisi puoliksi puhdas ja viimeistelty raikkaus jäisi uupumaan iholta. Samoin on kasvoveden suhteen. Kasvoveden käytöllä välttää monet turhat epäpuhtaudet iholla, eikä pullo toimi ainoastaan ihonpuhdistuksen viimeistelijänä, sillä se parantaa myös ihon kosteustasapainoa, auttaa hoitotuotteita imeytymään ihoon paremmin ja mikä tärkeintä; tasapainottaa ihon pH-arvon takaisin normaaliksi.


Koska kasvoveden käyttö on ihonhoidon oleellisimpia asioita, jaksan levittää ilosanomaa sen käytöstä loputtomiin. Olen aina yhtä iloinen, kun joku asiakkaistani tulee kasvoveden käytön aloittamisen jälkeen kertomaan, mitä ihmeitä pullo on tehnyt hänen iholleen. Moni kertoo huomanneensa ensimmäisenä ihon kunnon paranemisen sekä ihohuokostensa pienentyneen. Rasvoittuvasta ihosta kärsivät ovat kertoneet ihon talintuotannon tasapainottuneen. Keskusteluissa vilahtavat usein sanat "kirkas", "puhdas" ja "heleä". Nämä tavoitteet saavuttaa nopeammin kasvoveden kanssa, se on varma.

Viime kuukausina olen testannut kahta upeaa uutuutta, jotka ansaitsevat tulla esitellyksi ruusun terälehtien syleilyssä. Molemmat ovat varsinaisia tehopakkauksia, mutta erityisesti toinen näistä on sulattanut sydämeni ja kaunistanut ihoani niin näkyvästi, että se on ansainnut purkkiarmeijastani vakituisen paikan. 

Hyaluronic Performance Lotion -kasvovesi on Matiksen lääkinnällinen kasvovesi, joka valmistaa ihon päivittäiselle ihonhoidolle ja poistaa väsymyksen merkkejä. Kasvovesi sisältää hyaluronihappoa sekä M2R+ -aktiiviainetta, joka rentouttaa ja silottaa ihoa. Hyaluronihappo on ultrakosteuttava molekyyli, joka toimii kuin sieni: se imee itseensä moninkertaisen määrän kosteutta omaan painoonsa nähden, ja siksi ikäänkuin "pullistumalla" täyttää juonteet ja rypyt. Hyaluronihappoa käytetään ihonhoitotuotteissa sen syväkosteuttavan ja silottavan vaikutuksen vuoksi. Lisäksi sitä hyödynnetään kauneusklinikoilla täyteaineruiskeissa. Hyaluronihappoa on jokaisen kehossa luonnostaan, mutta ajan myötä sen tuotanto ihossa hidastuu. Siksi sitä on syytä "tankata ihoon" (aivan kuten kollageeniakin), jos haluaa ihon pysyvän siloisena ja kimmoisana. Hyaluronihappoa sisältävät tuotteet auttavat elvyttämään ihon omaa hyaluronihappotuotantoa, joka alkaa heikentyä jo 20-vuotiaana.


Hyaluronic Performance Lotion tuoksuu miellyttävän sensuellilta, aivan kuten aikaisemmin testaamani linjan geelinaamiokinKasvovesi on koostumukseltaan ohuen geelimäistä ja tuntuu iholla ylelliseltä. Kostea pumpuli liukuu kasvoilla mukavasti jättäen ihon sileäksi ja kosteutetuksi. Havaitsen pientä juonteiden hälventymistä, kun geelimäinen kasvovesi asettuu kasvojeni hentoisiin juonteisiin. Hyaluronic Performance Lotion on ehkä ylellisimpiä kasvovesiä, joita olen koskaan kokeillut. Tuntu iholla on aivan toista luokkaa, mitä tavallisesti käyttämissäni kasvovesissä. Normaalisti kulutan kasvovesipullon kuukaudessa, mutta tätä en halua länträtä iholle liikaa, jotta pullo kestäisi mahdollisimman pitkään. Siksi olen tyytynyt käyttämään tätä vain aamuisin, ja iltaisin turvautunut toiseen kasvovesipulloon. 

Hyaluronic Performance Lotion -kasvovesi on saatavilla 200ml koossa 44 euron suositushintaan. Matis-tuotteisiin voi tutustua kauneushoitoloissa ympäri Suomen sekä Lappeenrannan Grande Orchidée-luksustavaratalossa. Tuotetta pääsee tarkastelemaan myös Spashopissa täällä. Lähimmän jälleenmyyjäsi voit tarkistaa täältä.

