lauantai 16. marraskuuta 2013

Kehon kosteutusta ja valloittavia vartalonkuorintoja


Vartalon iho saa yleensä huomattavasti vähemmän huomiota ja hoivaa kuin kasvojen iho. Etenkin talvella vartalon ihonhoito saattaa olla poissa silmistä, poissa mielestä, sillä ihon pintaa ei paljoa voi pakkasilla paljastaa. Vaikka suurin osa ihoa onkin piilossa paksujen vaatekerrosten alla, sen olemassaoloa ei silti sovi unohtaa. Vartalon iho haluaa samoja asioita, mitä kasvojenkin iho: kuorimista ja kosteuttamista. Kasvoja suositellaan kuorimaan 1-3 kertaa viikossa (ihotyypistä riippuen) ja vartalo olisi hyvä kuoria vähintään kerran viikossa. Vartalon kosteuttamisen tulisi myös olla osa arkea, ja vieläpä ihan joka päivä! 

Myönnetään, jos pitäisi valita, valitsisin kasvot. Ne ovat aina näkyvillä, oli kesä tai talvi. Mutta miksi pitäisi valita? Eikö ole mukavampi pitää vartalon iho hyvinvoivana eikä herätä sen kunnossapitoon vasta sitten, kun iho alkaa oireilla ja antaa merkkejä siitä, että kaikki ei ole hyvin? 

Kuva: Blogista, ei lähdettä

Keväällä lehdet alkavat toitottaa "vartalo kiinteäksi ja kesäkuntoon" -otsikoitaan, jolloin moni muistaa; ai niin, sekin. Vartalonhoidon ei kuitenkaan pitäisi olla pelkästään kevään ja kesän projekti, vaikka talvella voikin halutessaan venyttää säärien sheivaamisväliä pariin päivään, kun ei tarvitse sujahtaa sortseihin tai kesämekkoon. Laiskottelu vartalonhoidossa on ymmärrettävästi houkuttelevampaa talvella, mutta sen valtaan ei kannata antautua kokonaan, sillä myös vartalon iho vaatii hoitoa ympäri vuoden. Paksujen vaatteiden alla iho usein kuivuu, hilseilee ja jopa veltostuu. Vartalon ihon kauniina pitäminen ei vaadi sen kummempia kikkakonsteja, täytyy vain muistaa säännöllisyys. Kun iholle antaa annoksen kosteutusta päivittäin, se pysyy kauniimpana ja hyvinvoivana pidempään.



Vaatimukset vartalon ihon vaalimiseen


Ihon kosteuttaminen on tärkeää, mutta vartalon iho vaatii myös säännöllistä kuorintaa, jotta se pysyy elinvoimaisena eikä muutu harmaan väriseksi. Kuorinnan päätehtävä on poistaa kuolleet ihosolut ja edistää hoitotuotteiden tehoa ja imeytymistä. Kuorinta myös vilkastuttaa ihon verenkiertoa ja auttaa pitämään ihon värin kirkkaana ja terveenä. 

Hyvä naiset! 6 mieletöntä asiaa, joihin vain naisen vartalo pystyy
Kuva: voice.fi

Minulla on tapana rasvata koko keho aina suihkussa käynnin jälkeen. Silloin erittäin harvoin kun en ole sitä tehnyt, huomaan sen kyllä. Säännöllinen vartalonhoito astui kuvioihin jo yläasteella, josta juuri nyt tajusin vierähtäneen pienen ikuisuuden. En muista mistä tapani on lähtöisin, mutta hyvä, että siitä on tullut tapa. Myönnän, että aina ei millään jaksaisi alkaa rasvaamaan koko vartaloa pikaisen suihkussakäynnin jälkeen, mutta teen sen silti. Uskon, että joskus kaukana tulevaisuudessa pinttynyt tapani palkitsee minut. Tällä hetkellä paras palkinto on ollut pehmeä ja kosteutettu iho. Ei kutinaa eikä hilseilyä, joista osa kärsii varsinkin talviaikaan. Kun jaksaa nähdä vaivaa vartalonsa eteen, se palkitsee sinut kyllä.

Kuva: terve.fi

Vartalon ihon hoitaminen ei tarvitse olla työlästä, kun siihen asennoituu oikealla tavalla. Minusta on tuhat kertaa mukavampaa mennä nukkumaan iho puhtaana, kosteutettuna ja hyväntuoksuisena kuin herätä siihen, että sääret kutiavat kuivuudesta.  Vartalon ihonhoito on itsestä huolta pitämistä, mutta samalla se on myös hemmottelua, kun käyttää sellaisia tuotteita, joista tulee itselle hyvä mieli. 

Vartalon ihon kuorin yleensä kaksi kertaa viikossa, ja uskokaa tai älkää, sillä on minulle paljonkin merkitystä minkälaisia purkkeja suihkun hyllykössä odottaa. Vartalonkuorinnoissa on eroja eikä niin pieniäkään! 

Kuva: terve.fi


Olen kahlannut läpi useammankin kosmetiikkamerkin vartalonkuorintatuotteita ja rakastan yli kaiken suomalaisen FLOW kosmetiikan vartalonkuorintoja. Ylivoimainen suosikkini heidän kolmesta vartalonkuorinnastaan on Vanilja & Appelsiini, jonka tilasin FLOW kosmetiikan nettikaupasta  viime keväänä. Purkki hurmasi minut tummanpuhuvalla ja makealla tuoksullaan. Kun tuotetta kaapii suihkussa, tekisi melkein mieli maistaa samalla. Amerikassa purkkiin liimattaisiin varmasti tarra, jossa lukisi "ei syötäväksi". 

FLOW kosmetiikan vartalonkuorinnat ovat riittoisia 300g purkkeja, jotka kestävät jopa minulla useamman kuukauden. Normaalistihan länträän tuotteilla niin, että ne loppuvat alta aikayksikön. Viime huhtikuussa hankitusta purkista alkaa vasta nyt häämöttää pohja. Toki olen käyttänyt samanaikaisesti myös muita vartalonkuorintoja, mutta kiva että olen saanut nauttia tästä ihanuudesta näinkin pitkään. 


Kuva: FLOW kosmetiikka

Vanilja & Appelsiini himalajansuolakuorintaan ihastuneena intouduin tilaamaan vain kolmen viikon käytön jälkeen myös Kookos & Sitruunan, joka on myös ollut ilo vartalolle ja mielelle. Tuoksu on kirpeän raikas ja piristää mieltä. Purkkeja on ollut kiva vaihdella käytössä.

FLOW kosmetiikan himalajansuolakuorinnat lupaavat kuorinnan ja kosteutuksen samalla kertaa. Tuo lupaus ei kuulu turhiin mainospuheisiin, vaan on itse asiassa syy siihen, miksi pidän kyseisiä vartalonkuorintoja parhaimpina. Ne ovat ainoita "lajissaan", joiden käytön jälkeen ihoni tuntuu jopa niin pehmeältä, etten välttämättä tarvitsisi vartalovoidetta. Siltikin rasvaan ihoni vielä kuorinnan jälkeen.

FLOW kosmetiikan vartalonkuorinnoista kerrotaan, että niiden sisältämä mineraalipitoinen himalajanvuorisuola puhdistaa ja auttaa poistamaan myrkkyjä kehosta. Kuorintaa voi käyttää suihkussa tai saunassa, jossa suolan hyvää tekevä vaikutus tehostuu löylyn avatessa huokoset. Terapeuttiset öljyt hoitavat kehon lisäksi myös mieltä! Vartalon hoitaminen voi siis todellakin olla myös rentouttavaa, sillä tuoksut vaikuttavat suoraan tunteisiin. 

Säärien kosteutus kaunistaa.
Kuva: iltalehti.fi

FLOW kosmetiikan vartalonkuorintakokoelma täydentyi jonkin aikaa sitten kolmannella ihanuudella, Piparminttu vartalonkuorinnalla. Sain uutuustuotteen FLOW kosmetiikalta blogia varten testiin ja mielipiteeni on sama kuin edeltäjistä: Rakastan. Makea Vanilja & Appelsiini on minulle yhä ykkönen, mutta  Piparminttu himalajansuolakuorinta ilahduttaa silti piristävällä tuoksullaan. Se poikkeaa muista FLOW kosmetiikan vartalonkuorinnoista sillä, että sen kerrotaan lievittävän turvotusta ja lihaskipuja sekä parantavan laskimoverenkiertoa. Tuotteella sanotaan olevan myös mieltä selkeyttävä, mielialaa kohentava ja ärtyneisyyttä lievittävä vaikutus. Vartalonkuorinta tuntuu ihanan viilentävältä iholla.


Kuva: FLOW kosmetiikka


FLOW kosmetiikka kertoo sivuillaan kasvojen ja vartalon hoitotuotteidensa sisältävän vain parhaita tuoreita raaka-aineita, kuten ravitsevaa sheavoita, puhtaita kasviöljyjä, elvyttäviä kasviuutteita ja kuhunkin tarkoitukseen sopivia huolellisesti valikoituja eteerisiä öljyä. Tuotteet ovat luomua ja luonnon raaka-aineista valmistettuja. Ne eivät sisällä synteettisiä hajuste- eikä väriaineita, ei mineraaliöljyjä, parabeeneja eikä muitakaan synteettisiä säilöntäaineita. Eläinkokeita ei myöskään tehdä.

FLOW kosmetiikan tuotteita voit tilata joko heidän nettisivuiltaan tai esimerkiksi Biodellystä. Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä. Vartalonkuorintojen hinta on noin 20 euroa.




Share:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Vuorovaikutus tekee bloggaamisesta mukavampaa, joten kiitos paljon kommentistasi!

© Beauty Highlights | All rights reserved.
Blog Layout Created by pipdig