Minut ja luonnonkosmetiikka nähdään yhdessä varsin usein, joten mitäpä sitä kieltämään: me olemme yhdessä. Olen kohta reilun vuoden suosinut ihonhoitorutiineissani luonnollisia tuotteita, mikä näkyy ja tuntuu ihollani selkeästi. Jos hetkittäisiä hormonimyrskyjä ei lasketa, ihoni on voinut viimeisen vuoden paremmin kuin koskaan. Tiedän, että pelkät purnukat eivät riitä taikomaan ihoa kauniiksi ja elinvoimaiseksi, mutta niidenkin osuus ihon hyvinvoinnissa on merkittävä. Purkkien sisällöllä on väliä.


Ihon suojaamisen ja kosteuttamisen lisäksi päivittäinen ihonpuhdistus on äärimmäisen tärkeää. Voiteiden hoitotehoista ei ole paljoakaan apua, jos ihon puhdistamiseen käyttää pelkkää vettä ja kosteusvoiteen sivelee likaisille kasvoille. Vesi ei valitettavasti riitä puhdistamaan kaikkea päivän aikana iholle kertynyttä pölyä, saastetta ja likaa, saati sitten meikkiä. Jos ihon puhdistamiseen käyttää pelkästään vettä (ja saippuaa), ihosta tulee helposti pintakuiva, harmaan värinen ja jopa elottoman näköinen. Omalle iholle sopivat puhdistustuotteet ovat siis ehdottomasti niitä ihonhoidon kulmakiviä, joita iho tarvitsee voidakseen hyvin ja pysyäkseen elinvoimaisena.


Viime kuussa piipahdin Naturellementin ystävämyynnissä katsastamassa päivän tarjoukset Terre d'Ocilta ja Aloréelta. Samaisena päivänä sain yhden uuden ystävän, jonka nimi on Florame. Tämä ranskalainen luonnonkosmetiikkasarja on vasta saanut hyllypaikkansa maahantuojan tiloista ja etsii uusia luonnonkosmetiikan ystäviä, joiden iholle voisi tehdä hyvää. Minä päätin ensimmäisten joukossa antaa Floramelle mahdollisuuden.

Ihonpuhdistuksen tärkeyden kuuluttajana valinta ei ollut vaikea: kallistuin puhdistusöljyn ja kasvoveden puoleen. Ihon puhdistamisesta kun ei auta laistaa vaikka olisi kuinka väsynyt, jos haluaa ihon välttyvän ylimääräisiltä epäpuhtauksilta ja tukkeumilta. Myönnän, että joskus sairaana ollessani tai ystävien kanssa vietetyn ravintolaillan jälkeen yövoide on saattanut jäädä väliin, mutta ihoni puhdistan kuitenkin aina. En koskaan nuku meikit kasvoillani. Pelkkä ajatuskin tuntuu epämiellyttävältä. 


Monilla on sellainen käsitys, että puhdistusöljyt sopivat lähinnä kuivalle ihotyypille. Olen itsekin karttanut öljymäisten puhdistustuotteiden käyttöä sekaihollani, sillä tähän saakka testaamani puhdistusöljyt ovat olleet koostumukseltaan niin paksun öljymäisiä, että kasvoille on jäänyt ihonpuhdistuksen jälkeen nihkeä pinta. Iltaisin sillä ei olisi niin suurta merkitystä, mutta aamulla en halua levittää meikkivoidetta nihkeän tuntuiselle iholle, sillä t-alueeni alkaa muutenkin kiillellä päivän mittaan. Floramen Face Cleansing Oilin kanssa tätä ongelmaa ei onneksi ole. Face Cleansing Oil eroaa useimmista puhdistusöljyistä sillä, että se on koostumukseltaan hyvinkin kevyttä eikä tunnu lainkaan niin öljymäiseltä kuin perinteiset puhdistusöljyt. Siksi se sopii kuivan ja normaalin ihotyypin lisäksi myös rasvaiselle ja sekaiholle. Se lupaa poistaa iholta epäpuhtaudet ja meikin kuivattamatta ihoa. Öljy myös virkistää ihoa ja supistaa ihohuokosia sisältämänsä rosmariinin ansionsa. Iho jää puhtaaksi ja hehkuvaksi.