Toinen hiljattain testaamani uutuustuote on Phytomerin Oligomarine-kasvovesi. Tätä sinistä kasvovesipulloa kuvaillaan merellisen bioteknologian helmeksi, eikä suotta: sen virkistävä merellinen tuoksu tuo jokaiseen aamuun herättelevää raikkautta ja iltaan pientä piristystä. Kasvovesi antaa iholle mattapintaisen viimeistelyn ja tekee ihosta tasapainoisen ja puhtaan. Kolmitehoinen puhdistava vaikutus imee ylimääräistä talia, vähentää ihon kiiltämistä ja ylläpitää ihon kosteuspitoisuutta. Oligomarine -kasvovesi muodostaa ihon pinnalle huomaamattoman kalvon, joka imee iholta talia mikrosienen tavoin. Ihon kiiltoa vähentävän vaikutuksen luvataan jatkuvan jopa kahdeksan tunnin ajan. Lisäksi kasvovesi ylläpitää ihon kosteutuspitoisuutta viiden tunnin ajan. Kasvovesi sisältää puhdistavaa ja virkistävää taikapähkinää sekä B3-vitamiinia, jolla on tunnetusti ihoa hoitava vaikutus. 


Kuukauden käytön jälkeen Phytomer lupaa ihohuokosten supistuvan jopa 92%. Voin allekirjoittaa tämänkin kohdan, sillä pienet ihohuokoseni ovat pienentyneet entisestään. Kasvovesi on suunnattu erityisesti normaalille ja sekaiholle, jota en tosin tajunnut vasta kun kuukauden käytön jälkeen, kun aloin oikeasti pohtia, miten tämä pullo voi olla niin täydellinen normaali-sekaiholleni. Tämä antaa iholleni juuri sitä, mitä se kaipaa: sopivassa suhteessa kosteutta ja mattapintaa. Rakastan Oligomarinen antamaa raikkauden tunnetta ja sitä pehmeää ja kirkasta pintaa, jonka se iholle jättää. T-alueen kiilto on pysynyt paremmin kurissa ja ihonvärini on selkeästi tasaisempi. Tämä purkki on oikeasti kasvovesien aatelistoa! Ei epäilystäkään, etteikö Oligomarine jäisi pysyvään käyttöön. Tykkään, tykkään, tykkään!


Oligomarine -kasvovesi on saatavilla 250ml riittoisassa koossa 29 euron suositushintaan. Phytomer-tuotteisiin voit tutustua esimerkiksi Sokoksella, Emotion-myymälöissä ja kauneushoitoloissa kautta maan. Lähimmän Phytomer -jälleenmyyjäsi löydät täältä.

Kuinka moni teistä käyttää kasvovettä? Voisitko kuvitella olevasi ilman? 

Psssst! Glamglow'n Thirstymud -kasvonaamion arvonnassa onni suosi nimimerkkiä Tiia K! Arvonta suoritettiin random.org -sivuston avulla, ja voittajaan on oltu yhteydessä sähköpostitse. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Tässäkin kuussa on luvassa jotain mukavaa, joten olkaahan kuulolla! :)



*Tuotteet saatu blogia varten testiin.
Share:

6 kommenttia

  1. Mulla on Matikselta herkän ihon kasvovesi ja tykkään siitä kovasti. En todellakaan voisi elää ilman kasvovettä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen testannut Matikselta myös energisoivan Vitality -linjan kasvovettä, josta kirjoittelin kesällä (postaus täällä). Pidin siitäkin kovasti, mutta Hyaluronic -kasvovesi on kyllä luksusta. Phytomerin Oligomarine tosin päihittää molemmat! Se on aivan huippu.

      Poista
  2. Tunnustaudun tunnolliseksi kasvoveden käyttäjäksi, oma luottotuote on niinkin spesiaali kuin LactoLinen kasvovesi, joka on INCIltään yllättävän hyvä. :) Pitäisi kyllä ottaa asiaksi kokeilla taas välillä jotain muutakin...

    (Niin ja nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida, oli kiva törmätä silloin Norrisin illassa! :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! Kiva kun tulit jättämään jäljen itsestäsi! Oli tosiaankin kiva tavata Norrisin illassa :)

      Mietin aluksi, että mikä LactoLine, mutta kun googlasin merkin, muistin, että olenhan mä noita tuotteita nähnyt. Ainakin merkin pesunesteitä :) En kyllä tiennyt, että LactoLinelta löytyy kasvovesikin. Jos vaihtelua kaipaat, tuo Phytomerin Oligomarine on aivan ihana. Tykästyin niin, että harkitsen kruunaavani sen vuoden parhaaksi kasvovedeksi! ;)

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoisilta tuotteilta. <3 Ja aina ihmettelen mistä kukkia riittääkin näihin ihaniin kuviin. Ihailee henkilö, jolla ei koskaan kotona kukkia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, kiva jos kuvat miellyttää! :) Jossain vaiheessa aloin ostamaan kukkia blogikuvia varten ja huomasin samalla, että kimput piristävät vähän myös kodin sisustusta ;) Välillä mietin uppoaako kukkiin "turhaa rahaa", mutta toisaalta esim. tupakanpolttajilla kuluu varmaan enemmän rahaa viikossa tupakkaan :D (Itsehän en polta.) Enkä sentään ihan joka päivä niitä kukkia kotiin raahaa ;) Kiva jos ne vähän piristävät blogikuviakin!

      Poista

Keskustelu tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig