Viime viikolla intoilin Sokoksen 3+1 -päivien paisuneesta saaliista. Koko heräteostoskokoelmani ei edes päätynyt blogiin asti, sillä lupasin naputella yllätyshankinnoistani myöhemmin. Tulin kuitenkin jo maininneeksi lakkalöydöistäni, jotka ovatkin kuluvan viikon aikana ilostuttaneet minua kovasti. Miten sujuvaa kynsien lakkailu voikaan olla, kun on "oikeat" lakat käytössä.



Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan, että lakkailen kynnet kerran tai jopa kaksi kertaa viikossa. Pelkkä ajatuskin tuntui epämiellyttävältä ja uuvuttavalta. Mietin joka kerta, mikä prosessi koko lakkaussessio tulisi olemaan: pitkä, hermoja kiristävä ja kaikkea muuta kuin arkipäiviä piristävä ilottelu. Toista on nyt. Sen jälkeen kun otin riskin ja hankin Sokoksen alekorissa minua kutsuvasti huhuilleet Diorin ja Chanelin lakat, olen päässyt kokemaan sen, miltä kynsien lakkailu useammasta naisesta tuntuu: mukavalta, piristävältä, kivalta. Nykyään pidänkin silmäni auki herkullisten laatulakkojen varalta. Ne kun ovat maksaneet itsensä takaisin jo ensimmäisillä lakkauskerroilla: kaikki on niin helppoa, vaivatonta ja nopeaa. Sanat, joita en olisi koskaan aiemmin yhdistänyt kynsien lakkaamiseen.


Tällä kertaa nappasin Chanelin vaalean harmaanruskean créme-lakkani, Frenzyn. Laitoin lakkaa kaksi kerrosta ja siihen päälle yhdistin Sokoksen 3+1 -päiviltä hankkimani Lumenen 3D Glitter kynsilakan: hempeän, roosakimalteisen 56 Sparkle Burst'in. Lumenen lakalla oli 3+1 -päivien aikaan hintaa vaivaiset nelisen euroa. Löytö mikä löytö! Minusta lakka on ihana, sillä joukossa on sekä pieniä hopeisia kimalteita, jotka  heijastavat eri sävyjä, ja vaaleanpunaisia pallokimalteita, jotka lumoavat hillityllä hempeydellään. Lumenen Sparkle Burst onnistui valloittamaan kertaheitolla!


Päällyslakkana käytin tuttuun tapaan jo aiemmin blogissani esillä ollutta Colosén Kovettavaa alus-/päällyslakkaa. Se vahvistaa pehmeitä ja lohkeilevia kynsiä, viimeistelee kynnet upealla kiillolla ja kuivuukin hetkessä. 7ml pullolla on hintaa 11,50 euroa.


Tämä on minusta niin ihastuttava yhdistelmä, että Lumenen Sparkle Burst pääsee ehdottomasti kokeiluun muidenkin lakkasävyjen kanssa. Minusta kynnet ovat sopivan nudet ripauksella keväistä hempeyttä, mutta siltikin tarpeeksi tyylikkäät. Kuviin en tosin saanut vangituksi sitä, miten auringonvalo saa tämän combon säkenöimään kauniisti. Chanelin lakat saavat minulta kyllä ison kiitoksen: ilman kyseisiä laatulakkoja kynsien laittaminen veisi minulta edelleen aivan liian paljon aikaa, puhumattakaan niistä hermoromahduksen pyörteistä, jonne välillä suistuin turhautuneena. Onneksi on Chanel (ja löytäjälle alennuskorit!). 



Mitä mieltä te olette? Iskevätkö hilelakat, entä tämä yhdistelmä? 



Muistutus arvonnasta:


Jos et ole vielä osallistunut juuri Suomeen ilmestyneen luonnonkosmetiikkasarjan herkullisten smoothie-cocktailien arvontaan, vielä ehdit! Arvonta päättyy maanantaina 31.3.2014. Kaksi onnekasta voittaa itselleen valitsemansa suosikkituotteen sekä Pulpe de Vie'n ihastuttavan luomu kangaskassin!

Arvontaan pääset osallistumaan täällä.






8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Frenzystä onkin tullut yksi mun suosikeista! :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän kauniit! Joku näissä hempeissä väriyhdistelmissä on vaan niin viehättävää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Anna! :) Kiva kun löysit blogiini. Tykkään näistä kynsistä kovasti itsekin ja kaikki hempeät yhdistelmät on kyllä kevään juttu, ainakin mulla ;)

      Poista
  3. Oih! Upea lakkaus! Jotenkin eleetön, mutta tosi kaunis!

    Milla / millamainen

    VastaaPoista

Kysymyksiä, mietteitä, ajatuksia? Jätä kommentti!