Väritön öljy tuoksuu iholla raikkaan kukkaiselta ja hieman sitruksiselta. Inci-listalla koreilee toisena heti glyseriinin jälkeen Aloe Barbadensis Leaf Juice. Puhdistusöljy sisältää paljon luomu kukkaisvesiä sekä muun muassa ihoa rauhoittavaa kamomillaa, joka hoitaa myös herkkää ihoa. Pidän siitä, että Floramen puhdistusöljy jättää ihon kirkkaaksi ja raikkaaksi. Olen poistanut öljyllä myös silmämeikit, vaikka silmänympärysaluetta suositellaan tämän öljyn kanssa välttämään. Silmänympärysalueeni ei ole kuitenkaan ärsyyntynyt millään lailla, ja öljy irrottaa vahvemmankin silmämeikin lähes kokonaan. Ehdottomasti testaamisen arvoinen puhdistusöljy, varsinkin rasvaiselle ja sekaihoisille, jotka välttelevät liian tymäkkää puhdistustuotetta. 200ml Face Cleansing Oil  kustantaa 27,90 euroa. Tuote on juuri ilmestynyt maahantuojan verkkokauppaan.


Mikään puhdistustuote ei ole niin tehokas, etteikö se jättäisi iholle pieniä meikinrippeitä ja puhdistusaineen jäämiä, vaikka niitä ei silmin useinkaan iholta erota. Tässä vaiheessa kasvovesi astuu kuvioihin ja hoitaa homman loppuun saakka: se viimeistelee ihonpuhdistuksen ja poistaa iholta kaikki loput liat ja meikit. Iho jää puhtaaksi ja hoitovoide pääsee tekemään tehtävänsä ilman että ihohuokoset tukkeutuvat iholle jääneestä liasta. Kasvovesi myös tasapainottaa ihon pH:n ja säästää ihon kaikelta siltä työltä, jonka iho tekee vesipesun jälkeen omatoimisesti tasapainottaakseen pH:n takaisin normaaliksi. Kasvovesi ei siis missään nimessä ole turha. On kuitenkin tärkeää löytää itselleen sellainen kasvovesi, joka oikeasti soveltuu omalle iholle eikä kiristä tai ärsytä ihoa. Jos kasvovesi ei tunnu omalla iholla miellyttävältä, pullo kannattaa heivata suosiolla ja kokeilla jotain toista, sopivampaa kasvovesi-vaihtoehtoa. Joskus omalle iholle sopivan tuotteen löytäminen voi viedä aikaa, mutta iho kiittää varmasti, kun se oikea pullo ottaa vihdoin ohjat käsiinsä.

Floramen Face Tonic Lotion sisältää Face Cleansing Oilin tapaan luomu kukkaisvesiä ja kamomillaa. Aloe Vera on inci-listassa ensimmäisenä, vesi toisena. Sen jälkeen seuraa pitkä lista erilaisia kukkaisvesiä. Floramen kasvovesi virkistää ja kosteuttaa ihoa, mutta ei jätä iholle vesimäistä pintaa. Tuoksu on hentoisen kukkainen. Herkimmällekin iholle sopivalla 200ml Floramen Face Tonic Lotioniolla on hintaa 22,50 euroa. Tuotteeseen voi tutustua Naturellementin verkkokaupassa täällä.


Tämä kaksikko on todistanut pystyvänsä pitämään huolta ihostani. Varsinkin puhdistusöljy on saanut ihoni ihastumaan. Vasta alkanut ystävyyteni Floramen kanssa tulee siis taatusti jatkumaan lämpimissä merkeissä. 

Onko joku jo kuullut Floramesta? Millaisilla tuotteilla te puhdistatte ihonne?






*Puhdistusöljy saatu blogitestiin.

6 kommenttia:

  1. Itselleni uusi sarja, toki nimen olen kuullut. Florame vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä aion tämän kaksikon myötä tutustua sarjaan paremmin :) Varsinkin kun tiedän, että Naturellement valitsee sarjansa hyvin tarkkaan ja ainoastaan maailmalla palkittuja luonnonkosmetiikkasarjoja. Floramen seerumia ja naamiota aion ainakin kokeilla :)

      Poista
  2. Kuulostavatpa hyviltä nämä. Minulla useimmin käytössä perinteinen systeemi puhdistusmaito & kasvovesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käytän yleensä puhdistusmaitoja. Viime kuukausina olen kuitenkin löytänyt toimivia puhdistusvaahtojakin, jotka eivät lainkaan kuivata ihoa. Ja nyt tosiaan tämä hyvä puhdistusöljy-löytö, johon tykästyin :)

      Poista
  3. Florame on maailmalla tunnettu brändi, joka on jo yli 25 vuotta vanha. Olen käyttänyt Floramen luomu-eteerisiä öljyjä yli 10 vuotta ja ne ovat aivan omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täydentävästä tiedosta! Floramen öljyjä täytyy ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!