Kosmetiikkamaailman heikkouksiini kuuluvat ehdottomasti seerumit. Kun pari vuotta sitten kokeilin seerumia ensi kertaa, se oli menoa jo ensimmäisen purkin jälkeen. Siitä hetkestä aloin haalia eri merkkien seerumeita varastoon ja vaihdoin uuteen ehdokkaaseen aina edellisen pullon loputtua. Rakastuin seerumien keveyteen ja tehokkuuteen, enkä voisi kuvitella, että riistäisin iholtani kyseisen ilon. Ilman seerumia ihonhoitorutiinini tuntuisi kovin vajavaiselta. Seerumin puuttuminen olisi minulle sama asia kuin se, että hylkäisin kasvoveden enkä kuorisi ihoani koskaan. Pelkkä ajatuskin tuntuu jo puistattavalta.


Mikä seerumeissa sitten koukuttaa sen lisäksi, että niillä saa iholle nopeiten tuloksia? Kun käytän seerumia, koen antavani iholle tehokkaampaa hoitoa joka päivä. Tuhkimotipat, kuningatarseerumi, tehotiiviste - seerumi ei ole turhaan saanut lempinimiään. Se on kaikkea muuta kuin turha lisä ihonhoitorutiineihin, sillä seerumit ovat tiivisteitä ja sisältävät oikeasti enemmän aktiivisia aineosia kuin vaikkapa kasvovoiteet. Seerumi imeytyy ihon syvimpiin kerroksiin ja tehostaa samalla myös päivä- ja yövoiteiden vaikutusta. Voiteen ja seerumin ei tarvitse olla samalta sarjalta, vaikkakin osa seerumeista on kehitetty nimenomaan saman sarjan voiteen kanssa käytettäväksi. 

Seerumit eivät ole vain ikääntyneen ihon etuoikeus tai lisäapu, vaikka yllättävän moni tuntuu edelleen ajattelevan niin. Nykyään seerumitarjonta on valtaisa ja monipuolisesta joukosta löytyy eri-ikäisille ja erilaisiin tarpeisiin kehitettyjä tehotippoja: on ihoa kirkastavia, epäpuhtauksia vastaan toimivia ja ihoa rauhoittavia seerumeita. Ikääntyvälle iholle on tarjolla anti-age-kuningatarseerumeita, jotka hidastavat ihon ikääntymistä ja häivyttävät ryppyjä. Kuivuudesta tai pintakuivuudesta kärsivää ihoa voi puolestaan helliä syväkosteuttavilla seerumeilla, jotka tuovat tehokkaan lisäboostin ihon kosteuttamiseen. Varteenotettavia vaihtoehtoja on todellakin lukuisia jokaiselle ihotyypille ja ikäryhmälle. 


Jotta seerumista saisi parhaimman hyödyn irti, seerumiostoksilla kannattaa ihotyypin lisäksi huomioida myös ihon sen hetkiset tarpeet, jotka vaihtelevat eri vuodenaikoina. Ei myöskään kannata käyttää samaa seerumia loputtomiin, sillä seerumi tehoaa parhaiten nimenomaan kuuriluontoisessa käytössä. Edellisen seerumin loputtua voi kokeilla lempimerkin toista vaihtoehtoa tai jotain vastaavanlaista seerumia toiselta sarjalta. Jos haluaa käyttää samaa seerumia, kannattaa jossain välissä pitää pieni tauko, jotta seerumi tuntuu iholla taas tehokkaammalta. Seerumi levitään aina puhtaalle, kasvovedestä kostealle tai kuivalle iholle. Silmänympäryksille seerumia ei kannata käyttää, ellei sitä ole erikseen ohjeessa sanottu. Nopeimpia tuloksia saa, kun muistaa käyttää seerumia aamuin illoin. Päälle kannattaa levittää kosteusvoide. Seerumit toimivat loistavasti myös esimerkiksi BB-voiteiden kaverina. Tällöin erillistä kosteusvoidetta ei tarvita.

Japanilaisen V10Plus-sarjan tuotteita hypistelin ensi kertaa viime syksyn I Love Me -messuilla. Sen jälkeen olen tutustunut useampaan sarjan tuotteeseen ja suosikeikseni ovat kivunneet jo kulttimaineen saavuttanut Vesipohjainen Kuorintageeli sekä Keramidi Kasvojen Puhdistusgeelijoka on kieltämättä yksi virkistävimmistä ja raikkaimmista puhdistusgeeleistä, jota olen koskaan kokeillut. Harmaimpina aamuna tuubia on ollut jopa ikävä! Sarjan Okinawa Kosteusnaamio on myös ollut säännöllisessä käytössäni (postauksen löydät täältä). Seerumeista olen ainoastaan testannut Pycnogenolia, joka ei tehnyt hurjia ihmeitä iholleni. Hiljattain testissä ollut A-vitamiini Seerumi on kuitenkin onnistunut vakuuttamaan minut sataprosenttisesti.


Maahantuojalta blogia varten testiin saamani A-vitamiini Seerumi on yksi V10Plus-sarjan kymmenestä seerumista, joista jokainen on kehitetty eri iho-ongelmaan. Kaikki seerumit ovat vesipohjaisia eivätkä sisällä parabeeneja, keinotekoisia väriaineita, mineraaliöljyjä tai hajusteita. Tuotteet ovat dermatologisesti testattuja. Seerumeita voi halutessaan myös sekoittaa keskenään ja luoda iholle oman hoitococktailinsa sen mukaan, mitä iho milloinkin tarvitsee. Kolme tippaa aamuin illoin riittää iholle. Tuloksia luvataan jo 10 päivässä.

A-vitamiinin puute iholla näkyy usein tummina silmänalusina ja ihon kuivuutena tai elottomuutena. A-vitamiini Seerumi lupaakin vaalentaa silmänympäryksiä, kirkastaa väsyneen ihon sekä silottaa juonteita. A-vitamiini myös uudistaa ihosoluja tehokkaasti ja nuorentaa ihoa.

Noin kuukauden tiiviin käytön jälkeen V10Plus A-vitamiini Seerumi on saanut minulta hyväksytty-leiman ja hymyn päälle. Ihoni nimittäin näyttää paremmalta kuin kuukausi sitten. Suurin ero on ihonsävyn huomattava kirkastuminen. Ihoni näyttää virkeämmältä ja kuulaammalta. Testissäni on toki ollut muitakin tuotteita tämän pullon ohella, mutta olen pitänyt tästä seerumikokelaasta niin kovasti, etten usko sen olleen täysin hyödytön. Vaikka seerumi onkin tuoksuton, iholle levitettäessä erotan pienen makean vivahteen, josta pidän kovasti. Imeytyvyys on loistoluokkaa ja iho jää mukavantuntuiseksi. Tämä on pullo, jonka voisin ostaa uudelleen. Kun sisältö on kohdillaan, kukapa voisi vastustaa tällaista hennon vaaleanpunaista söpöliiniä?


Hintaa 30ml A-vitamiini Seerumilla on noin 84 euroa. V10Plus-tuotteet ovat saatavilla apteekeista, joiden listan löydät täältä. Netistä tuotteen voi tilata esimerkiksi Apteekkituotteet.fi-verkkoapteekista. Kaikkiin V10Plus-sarjan seerumeihin voi tutustua sarjan suomalaisilla nettisivuilla.

PSSSST! Vielä ehdit osallistua BABÉ:n ihanan 100% Aloe Geelin arvontaan! Kaksi onnekasta voittaa itselleen ihoa hellivän ja viilentävän kesätuotteen. Arvontaan pääset tästä.

Oletteko te innokkaita seerumien käyttäjiä? Entä onko teillä kokemusta V10Plus-sarjan seerumeista?

11 kommenttia:

  1. Mulla ei ole kokemusta V10 Plussalta kuin tästä seerumista ja tykkäsin tosi paljon. Juuri tuon ihon kirkastumisen huomasi hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että oot joskus kirjoittanut tästä :) Musta tämä on niin ihana seerumi. Sai mun iholla paljon näkyvämpiä tuloksia aikaiseksi kuin Pycnogenol :)

      Poista
  2. Multa löytyi se keltainen c-vitamiini seerumi, ja kyllä mä siitä ihan tykkäsin. Koostumus oli muistaakseni vain vesimäisen ohutta, ja se vähän ihmetytti. Tekis kyl mieli kokeilla sarjan muitakin seerumeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin joskus lukeneeni sun postauksen siitä C-vitamiini Seerumista :) Mua on myös houkutellut tuo C-vitamiini, samoin Hyaluronihappo Seerumi. Kollageeni Seerumiakin tekisi mieli kokeilla kuurina. V10Plus-seerumien koostumus on kyllä todella ohutta, mutta tipat levittyy silti iholle mukavasti ja imeytyy nopeasti :)

      Poista
  3. Enpä muista, että koskaan olisin ainakaan tietoisesti käyttänyt tai kokeillut seerumia, koska olen juuri kai luullut, että ne tuotteet ovat suunnattu lähinnä hieman vanhemmalle ikäluokalle. Mutta olipa mukava lukea siitä, että seerumit sopivat kaikenlaisille ihotyypeille iästä huolimatta. Kukapa ei haluaisi kirkkaampaa ja kuulaampaa ihoa. Pitää kyllä testata ja todeta itse, tapahtuuko jotain ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seerumien maailma on kyllä tutustumisen arvoinen :) Jos ei halua ottaa seerumia jatkuvaan käyttöön, kuuriluontoinenkin käyttö kannattaa ja tuloksia näkee varmasti, kun jaksaa käyttää seerumia aamuin illoin.

      Poista
  4. Minulla on ollut V10 Plus Bio Cell seerumi, josta pidin, imeytyi hyvin ja tuntui hyvältä iholla, en kyllä huomannut tuliko oikein hehkua tai kiinteytystä. Sain näytteen kollageeniseerumista, joka tuntui napakoittavan ihoa. Nyt myös Pycnogenol kiinnostaa samoin kuin A-vitamiini-seerumi, kun olen lukenut, että A-vitamiini olisi hyväksi iholle. Tilaan jonkun näistä, en vain tiedä vielä minkä. Minulla on couperosaa poskissa ja nenässä, joten voi olla, että keramidiseerumi olisi paras, mutta kun haluaisin myös sitä kiinteyttä ja tasaisuutta. Ikää on 56 v. ja iho siis herkkä sekaiho. Tässä olisi neljä hyvää vaihtoehtoa itselle keramidi, kollageeni, Pycnogenol, A-vitamiini -seerumi??
    Tuula A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula! Kiitos kommentistasi. V10Plus-sivuilla on seerumitesti, jolla saa vähän selvyyttä siihen, mikä seerumi olisi omalle iholle paras valinta juuri sillä hetkellä :) Kollageeni on ehkä paras, jos kaipaat iholle kimmoisuutta ja juonteiden tasoitusta. A-vitamiini myös silottaa juonteita ja uudistaa ihosoluja. Pycnogenol puolestaan vahvistaa kollageenin ja vitamiinien vaikutuksia iholla. Punakalle ja herkälle iholle taas sopii parhaiten Keramidi Seerumi. Valinta on varmasti vaikea, mutta onneksi uuden seerumipullon voi hankkia edellisen loputtua. Tuota A-vitamiini Seerumia voin ainakin lämpimästi suositella! Pidin kovasti.

      Poista
  5. Kiitos, ajattelin itsekin, että ehkäpä sitten kokeilen sitä tai kollageeniseerumia koska Bio Celliä olen jo kokeillut.
    Tuula A

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia <3 Komppaan seerumiasiassa, pari vuotta sitten minäkin ne löysin ja ei ole ollut paluuta. <3 Tämä A-vitamiini seerumi taitaisi olla juuri minun juttu, on tummat silmänaluset iho kaikkea muuta kuin heleä. Täytyy kyllä todeta, että nämä pullotkin ovat niin kauniita, että on kivaa että silmäkin lepää.

    Kenties voin yrittää pyytää tätä myöhemmin testiin, koska uskon että tästä olisi apua. <3

    Ihanaa päivää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! :) Tämä A-vitamiini Seerumi on suosikkini V10Plus-sarjan seerumeista. Aion ehdottomasti ostaa uuden pullon jossain vaiheessa.

      Kiitos kommentistasi ja mukavaa päivää sinullekin! :)

      Poista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!