lauantai 14. joulukuuta 2013

Supermutaa Hollywoodista


Blogissani on meneillään kruunajaiset. Olen nimittäin löytänyt uuden luottotuotteen, jonka nimeen vannovat myös muun muassa näyttelijä Natalie Portman,  muusikko Tommy Lee, näyttelijä Kristen Stewart sekä juontaja Ryan Seacrest. Kyseessä on Glamglow'n Mud Mask, Hollywoodin viihdemaailman takahuoneiden salainen ase, joka on rantautunut myös Suomeen. Naamio on todellinen ihmetuote: se lupaa tehdä ihosta kuvausvalmiin, super seksikkään, sileän ja hehkuvan vain 10 minuutissa. Rypyt ja juonteet oikenevat, iho herää henkiin. Kuulostaako liian tyypilliseltä amerikkalaiselta tv-shop-puheelta?

Kuva: Glamglow

Myönnän olleeni hieman epäluuloinen. Nykyään tuntuu, että kosmetiikkamaailmassa mainostetaan kaikkea niin ihmeellisenä ja suurin osa luvatuista taianomaisista tuloksista osoittautuu lopulta suurennelluiksi mainospuheiksi. Glamglow'n Youth Mud Mask on kuitenkin Hollywoodien tähtien keskuudessa jo miltei legendaksi muodostunut, joten täytyyhän tuotteessa olla jotain tehoa ja taikaa? 

Sain jokin aika sitten Glamglow Youth Mud Maskin maahantuojalta testattavakseni blogia varten. Alkuperäinen kulttimaineen ansainnut Youth Mud Mask on mustanhopeisessa purkissa saatava mutanaamio, joka kuorii, kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa. Purkista paljastuva tummanvihreän värinen naamio lupaa hoitolatasoisen 10 minuutin hoidon, jonka tehon takaavat muun muassa patentoitu Teaoxi-yhdiste, tuliperäinen kiviaines ja eteläranskalainen savi. Patentoidussa Teaoxi-yhdisteessä sanotaan olevan luonnollisia antioksidantteja ja polyfenoleita jopa 200 kertaa voimakkaampina kuin E-vitamiinissa. Yhdiste siirtää aktiivisia raaka-aineita suoraan iholle. Iholle päivän aikana kertyneiden saasteiden jäämien, haitallisten aineiden ja muiden epäpuhtauksien kerrotaan imeytyvän ihosta Glamglow'n mutaan. Teaoxi-yhdiste puolestaan siirtyy ihoon ja saa yhdessä saven kanssa aikaan ihoa nuorentavan kollageenisynteesin, joka lupaa iholle kolmen päivän hehkun. Savi myös supistaa ihohuokosia ja imee epäpuhtauksia itseensä. Muihin aineosiin kuuluvat muun muassa kiinteyttävä ja ihoa kohottava muratti, tulehduksia vähentävä kurkku sekä rauhoittava kamomilla ja tarhakehäkukka. Youth Mud Mask sisältää siis monia ihoa hoivaavia aineosia ja lupaa paljon, vaan miten käy; toimiiko tähtien suosikki myös taviksen iholla?


Kuva: Glamglow


Päätän haastaa naamion heti ensimmäisellä kokeilukerralla: testaan sitä päivänä, jona olen suunnattoman väsynyt ja olotila on kuin vaeltavalla muumiolla. Ohjeen mukaisesti levitän naamiota puhtaalle iholle tasaisen ja ohuen kerroksen jättäen silmänympärysseudun vapaaksi. Kihelmöinti iholla on jotain ennenkokematonta: olen kokeillut varmaankin lähemmäs sataa erilaista naamiota ja mikään testaamistani naamioista ei ole koskaan aiheuttanut näin voimakasta reaktiota. Ohjeen mukaan mitä enemmän naamio kihelmöi, sitä tehokkaampi hoito on. Kihelmöinti on siis täysin luonnollista ja seurausta mudan korkeasta mineraalipitoisuudesta ja Teaoxi-yhdisteestä. I'm impressed!

Youth Mud Maskin annetaan vaikuttaa iholla 10 minuuttia, jonka jälkeen se pestään pois hieromalla ihoa pyörivin liikkein, jotta naamion kuoriva vaikutus tehostuu. Ja apua! Mutahoidon jälkeen iho näyttää todella hyvältä. Fyysistä väsymystä naamio ei luonnollisestikaan poista, mutta iho näyttää paljon valovoimaisemmalta. Ulkopuolinen ei varmasti uskoisi, että testaajan unet on jääneet edelliseltä yöltä vaivaiseen pariin tuntiin.

Kuva: Glamglow


Olen hullaantunut. Kristen Stewartin ja Natalie Portmanin luottotuotteesta on tullut kertaheitolla myös minun luottotuotteeni. Testauskertoja on nyt takana jo useampia, ja jokaisella kerralla olen yhtä tyytyväinen ihoni ulkonäköön kuin ensimmäisen kokeilukerran jälkeen. Voin siis ehdottomasti antaa suositteluni ja yhtyä tähtien suitsutuksiin.

Youth Mudia saa erillisenä purkkina Sokokselta, Stockmannilta ja Stockmann Beautysta. Travel Retail -puolella naamiota saa Finnairin Preorderista sekä Viking Linen laivoilta. Pienemmän 15ml purkin saa esimerkiksi Sokoksen verkkokaupasta hintaan 25,90 ja tuotetta pääsee tarkastelemaan tästä. Isomman 50ml purkin saa omakseen 49,90 eurolla ja tuotteen pääsee kippaamaan ostoskoriinsa Sokoksen verkkokaupassa täällä.

Joulun aikaan Glamglow'lla on tarjolla ihana pakkaus, jossa on mukana myös Youth Mudin "nuorempi sisar" Supermud. Lahjapakkauksessa tuleva Youth Mud on pienemmässä 15ml purkissa ja Supermud normaalikokoinen 50ml purkki. Itse sain tämän houkuttelevan lahjapakkauksen maahantuonnista kokeiluun ja ihastuin myös kekseliääseen pakkaukseen: kääntämällä kuutiota kuoriutuu esille joko sininen nauha tekstillä for him tai pinkki nauha, jossa lukee vastaavasti for her. Aika kiva idea!




Avoimena
Kuva: Glamglow


Supermud ei kihelmöi iholla yhtä pitkään kuin Youth Mud. Raikkauden tunne kasvoilla on voimakas, mutta vähemmän kihelmöivä. Naamio on tumman harmaata ja se muuttuu iholla vaikuttaessaan vaalean harmaaksi, aivan kuten Youth Mud. Supermudin vaikutusajan saa itse päättää 5 - 20 minuutin väliltä. Supermud on kehitetty jokaisen henkilökohtaiseksi ihotautilääkäriksi, taltuttamaan iho-ongelmien haasteet. Kuten Youth Mud, se soveltuu naisille ja miehille, kaikille ihotyypeille. Supermudin sanotaan olevan erityisen tehokas parantamaan ihon rakennetta, vähentämään arpia ja rauhoittamaan ihoärsytystä. Se taistelee näppylöitä, mustapäitä ja finnejä vastaan, mutta tehoaa myös sisäänkasvaineisiin karvoihin ja parranajohaavoihin. Tästä edes luotan supermudan voimaan!

Onko teillä kokemusta näistä Hollywoodin taikatuotteista?






Share:

5 kommenttia

  1. Kiitos hyödyllisestä ja informatiivisesta postauksesta. Olen monesti miettinyt Supermudin hankintaa, mutta en kuitenkaan ehkä raaski sijoittaa tuollaista summaa siihen. Ja sitten toisekseen, inhoan kirveleviä naamioita. Kiva kuitenkin kuulla, että se ihan aikuisten oikeasti toimii :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Henna! Supermud ei kihelmöi iholla yhtä paljoa kuin Youth Mud. Ekalla kerralla kihelmöinti voi vähän kauhistuttaa, mutta toisella kerralla siihen on jo tottunut :) Molemmat naamiot ovat kyllä positiivisia yllätyksiä, mutta pidän ehkä Supermudista vähän enemmän kuin Youth Mudista. Supermud tuntuu iholla enemmänkin raikkaalta eikä kihelmöivältä :) Tosin meillä kaikilla on erilainen iho, joten voin puhua vain omasta kokemuksestani.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea tämä arvio! Olen pari kertaa katsellut tätä naamiota kiinnostuneena. Yleensä kyllä kihelmöinti kertoo ärsytysreaktiosta, enkä välittäisi käyttää tuotetta jonka kuuluu tuntua ikävältä. Mutta hyvä että valmistaja varoittaa siitä etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Kaisuli! En missään nimessä koe kihelmöintiä kärsimyksen tasoiseksi, vaikka Youth Mud kihelmöikin voimakkaasti. Kihelmöinnin tunne ei ole millään tapaa "polttava", ei edes Youth Mudissa. Ja Supermudin kohdalla se on enemmänkin super raikas. Iho ei kummankaan naamion kohdalla punoita naamion poispesun jälkeen, enkä varmasti olisi tykästynyt kumpaankaan tuotteeseen, jos kasvot punoittaisivat ja olisivat arat aina naamion käytön jälkeen :)

      Poista
  3. Sain pienen putkilon Glanglow:ta Glorian Beauty Box-kauneuspaketissa (sisältö oli yllätys). Tuote on ihan uusi tuttavuus minulle! http://www.sokos.fi/fi/sokos/glamglow-thirstymud-hydrating-treatment-naamiohoito-50-g Kokeilin naamiota ensimmäistä kertaa ja ,kun putkilossa oli hyvin vähäiset käyttöohjeet googletin.Löysin silloin tänne ja lueskelin kiinnostuneen kommenttisi. Laitoin ohuen keroksen yövoiteen alle, katson jääkö tuote kasvoille vai imeytyykö se. Tämä voisi toimia ihon heleytyksenä meikkivoiteen alla! Jos ei jää tahmaiseksi ihon pinnalle,

    VastaaPoista

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig