Mainitsin jo nettishoppailu-postaukseni yhteydessä visiitistäni kosmetiikkataivaaseen, kun seikkailin toissa viikolla I Love Me -messujen Kauneus- ja Luonnollisesti -osastoilla melkein kokonaisen päivän. Messubudjettini oli poikkeuksellisen salliva, sillä olin pidättäytynyt tekemästä heräteostoksia tai juuri muitakaan kosmetiikkahankintoja ennen messuja. Muutaman viikon ostolakkoni näkyi messuilla, sillä tein aikamoisen kasan ihania löytöjä harmaita syyspäiviä piristämään. Mukaan tarttui myös muutama tuote blogia varten testiin, joista yhdellä päätin heti ilahduttaa miestäni. Suihkugeelit ja deot hupenevat hänellä hetkessä, joten kiikutin hänelle Laveran pisteeltä saamani lakritsintuoksuisen Born to Bion suihkugeelin. NHS Oy tuo siis maahan myös ranskalaista Born to Bioa, jonka valikoimista löytyy hurmaavan suihkugeelikatraan lisäksi myös esimerkiksi deodorantteja ja ihoöljyjä.


Ihastuin suihkugeelin tuoksuun jo messuilla tarttuessani pulloon ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kommenttini lakupullosta taisi olla "oi, voiko tätä käyttää myös naiset?". Voi, ja kuulemma moni Suomessa käyttääkin. Maahantuoja jopa mainitsi, että Ranskassa kummastellaan miten tätä myydäänkin Suomessa niin paljon. Itse en kyllä yhtään ihmettele miksi tämä uppoaa salmiakkikansaan: tuoksu sopivasti makea ja koukuttavan lakritsinen. Voisin tuoksutella tätä ikuisuuden! Meillä onkin kotona käynnissä kisailu: kumpi käyttää pullon ensimmäisenä loppuun, minä vaiko mieheni?


Toistaiseksi taidan olla selkeästi johdossa. Noloa, tiedän! Onhan se "hyvin huomaavaista" käyttää toiselle tuomaa messutuliaista. Toisaalta, onhan hänkin joskus suhteemme alkuaikoina työntänyt sormiaan kallisarvoisiin purkkeihini etsiessään jotain kosteusvoidetta kasvoilleen. Tosin niihin aikoihin hän ei varmaankaan vielä aavistanut miten tärkeässä asemassa rakkaat purnukkani ovat minulle. Vaikka kyllähän kosmetiikkariippuvuuteni selviää aika nopeasti, jos availee kaappejani...  


Born to Bion lakusuihkugeelin tuoksu on 100% luonnollinen. Suihkugeeli sisältää luomulaatuista pihdankukkavettä sekä kasvisokeritensidejä, jotka puhdistavat ihon hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Suihkugeeli on geelimäistä ja väritöntä, vaikka lakritsilta tuoksuukin. Suihkussa peseytyessä geeli tuoksuu kivasti, mutta suihkun jälkeen tuoksu ei juurikaan jää iholle leijailemaan. Tuoksu ei siis ole minua narauttanut "lainailuistani", vaan pullon nopea keventyminen. Taidan olla miehelleni velkaa uuden pullon ja toisen tulen tarvitsemaan itselleni. Eipähän tarvitse sitten turhaan säästellä käytössä ja potea huonoa omaatuntoa toisen pulloon kajoamisesta. Ja voisihan tässä olla lahjaideaa myös jouluksi kaikille salmiakin ystäville.


Born to Bion Lakritsi Suihkugeelillä on hintaa 8,50 euroa. Pullo on riittoisa 300ml. Sarjalla on Ecocert- ja Cosmebio -merkit, jotka takaavat, etteivät tuotteet sisällä silikoneja, mineraaliöljyjä, keinotekoisia väriaineita, synteettisiä tuoksuja, parabeeneja tai mitään eläinperäisiä raaka-aineita. Tuotteet on myös pakattu kierrätettäviin pulloihin. Born to Bion lakusuihkugeelin löytää tällä hetkellä erikoishintaan Hyvinvoinnin Tavaratalosta, jossa se on tarjouksessa vain 6,80 euroa. Born to Bio -tuotteet ovat saatavilla maahantuojan verkkokaupan lisäksi myös esimerkiksi Biodellystä ja Cosmeryasta.

PSSSST! Maahantuojan verkkokaupassa on nyt hurja Halloween-ale, jossa tarjolla on muun muassa Laveran valikoimasta poistuvia meikkejä vaivaisella 3,50 eurolla! Myös Born to Bio-suihkugeelejä on saatavilla alennushintaan. Halloween-aleen pääset tästä.

Kuka kiinnostui lakusuihkugeelistä? Onko Born to Bio teille jo tuttu?




*Suihkugeeli saatu testiin blogia varten.

8 kommenttia:

  1. Nätit kuvat ja nams, hyvän kuuloinen tuote. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Koostumukseltaan suosin yleensä kermaisempia ja voidemaisempia suihkugeelejä, mutta vaikka tämä onkin geelimäinen tuote, tuoksu vetää kummasti puoleensa ja huomaan tarttuvani tähän kerta toisensa jälkeen ;) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Oo, lakritsia! Jännä tuo pakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en koskaan nuorempana tykännyt lakusta, mutta viime vuosina oon huomannut tykästyneeni siihen. Tämä tuoksuu kyllä niin kivan erilaiselta perinteisiin suihkugeeleihin verrattuna :) Vaihtelu virkistää!

      Poista
  3. Mulla ei oo koskaan lakritsi kolahtanut,mutta aika jännää että Suomen myydyin :D ! mutta selvä juttuhan se on, kun kirjoititkin että lakritsikansaa olemme. Mun miekkosella on inkiväärisuihkugeeli Born to Biolta, sekin on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekaan ei aikaisemmin lakritsi kolahtanut. En ikinä tykännyt lakritsijäätelöstä enkä lakritsista muutenkaan. Mutta viime vuosina on jotenkin mieli muuttunut :D Siitä en tiedä onko tämä Suomessa Born to Bion suihkugeeleistä myydyin, mutta tuotteen menekki on kuulemma Suomessa aikamoinen muihin maihin verrattuna. Ei taida laku iskeä muualla maailmassa samalla lailla kuin Suomessa :D Ainakaan suihkugeelinä! Täytyy joskus kokeilla tuota inkivääriäkin :)

      Poista
  4. Rakastan näitä suihkugeelejä ja onneksi näitä saa ihan lähi S-marketistakin nykyisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako?! En tiennytkään. Nyt saattaa sujahtaa ruokaostostenkin sekaan jotain extraa :D

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!